Annika Koskinen, 34, erosi kaksi vuotta sitten puolisostaan. Pari omisti yhteisen asunnon alueelta, jossa asuntokauppa käy hitaasti. He olivat asuneet kodissaan kaksi vuotta ennen eroa, joten lainaa oli vielä rutkasti jäljellä.
– Asunnon myyminen kesti piinaavat 20 kuukautta. Emme vuokranneet asuntoa, joten koko tuolta ajalta tuli takkiin sekä lainan korot että yhtiövastike.
Pari sai neuvoteltua onneksi ajalle lyhennysvapaan lainasta.
Eron myötä Koskinen muutti takaisin kotipaikkakunnalleen.
– Koin syyllisyyttä erosta, minkä takia en ottanut yhteisestä kodistamme mukaan juuri muuta kuin muistoesineet, vaatteeni ja kaksi kissaa tarvikkeineen.
Koskinen hankki kaiken muun uudelleen alusta pääsääntöisesti kirpputoreilta, Facebookin kirppis- ja roskalavaryhmiä hyödyntäen.
Meni hetki tajuta, että elintaso laski
Aluksi Koskisen rahankäyttö ei juuri muuttunut. Vaihtaessaan työpaikkaa hän sai lopputilin, minkä jälkeen hänellä oli hetkellisesti 4000 euroa käyttötilillä.
– Ajattelin, että minullahan on asiat tosi hyvin. Ostin kaupasta mitä mieleen juolahti, kävin kampaajalla ja kosmetologilla.
Noin neljän kuukauden jälkeen Koskinen tajusi, kuinka paljon hänen taloudellinen tilanteensa oli heikentynyt, kun juoksevia kuluja maksoi kahden sijasta yksi. Itse eroprosessiinkin upposi aika lailla rahaa.
Paljonko ero sitten maksoi euroissa? Koskinen laskeskelee, että paikkakunnalta toiselle muuttaminen, kertarysäyksellä uusien huonekalujen ostaminen, kuten ruokapöydän, sängyn, sohvan, kirjahyllyn, tv-tason, astioiden, mikron ja telkkarin hankkiminen maksoivat noin 2500 euroa. Vuokravakuus yhden kuun vuokrasta oli 560 euroa, pesukone 490 euroa ja oma auto 1000 euroa plus auton vakuutukset noin 160 euroa vuodessa.
Aloin miettiä, mitä ruokaa voin ostaa kaupasta ja mitä pesuaineita käyttää. Kolmenkympin shampoo ei ollut enää mahdollinen.
Annika Koskinen
Myös avioeron toimeenpanemisen ensimmäinen ja toinen vaihe maksavat yhteensä 300 euroa.
Edellisen asunnon lainaan ja vastikkeeseen kului yli puolentoista vuoden aikana 4850 euroa. Asunto myytiin tappiolla, jonka pari laittoi puoliksi, 2750 euroa.
– Yhteensä erokulut olivat 12 450 euroa.
Sairaanhoitajana työskentelevä Koskinen ei ole laskenut noihin kuluihin sitä, miten paljon palkka laski työpaikan vaihdon myötä.
– Nettopalkkani oli ennen eroa 2200–2400 euroa, uudessa työssä nettopalkka jäi noin 1890 euron.
Koskinen selvisi muutosta säästöillä ja ja käyttäen kaksi luottokorttia tappiin, mikä tarkoitti 4000 euron luottokorttivelkaa. Kahden asunnon loukussa oli taloudellisesti todella tiukkaa.
Säästökuuri veti talouden takaisin tasapainoon
Kun Koskinen tajusi, että hänellä on enemmän velkaa kuin rahaa tilillä, hän ryhtyi säästämään. Hän irtisanoi suoratoistopalvelut, lopetti kampaajalla käymisen ja alkoi tehdä ylimääräisiä työvuoroja koronarokotuspisteissä.
– Aloin miettiä, mitä ruokaa voin ostaa kaupasta ja mitä pesuaineita käyttää. Kolmenkympin shampoo ei ollut enää mahdollinen.
Pikkuhiljaa Koskinen alkoi kokea tyydytystä siitä, että sai tehtyä ruokaa halvalla vaikkapa ostamalla pari kiloa perunaa ja porkkanoita. Kun velat oli maksettu, hän säästi itselleen puskurirahan ja alkoi säästää rahastoihin. Kahden vuoden jälkeen hänen taloutensa on jopa paremmalla tolalla kuin aiemmin.
– Jostain syystä nuukailu alkoi tuntua jopa kivalta. Kiinnostuin eron myötä oman talouden hoitamisesta ensimmäistä kertaa ja päätin, etten enää ikinä löydä itseäni sellaisesta tilanteesta, jossa olen menettänyt kaikki rahani ja vielä velkarahaa siihen päälle.
Vuonna 2020 Suomessa erosi 13 478 avioparia, ja solmittiin 22 082 avioliittoa. Koskinen on sitä mieltä, että omaa taloutta kannattaa miettiä missä tahansa elämänvaiheessa, mutta etenkin silloin, jos elämäntilanne saattaa muuttua.
– Jos eroajatuksia tulee, kannattaa heti alkaa miettiä myös omaa taloustilannetta. Erossa tulee yllättäviä kuluja. Ylipäänsä kannattaa aina olla perillä omista raha-asioista eikä vain ajatella, että toinen hoitaa.
Mikä eron talousasioissa yllätti?
Seuraavat kokemukset on kerätty toimittaja Julia Thurénin Instagram-seuraajilta.
"Taloudellinen tilanteeni koheni! Sairaanhoitajan tuloni piti käyttää vain kolmen elättämiseen neljän sijaan. Sain yksinhuoltajakorotuksen lapsilisään ja Kelan elatusapua. Lisäksi lasten päivähoitomaksuissa huomioitiin yksinhuoltajuus, joten maksut olivat olemattomat."
"Yhteisen S-tilin sulkeminen ei riittänyt, vaan piti purkaa myös yhteinen bonusjäsenyys!"
"Tuli yllätyksenä, miten eri tavalla pankki suhtautuu yhden tilipussin lainanhakijaan verrattuna kahden tulon talouteen. Uutta asuntolainaa oli vaikea saada. Oli myös vaivalloista purkaa ja neuvotella uudelleen kaikki naimisissa hankitut yhteiset asiat, kuten vakuutukset. Ylipäänsä se, miten paljon isommat kulut yksin asuessa on verrattuna kaksin asumiseen yllätti, vaikka kyseessä oli kaksi ekonomia."
"Avoliitosta erotessani ero tuli hyvin kalliiksi. Erotessa huomasin, että kumppanini oli pikkuhiljaa hävittänyt kaiken omaisuuteni, koska “se ei sopinut sisustukseen”. Niinpä jäin melkein tyhjän päälle."
"Osituksessa olisi pitänyt käyttää asianajajaa, vaikka meillä olikin avioehto. Toimimme hölmösti aikanaan exän kanssa ja jälkikäteen ajateltuna monia asioita olisi kannattanut tehdä toisin."
Kuuntele podcast-jakso puolisoista, joilla on erilaiset kulutustottumukset!
Paula Laition mies harmistui, kun Laitio hyppäsi palkkatöistä opiskelemaan kysymättä tältä ensin. Julia Thurén ja Laitio keskustelevat siitä, miten parisuhteen saa toimimaan, jos kulutus- ja rahankäyttötottumukset eroavat selvästi toisistaan.
Kuuntele jakso: Minä shoppailen, puoliso piheilee