Mikä kultakausi? 10 kohdan tietopaketti kotimaisen elokuvan suuruuden vuosista.
1. Oli aika, jolloin Suomessa tehtiin elokuvia Hollywood-studioiden tapaan. Hollywoodin koneisto toimi esikuvana, kun 1930-luvulta 1960-luvun alkuun suurin osa suomalaisista elokuvista tuotettiin teollisen studiojärjestelmän piirissä. Suomen malli oli yksinkertaistettu versio hierarkkisesta amerikkalaisorganisaatiosta. Silti Suomessakin pyrittiin siihen, että yksittäinen elokuva valmistuisi mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti, mikä oli suurten studioiden valmiissa tiloissa mahdollista. Kuvauksissa käytettiin jo olemassa olevia resursseja, puvustoa ja lavasteita. Elokuvastudioilla oli kuukausipalkalla töissä ohjaajia, näyttelijöitä, käsikirjoittajia ja teknistä henkilökuntaa, kuten rekvisitöörejä, ompelijoita ja maskeeraajia. 1960-luvulta lähtien teatterielokuvia ovat tehneet elokuvayhtiöiden työryhmät projektiluonteisesti.
2. Ketkä elokuvia tekivät? Suomessa oli kaksi suurta tuotantoyhtiötä: Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus eli SF, jonka kahdeksankulmaisen logon monet muistavat. Yhtiöillä oli eroja linjoissaan: Suomi-Filmi teki kilpailijaansa enemmän elokuvia modernista kaupunkilaiselämästä, SF kuvasi maaseutua ja tehtaili kansankomedioita, rillumarei-elokuvia ja oli Peter von Baghin sanoin "juntti-Suomen äänenkannattaja". Molemmat tekivät myös samankaltaisia tuotantoja, kuten vakavia isänmaallisia elokuvia, ja myös matkivat toistensa menestyksiä. Studiot henkilöityivät voimakkaisiin johtohahmoihinsa, Suomi-Filmiä johti Risto Orko ja Suomen Filmiteollisuutta T.J.Särkkä. 1950-luvulla joukkoon liittyi kolmas teollinen elokuvayhtiö, kun Fennada-Filmi perustettiin vuonna 1950.
Suomi-Filmi teki kilpailijaansa enemmän elokuvia modernista kaupunkilaiselämästä, SF kuvasi maaseutua ja tehtaili kansankomedioita, rillumarei-elokuvia ja oli Peter von Baghin sanoin "juntti-Suomen äänenkannattaja".
3. Kuinka paljon elokuvissa käytiin? Ensimmäisenä yli miljoona katsojaa saavuttaneena kotimaisena elokuvana pidetään Siltalan pehtooria (1934), tosin tuolta ajalta ei ole tarkkoja katsojatilastoja. Elokuvat saivat suuryleisöjä tiheään: 1940-luvun alussa suomalaiset kävivät elokuvissa keskimäärin 8 kertaa vuodessa, kun nykyisin puolet suomalaisista käy elokuvissa kerran vuodessa, suurissa kaupungeissa hieman useammin. Ennen televisiota elokuva oli kansan tärkeimpiä ajanvietteitä. Sota-aikana se oli miltei ainoa, sillä tanssia ei sallittu, ja silloin jokainen kotimainen elokuva sai 400 000 katsojaa. Uutiskatsaukset, joita lähetettiin pitkiä elokuvia, olivat tärkeitä tiedonlähteitä ja ainoa kuvallinen uutistiedon lähde aina 50-luvulle asti.
4. Keiden kasvoilla myytiin lippuja? 1930-luvulla ilmestyivät ensimmäiset suuret suomalaiset elokuvatähdet. Julisteissa komeilivat Tauno Palo, Ansa Ikonen, Helena Kara, Jussi Jurkka, Regina Linnanheimo ja Kullervo Kalske. Elokuvatähdet olivat ajan suurimpia julkkiksia, ja suomalaiset palvoivat omia valkokankaan tähtiään. Tauno Palo ei vastannut kotona puhelimeen häiriköiden takia, ja kotioven taakse ilmestyi tuon tuosta nimikirjoitusten metsästäjiä. Osittain "Tauno Suuren" vetovoiman ansiosta 1930-luvun katsotuin elokuva oli Juurakon Hulda (1937), kansaa puhutellut tarina maalaistytöstä, joka nousee omalla työllään yhteiskunnan huipulle. Nimiroolissa oli nouseva kasvo Irma Seikkula. Studiot rakensivat tähtien julkisuuskuvat harkitusti Hollywood mielessä. Esimerkiksi Ansa Ikonen näytteli elokuvasta toiseen sanavalmiita komedienneja sekä varsin kunnollisia hahmoja, Regina Linnanheimo taas sai muuntautua Kaivopuiston kauniin Reginan (1941) siveästä neidosta vietteleväksi vampiksi Kulkurin valssissa (1941).
5. Kuka ohjasi eniten? Suomen ennätystä pitkien elokuvien ohjausten määrästä pitää hallussaan Valentin Vaala. Niskavuori-filmatisoinneista muistettu Vaala ehti ohjata kokonaiset 44 pitkää elokuvaa, ja samaan lukuun tuskin yltää muita ohjaajia pitkään aikaan. Määrä kuvastaa ajan kiivasta tuotantotahtia. Vertailun vuoksi: Aki Kaurismäki on ohjannut urallaan tähän mennessä, vuosien 1983 ja 2016 välillä, 17 pitkää fiktioelokuvaa. Vain kourallinen naisia pääsi vaikutusvaltaisiin asemiin studiojärjestelmässä. Glory Leppänen oli ensimmäinen nainen, joka ohjasi pitkän näytelmäelokuvan, Onnenpotkun, vuonna 1936. Se oli samalla ainoa naisen ohjaama elokuva 1930-luvulla. Käsikirjoittajien joukossa naisia oli enemmän.
6. Kenen käsikirjoituksia kuvattiin? Eniten elokuviksi päätyneitä käsikirjoituksia on kirjoittanut Mika Waltari. Hänen käsikirjoitukseensa tai teokseensa perustuu yhteensä 33 pitkää elokuvaa, joista tunnetuimpia ovat Kulkurin valssi (1941) sekä Komisario Palmut (1960-62). Ensimmäisestä käsikirjoituksestaan elokuvaan Sininen varjo (1933) Waltari sai palkkioksi viskigrogin; ehkei merkityksetön korvaus kieltolakiaikana.
Ensimmäisestä käsikirjoituksestaan Mika Waltari sai palkkioksi viskigrogin, ehkei merkityksetön korvaus kieltolakiaikaan.
7. Mikä on suosituin? Suomen kaikkien aikojen katsotuin kotimainen elokuva on edelleen Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Se on kerännyt teatteriesityksissä 2,8 miljoonaa katsojaa. Tuntematon sotilas on monien superlatiivien filmi: se oli aikanaan kallein siihen asti tehty suomalainen elokuva (46 miljoonaa markkaa; tuotto oli 200 miljoonaa) sekä myös kestoltaan pisin (181 minuuttia). Se myös valmistui ennätysajassa. Väinö Linnan romaani ilmestyi joulun alla 1954, ja elokuvan ensi-ilta oli jo vuosi tämän jälkeen 23.12.1955. Suurtyön ohjasi konkari Edvin Laine. Peter von Bagh on kutsunut romaanin ja elokuvan vaikutusta sodasta toipuviin suomalaisiin “kulttuurihistoriassamme ainutlaatuiseksi terapeuttiseksi uroteoksi”.
8. Kuinka paljon elokuvia tehtiin? Elokuvien määrä kasvoi: 1930-luvulla valmistui 98 pitkää elokuvaa, 1940-luvulla 177 ja 1950-luvulla 219. Vuonna 1955 oli huippuvuosi, jolloin rikkoutui 30 kotimaisen ensi-illan rajapyykki. Tilannetta voidaan verrata tämän vuosituhannen ensimmäiseen vuosikymmeneen: 2000-2009 Suomessa tuli ensi-iltaan 169 kotimaista elokuvaa. Aivan viime aikoina on alettu puhua uudesta suomalaisen elokuvan kultakaudesta.
9. Millaisia elokuvia tehtiin? 1930-50-luvuilla tehtiin monipuolisesti eri lajityyppejä edustavia elokuvia: komedioita, kirjafilmatisointeja, yhteiskunnallisia elokuvia, sotilasfarsseja, romanttista pukudraamaa ja rikoselokuvia. Nykypäivän näkökulmasta on hauskaa, että oma genrensä olivat tukkilaiselokuvat, jotka sijoittuivat jo väistymässä olleeseen tukinuiton romantisoituun maailmaan. Se oli myös leimallisesti suomalainen lajityyppi, jota ei tunneta juuri muualla maailmassa.
10. Mihin kultakausi päättyi? 1950-luvun lopulla suomalainen elokuvateollisuus alkoi kriisiytyä, ja sama kehitys tapahtui myös muualla maailmassa. Kustannukset kasvoivat, mutta katsojamäärät laskivat. Vuosikymmenen lopulla televisio alkoi raivata tietään olohuoneen nurkkaan kansan ykkösviihdyttäjäksi. Kun tilanteeseen sekoittui vielä pitkäksi venynyt vuosien 1963-65 näyttelijälakko, perinteinen studioelokuva tuli tiensä päähän. Studiokauden voidaan katsoa päättyneen viimeistään vuoteen 1965, kun Suomen Filmiteollisuus hakeutui konkurssiin. Tämän jälkeen alalle tuli uusi tekijäpolvi, joita kiinnostivat uudet aiheet ja jotka halusivat rooleihin tuoreita kasvoja; monia vanhoja tähtiä ei enää nähty kankaalla. Suomalaisessa elokuvassa alkoi uuden aallon aikakausi.
Filmi oli minun nuoruudenhaaveeni. Se haave toteutui, ja päinvastoin kuin usein, totuus oli haaveen veroinen. Olin uneksinut saavani tehdä tätä työtä, sain tehdä sitä 27 vuotta, kokonaisen elokuvan aikakauden. Sinä aikakautena me teitittelimme toisiamme, ja elokuvat joita teimme, teitittelivät katsojia. Mutta me kuuluimme yhteen, suomalainen elokuva, suomalaiset tähdet ja suomalainen yleisö. Se oli rakkautta.
Ansa Ikonen: <em>Tähtiaika</em>
Lähteitä:
Peter von Bagh: Suomalaisen elokuvan uusi kultainen kirja. Otava: 2005.
Kimmo Laine: Pääosassa Suomen kansa. Suomi-Filmi ja Suomen Filmiteollisuus kansallisen elokuvan rakentajina 1933-1939. SKS: 1999.
Suomen kansallisfilmografia: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet
Suomalaisen elokuvan kultakausi tuorein silmin neljästä eri näkökulmasta. Asiantuntijoina elokuvatutkija Outi Hupaniittu ja elokuvaohjaaja Oskari Sipola.
