Artikkeli on yli 7 vuotta vanha

Tee itse vesivärit kuivuneista tusseista

Tee vesivärejä vanhoista tusseista.
Kuva: Svenska Yle/Camilla Forsén-Ström

Jos kerää yhteen kaikki kotona pyörivät tussit, voi saada kokoon aikamoisen keon. Mikä onkin hyvä, sillä vesivärin tekemiseen tarvitaan useampi tussi.

Tee vesivärejä vanhoista tusseista.
Kuva: Svenska Yle/Camilla Forsén-Ström

Lajittele tussit ensin väreittäin. Voit yhdistää saman värin eri sävyjä ja laittaa esimerkiksi keltaiset ja oranssit tussit yhteen kasaan ja vaaleanpunaiset ja punaiset toiseen. Tärkeintä on, ettet sekoita keskenään eri värejä tai vaaleita ja tummia värejä, koska niistä syntyy vain likaista väriä.

  • Poista tusseista korkit.
  • Ota esille yhtä monta lasipurkkia kuin sinulla on tussikasoja.
  • Kaada purkkeihin muutaman sentin syvyydeltä vettä.
  • Laita tussit purkkeihin kärki alaspäin.
  • Anna liota viikon ajan.
Tee vesivärejä vanhoista tusseista.
Kuva: Svenska Yle/Camilla Forsén-Ström

Kun tussit ovat värjänneet vedet voimakkaan värisiksi, kauniit vesivärit ovat valmiita käytettäviksi! Ellet käytä kaikkia värejä kerralla, sulje vain purkkien kansi.

Ruotsinkielinen ohjevideo

Tähtiä ja tähteitä Strömsössä on suora lähetys kierrätysteemaa monelta kantilta - Yle Fem javerkko sunnuntaina 6.9. klo 17 alkaen.