Pertti Kurikan Nimipäivät perustettiin kehitysvammaisille suunnatulla työpajalla vuonna 2009. Yhtyeen soitanta oli kantaaottavaa, kovaäänistä, nopeaa ja vihaista eli aitoa punkia. Pertti Kurikan nimipäivät lopetti toimintansa vuonna 2016.
Pertti Kurikan Nimipäivät syntyi Lyhty-yhdistyksen musiikkityöpajassa vuonna 2009. Lyhty tarjoaa aikuisille kehitysvammaisille asumis-, työpaja- ja oppimispalveluja.
Työpajalta oli tilattu kappale valmisteilla olleeseen Vähän kunnioitusta -elokuvaan, joka kertoo nuoren kehitysvammaisen naisen elämästä. Kitaristi-säveltäjä Pertti Kurikan ja laulaja-sanoittaja Kari Aallon yhteistyönä syntyi elokuvassa kuultu Kallioon -kappale, joka soi myös tiuhaan eri radioasemilla.
Taiteilijaelämää -radio-ohjelmassa otettiin selvää, minkälainen mies laulaja Kari Aalto oikein on. Kuuntele lähetys alta.
Pertti Kurikan Nimipäivien ensimmäinen levy julkaistiin marraskuussa 2010. Levyllä on kolme kappaletta Pertti Kurikan Nimipäiviltä sekä lisäksi kolme kappaletta turkulaiselta Kakkahätä 77 -punkbändiltä. Suomen lisäksi levy on julkaistu myös Saksassa.
Aidon punk-aatteen mukaisesti yhtye ottaa kantaa asioihin ja kappaleissa peräänkuulutetaan tasa-arvoa ja kunnioitusta myös kehitysvammaisille. Yhtyeen laulaja-sanoittaja Kari Aalto arvostelee yhteiskunnan suhtautumista kehitysvammaisiin: "Me osataan polttaa tupakkaa, juoda viinaa, käydä töissä ja pitää hauskaa". Aivan kuin niin sanotusti normaalitkin ihmiset.
Bändin kitaristi-säveltäjä Pertti Kurikka sai vuonna 2011 kutsun Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Kurikka empi osallistumistaan juhliin mutta kavereiden kannustuksen myötä päätti myöntyä kutsuun. Ajankohtainen kakkonen kävi seuraamassa Pertin valmistautumista juhliin ja selvitti samalla yhtyeen suosion salaisuutta.
Bändin vaiheista on tehty dokumenttielokuva Kovasikajuttu, joka nähtiin elokuvateattereissa toukokuussa 2012. Ylen aamu-tv:n haastattelussa punk-yhtyeen laulaja Kari Aalto ja rumpali Toni Välitalo kertoivat elokuvanteon olleen hauskaa puuhaa.
Vuonna 2015 Pertti Kurikan Nimipäivät osallistuivat Uuden Musiikin Kilpailuun eli Suomen euroviisukarsintoihin kappaleella Aina mun pitää. Laulu kertoi itsemäärämisoikeudesta ja sen puutteesta, kun joku aina käskee tekemään jotain.
Yhtyeen jäsenet eivät ottaneet turhia paineita UMK:ssa kilpailemisesta.
"Ei jännitä. Se on elämää vaan", sanoi Kurikka ennen UMK:n finaalia. Kari Aallon mielestä Pertti Kurikan Nimipäivät olisi paras edustaja Suomelle, koska moni suomalainen ihminen tykkää ja rakastaa bändistä sekä käy heidän keikoillaan.
UMK:n finaalissa ennakkosuosikki PKN jätti taakseen toisen suosikin, Satin Circuksen. Aina mun pitää sai yli 10 prosenttia enemmän ääniä kuin seuraava. Näin siitä tuli ensimmäinen punklaulu euroviisuissa.
Voittoa muusikot aikoivat juhlia "rankalla kädellä", kuten laulaja Kari Aalto kertoi Kioskin haastattelussa heti kisan ratkettua.
Kotimaan suosiosta huolimatta Pertti Kurikan Nimipäivät jäi Euroviisusemifinaalin jumbosijalle. Yhtyeen viisutaipaleesta kertoo Kovasikajutun jatko-osa Tokasikajuttu. Teos on katsottavissa Areenassa toistaiseksi.
Tapaninpäivänä 2016 Pertti Kurikan Nimipäivät soitti toistaiseksi viimeisimmän keikkansa. Bändi oli tullut tiensä päähän ja eritoten Pertti Kurikka halusi keskittyä ansaittuihin eläkepäiviinsä.