Suomenlahden yli voi kirkkaalla säällä nähdä paljain silmin. Läheisyys ja kielisukulaisuus eivät kuitenkaan yksin selitä sitä, miksi suomalaiset ja virolaiset tuntevat toisensa hyvin. Oli nimittäin aika, jolloin lähelle oli pitkä matka ja vain radio- ja tv-signaalit ylittivät Suomenlahden.
Suomalais-virolaisten suhteiden voi katsoa alkaneen kansallisen heräämisen myötä 1840-luvulla. Aiemminkin oli yhteyksiä toki ollut, mutta ilman tietoa yhteisistä juurista.
Uuden tiedon innostamina Suomenlahden ylittivät nyt kieli- ja kansatieteilijät, pian myös kansallisten liikkeiden johtajat. Uudenlaisen siteen seurauksena molemmissa maissa päädyttiin esimerkiksi samaan kansallislauluun.
Maamme itsenäistyivät Venäjästä – Suomi Venäjän keisarikunnasta ja Viro neuvosto-Venäjästä – peräjälkeen vuosina 1917 ja 1918. Virolaiset eivät ehtineet itsenäisyydestään iloita, vaan joutuivat heti saksalaisten miehittämiksi.
Suomi puolestaan ajautui sisällissotaan eikä tarttunut Viron ehdotukseen valtioliitosta. Kun Viro seuraavana talvena joutui saksalaismiehityksen päätyttyä puolustamaan maataan venäläisiä vastaan, avusti Suomi Viroa antamalla aseita, rahalainan ja vapaaehtoisjoukkoja.
Talvella 1918–19 kirjoitettiin sanomalehdissä Viron vaiheista laajasti ja suomalaiset ottivat Viron asian omakseen. Vapaussota päättyi vuonna 1920 Tarton rauhaan ja myös virolaiset pääsivät aloittamaan elämänsä itsenäisenä kansana.
”Täällä Yleisradio, Tallinna”
Yleisradion ensimmäinen ulkomaanlähetys tehtiin vuonna 1931 mistäpä muualta kuin Tallinnasta. Koska tallennustekniikkaa ei vielä ollut, emme tuota lähetystä pääse enää kuuntelemaan. Kun Markus Rautio kuusi vuotta myöhemmin palasi Tallinnaan ja teki uuden reportaasin, elettiin jo uutta aikaa: uusimman tekniikan ansiosta tuo lähetys pystyttiin myös nauhoittamaan.
Raution lämpimästä selostuksesta huokuu syvä ihastus ja arvostus, jota hän vanhaa, Helsingille täysin vastakkaista kaupunkia kohtaan tuntee. Puhe piirtyy kuviksi, kun Rautio vierailee mikrofoninsa kanssa raatihuoneessa, torilla, Eestin radiossa sekä käy jazz-konsertissa Estonia-teatterissa. Mentaliteetti lahden tällä puolen on selvästi Suomea vilkkaampi, hän sanoo.
Rautio oli tuolloin jo kokenut Tallinnan-matkailija. Pekka Linnainen selvitti vuonna 2022, miten syvä tuntemus Rautiolla kohteestaan jo oli: lisäksi artikkeli antaa hyvän käsityksen siitä, miten uraa-uurtavaa työtä Rautio teki.
Ja tuossa seisoo vanha, väsyneen näköinen ukko, seisoo aivan tylsänä, suuri kukko kainalossaan. Ja kukko on aivan yhtä tylsän ja väsyneen näköinen kuin isäntänsäkin, tämä ukko.
Markus Rautio Tallinnan kauppatorilla 1937
Vuonna 1945 Yleisradion pääjohtajaksi valittiin suomenvirolainen poliitikko ja kirjailija Hella Wuolijoki. Hänen ohjelmapolitiikkansa painotti Ylen tehtävää palvella kaikkia kansan kerroksia. Hänen aloittamistaan ohjelmasarjoista pitkäikäisimpiä olivat Metsäradio, Työmiehen tunti ja Radion keskustelukerho, joka sai myöhemmin nimen Pienoisparlamentti.
Wuolijoen tunnetuin ohjelma oli kuitenkin hänen itsensä kirjoittama ja ohjaama, Suomisen perheen vastakohdaksi suunnattu kuunnelmasarja Työmiehen perhe. Vuoden 1948 eduskuntavaalien jälkeen polittiiset valtasuhteet muuttuivat, ja äärivasemmistolainen Wuolijoki erotettiin tehtävästään.
Arvoisat radiokuuntelijat. Sallikaa minun Yleisradion uutena pääjohtajana esittää teille pieni katsaus Yleisradion työsuunnitelmiin näin uuden luudan aikana.
Hella Wuolijoki 1945
Virossa eläneistä virolaisista maansa tunnetuin edustaja ulkomailla lienee ollut laulaja Georg Ots, joka 1950-luvulta lähtien vieraili myös Suomessa useasti. Ots oli kosmopoliitti ja hyvin kielitaitoinen: suomen kielen lisäksi hän kykeni laulamaan jopa kahdellakymmenellä kielellä.
Saarenmaan valssi oli ollut huippusuosittu Virossa jo 1940-luvun lopulta asti ja vuonna 1954 Ots äänitti sen suomeksikin. Siitäkin huolimatta suomalaiset pääsivät kuulemaan sen ensimmäisen kerran vasta vuonna 1956. Miten kaikki tapahtui, sen kertoi äänitteen Suomeen tuonut toimittaja Kalevi Kilpi vuonna 1974.
Toisen maailmasodan alkaessa Neuvostoliitto miehitti Viron ja elokuussa 1940 maasta tuli virallisesti yksi neuvostotasavalloista. Alkoi aikakausi, jonka aluksi Viro virallisesti vaikeni kokonaan.1950-luvun puolivälissä Suomen ja Viron välille virisi kulttuurivaihtoa ja perustellusta syystä Viroon vähitellen pääsi jälleen myös journalisteja.
Aivan ensimmäiset raportit neuvosto-Virosta teki suuri Viron-ystävä Oke Jokinen. Jokinen vieraili maassa kesällä 1958 ja laati visiitin ja haastattelujen pohjalta neljä puolen tunnin mittaista radio-ohjelmaa. Vain kaksi on niistä enää tallessa. Virolaisten pakolaisten Teataja-lehti kuvaili ohjelmia tuoreeltaan seuraavasti:
”Suurenmoisen mestarillisesti kerätyt teksti- ja lauluvalinnat olivat sinänsä vain taustana kaikelle, mikä rivien välistä piti kuulijaa otteessaan ja pani miettimään. Tästä johtuen kaikkia neljää ohjelmaa täytti suuri sisäinen jännite. ... Toimittajan tehtävä oli epäilemättä vaikea, kun ottaa huomioon, että lahdentakaiset suhteet ovat koko ajan veitsen terällä ja voivat jostain hiukankin harkitsemattomasta lauseesta loppua kokonaan. Tiedämme hyvin, miten vaitonaisina miehinä Suomen viralliset delegaatiot Virosta palaavat, niin kuin eivät olisi metsää puilta nähneet.”
Etukäteen lähettämiini kysymyksiin oli valittu etukäteen myös vastaajat. Kuivia ja virallisia herroja joka ainoa.
Oke Jokinen 1995
Vuonna 1995 Jokinen muisteli tuota vuoden 1958 matkaansa, ensimmäistä jututekokeikkaansa neuvosto-Virossa. Toimeksianto oli ollut selvä: tehtävänä oli antaa suomalaisille mahdollisimman todenmukainen kuva nyky-Virosta. Aika ei ollut haalistanut Jokisen muistikuvia, vaan mielenkiintoisessa ohjelmassa kuullaan runsaasti arvokasta ajankuvaa sekä mielenkiintoisia henkilökuvia. Kuulemme, miten Jokinen tutustui Lennart Mereen sekä otteita hänen keskusteluistaan Friedebert Tuglasin kanssa. Niissä Tuglas muistelee lämmöllä Suomessa ja etenkin Oulunkylässä viettämäänsä aikaa.
Vuonna 1963 Virosta saatiin toimittaja Unto Miettisen raportti. Miettinen vieraili paikallisella kollektiivitilalla. Maks ja Laine Poka kertovat haastattelussa elämästään Miina Härmän kollektiivissa Peipsijärven ja Tarton välimaastossa.
Maaseudun kasvot osoittautuvat hymyileviksi ja ihmiset avoimiksi ja vieraanvaraisiksi.
Unto Miettinen 1963
Aivan erilainen tunnelma on Hannu Karpon keväällä 1964 Tallinnassa kuvaamassa reportaasissa. Karpo teki matkansa pian presidentti Kekkosen legendaarisen maaliskuisen visiitin jälkeen. Kekkosen Tarton yliopistossa pitämä vironkielinen puhe ja reipas hiihtosuoritus tekivät virolaisiin suuren vaikutuksen. Kekkonen ei matkallaan itse suoraan esittänyt laivayhteyden elvyttämistä, mutta jo vuotta myöhemmin se oli todellisuutta.
Karpon kuvissa kepeä jazz soi ja kerronta on paitsi asiapitoista myös runollista. Ohjelman myötä moni suomalainen pääsi ensimmäisen kerran tv-ruudun kautta näkemään, millaiselta arki suljetussa etelänaapurissamme näytti.
Ilmenee, että Tallinnassa oli moni asia hoidettu käytännöllisesti. Esimerkiksi virka-ajat oli suunniteltu niin, etteivät kaikkien työmatkat osu samaan aikaan. Näin saatiin julkinen liikenne sujumaan juohevasti, Karpo kertoo. Kaupungin asukkaista 15 prosenttia oli venäläisiä. ”Heidän kanssaan joko ei tule toimeen tai sitten on osattava venäjää.”
Virka-ajan jälkeen ilta-auringon valaisemat vanhan Tallinnan kadut autioituvat.
Hannu Karpo 1964
Laivaliikenteellä Helsingin ja Tallinnan välillä oli pitkät perinteet, olihan se avattu jo vuonna 1837. Ensimmäinen suomalainen säännöllinen lentoreittikin oli suuntautunut Tallinnaan jo vuonna 1924. Kun laivayhteys 20 vuoden tauon jälkeen kesällä 1965 elvytettiin, olivat tunnelmat korkealla.
Seuraavana kesänä tehdystä reportaasista ilmenee, millaista suomalaisten matkailu Tallinnassa pääpiirteissään oli. Maidemme erilaisella alkoholipolitiikalla oli osuutensa asiaan.
Neljän tunnin laivamatkalla kohti Tallinnaa kävivät kaupaksi etenkin nylonsukat. Erityisen suosittuja olivat 9,5 koon sukat. Perillä Tallinnassa suomalaiset olivat kuitenkin osoittautuneet huonoiksi kauppamiehiksi. Heitä oli helppo vedättää.
Liiallista juomista hillitsi jonkin verran uhka joutua virolaiseen putkaan. Neuvostoliittolainen selviämisasema, viroksi kainestusmaja, oli omanlaisensa hotelli, jossa käynti lienee ollut monelle kyseenalainen kunnia. Kuvat jokaisesta asiakkaasta asetettiin näet näyttävästi julkisesti esille. Paikallisen miliisin mukaan suomalaisturistien oli kuitenkin odotettu tuovan muassaan enemmänkin ongelmia.
Virolaiset puolestaan tunsivat Suomen television kautta: Suomesta tunnettiin ”deodorantit ja mainoshienostuneet suomalaiset”.
Ole ihmisiksi, tuo vodkapullo.
Näin evästettiin Tallinnan-matkailijaa 1966
Turismin alkaessa Tallinnalla oli vaikeuksia tarjota matkailijoille majapaikkoja. Ratkaisuksi pulmaan suomalaiset rakensivat kaupunkiin oman hotellin. Vuonna 1969 valmistuneessa ohjelmassa vieraillaan Viru-hotellin työmaalla ja haastatellaan suomalaisia rakennustyömiehiä.
Vuonna 1984 Oke Jokinen haastatteli suomalaisia ja virolaisia aiheesta, joka oli yhdistänyt kansojamme jo 700 vuoden ajan. Mistä oli kyse, kun puhuttiin seprakaupasta?
Suomelaisten Viron-turismi kiinnosti ohjelmantekijöitä jälleen 2000-luvulla . Millaisia erityispiirteitä siihen liittyy entä miten maidemme välinen ystävyys kukoisti Viru-hotellin sisällä?
Uutisohjelmia: Toinen itsenäisyys
Vuonna 1985 alkanut Neuvostoliiton uudistuspolitiikka johti muutamassa vuodessa siihen, että neuvostotasavallat alkoivat yhä näkyvämmin vaatia itselleen suurempaa vapautta. Yksi näkyvimmistä oli Baltian maiden itsenäisyysliike.
Viron neuvostotasavallan korkein neuvosto julisti maan suvereeniksi marraskuussa 1988. Viro tavoitteli nyt avoimesti autonomiaa, taloudellista ja hallinnollista itsemääräämisoikeutta sekä suvereenia asemaa omalle kielelleen. Erno Paasilinna haastatteli aiheesta Vikerkaar-lehden päätoimittajaa Rein Veidemannia ja kirjailija Jaan Krossia huhtikuussa 1989.
Baltian maiden itsenäisyys kruunattiin vanhoillisten vallankumouksen aikana ja sitä seuranneina päivinä elokuussa 1991. Viro antoi itsenäisyysjulistuksensa 20.8.1991 ja Latvia sitä seuraavana päivänä. Liettua oli antanut julistuksensa jo kevättalvella 1990.
Virallinen Suomi seurasi Baltian maiden itsenäistymisprosessia sivusta, ja etenkin presidentti Mauno Koivistoa arvosteltiin tuen viivästymisestä. Tiedossa kuitenkin on, että kulissien takana Suomi teki yhtä ja toista Viron hyväksi valtiovallan hyväksynnällä. Muiden maiden matkassa Suomikin solmi diplomaattisuhteet kaikkiin Baltian maihin elokuun loppuun mennessä.
Viron kohdalla Suomi totesi, ettei sen tarvinnut tunnustaa Viroa toistamiseen itsenäiseksi, vaan että vuonna 1920 annettu tunnustus oli edelleen voimassa.
Ensimmäiseksi Viron suurlähettilääksi Helsinkiin lähetettiin huhtikuussa 1992 Lennart Meri. Pian nimityksensä jälkeen hän kertoi näkemyksistään sukulaiskansojen kohtaloista Ylen toimittajan kanssa. Meri ehti hoitaa tehtävää Helsingissä vain runsaat neljä kuukautta, sillä syksyllä 1992 hänet valittiin Viron presidentiksi.
Kansallinen identiteetti oli meidän ainoa aseemme.
Lennart Meri (1992)
Risto Vuorisen Kun Viroa ei ollut -dokumentissa (1994) katsottiin tuoreesti taaksepäin. Neuvosto-Viron pitkäaikainen ulkoministeri Arnold Green ja entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus Suomesta kertoivat ajasta, jolloin virolainen ministeri oli ”Moskovan sätkynukke” ja suomalaisen poliitikon piti vaieta. Dokumentti sisältää runsaasti kiinnostavaa arkistoaineistoa.
Yksi iso asia oli maatalouden uudistaminen, hanke, jota myös Suomi omalta osaltaan tuki. Vuorisen dokumentti pureutui aiheeseen vuonna 1993.
Yksi konkreettisista muutoksista oli ruplista luopuminen ja päätösvalta omasta rahayksiköstä. Kesällä 1992 virolaiset palauttivat käyttöönsä kruunun, tammikuussa 2011 he siirtyivät euroon.
Vapunpäivänä 2004 Virossa herättiin ensimmäiseen aamuun osana Euroopan unionia. EU:hun liittyi tuolloin kymmenen uutta jäsenmaata, monet niistä entisiä neuvostotasavaltoja. Tallinnan katukuvassa juhlinta ei juuri näkynyt. Toimittajan haastattelemat suomalaisturistit muistelivat, ettei unioniin liittymistä Suomessakaan aikoinaan ollut juuri juhlittu.
Vuotta myöhemmin Tallinnasta raportoitiin huolestuttavia tietoja kantaväestön ja Viron venäläisvähemmistön välisistä yhteenotoista. Neuvostoaikaisen patsaan ympärille kiertynyt kiista aiheutti maassa poliittisen kriisin ja kulminoitui vuonna 2007 väkivaltaiseksi mellakaksi. Viron ja Venäkän välit kiristyivät patsaskiistan aikana äärimmilleen.
Alkuvuodesta 2009 tulkinnat Viron lähihistoriasta nousivat kiistan aiheeksi myös Suomessa. Kun Sofi Oksanen ja Imbi Paju julkaisivat kirjan Neuvostoliiton miehityskaudesta, saapui joukko venäläisiä Putin-nuoria osoittamaan mieltään Helsinkiin. Mielenosoittajien mukaan kirja antoi vääristellyn käsityksen historiasta. Heidän mukaansa Neuvostoliitto ei miehittänyt Viroa ja Stalinin aikaiset kyyditykset olivat väestönsiirtoja.
Samoilla linjoilla on myös oikeussosiologian dosentti Johan Bäckman , jonka mukaan”väestönsiirrot” olivat jopa onneksi virolaisille. A-talkissa käytiin aiheesta kipakka keskustelu maaliskuussa 2009, keskustelemassa olivat Bäckmanin lisäksi toimittaja Leena Hietanen, tutkija Oula Silvennoinen sekä virolaissyntyinen kirjailija, entinen kansanedustaja Jutta Zilliacus.
Opetus- ja sivistysohjelmia: ”Hakkame õppima eesti keelt!”
Kulttuuriyhteistyö Suomen ja Viron välillä virisi 1950-luvulla. Erilaisten vaihtojen lisäksi yhteyksiä pitivät myös eri ammattikuntien edustajat sekä opiskelijat. Laivaliikenteen palautumisen jälkeen yhteistyö vilkastui ja virolaiset saivat yhä enemmän suoraa tuntumaa kotimaansa ulkopuolelle.
Merkittävin tiedonlähde oli kuitenkin Suomen televisio ja radio, joiden lähetyksiä huomattavan suuressa osassa Viroa pystyttiin seuraamaan. Muita länsimaisia tv-lähetyksiä maassa ei näkynyt, ja radio-ohjelmien seuraamista puolestaan haittasi usein kielitaidon puute. Niinpä kaikki Suomen ja Viron television ja radion yhteistyöhankkeet saivat etenkin Virossa suuren suosion. Virolaiset itse ovat nostaneet mahdollisuuden seurata suomalaisia ohjelmia yhdeksi keskeiseksi tekijäksi koko itsenäistymisprosessissaan.
Tunnetuimpia yhteistyöohjelmia olivat Sävelsilta-musiikkiohjelma, Naapurivisa–Sõprusvõistlus-tietokilpailu sekä koululaisille suunnattu ohjelmasarja Kysy pois – Küsi julgesti.
Kysy pois, küsi julgesti -sarjassa lapset kysyivät toistensa arjesta Suomenlahden toisella puolella. Sarja alkaa mainiolla animaatiolla yhteisestä kantaisästämme. Tallinnassa ohjelmaa veti Enn Eesmaa, Helsingissä Satu Marttila ja Markku Valkonen, myös M. A. Numminen piipahtaa juontotehtävissä. Ohjelmat sisältävät runsaasti arvokasta ajankuvaa, lisäksi niissä kuullaan paljon musiikkia. Erikseen maininnan arvoisia ovat harvoin nähdyt neuvostovirolaiset musiikkivideot.
Heipä hei, kaikki Eestin ja Suomen lapset! Tervetuloa yhteislähetykseen ”Kysy pois!”
Enn Eesmaa 1974
Viron yleisradioyhtiön ERR:n arkistosta löytyy helmi: vuonna 1967 yhteistuotantona lähetetty koululaisvisa. Oke Jokinen juontaa ohjelmaa Tallinnan 21. koulusta ja virolaistoimittajat Mari Tarand ja Peeter Hein Helsingistä Tehtaankadun kansakoulusta. Kysymyksiin vastaa molemmissa kouluissa viisi oppilasta. Tuomareina toimivat legendaariset, jo Naapurivisasta tutut visailuauktoriteetit Hardi Tiidus ja Esko Kivikoski.
Yksi osa yhteistyötä oli virolaisen kulttuurin tekeminen näkyväksi suomalaisille. Esimerkkinä tästä toimii vuonna 1982 tehty reportaasi Tallinnassa pidetyistä viidensistä nuorten laulu- ja tanssijuhlista. Viiden vuoden välein järjestettävä Noorte laulu- ja tantsupidu on merkittävä tapahtuma myös nyky-Virossa.
Eestiläisten lisäksi tuovat lentokoneet ja junat laulavia ja tanssivia koululaisia tänne suuren Neuvostoliiton 14:stä muusta osavaltiosta.
Lapsiääni selostaa laulu- ja tanssijuhlia 1982
Uuden itsenäisyyden myötä moni ulkomaille aikoinaan siirtynyt virolainen palasi pitkän ajan päästä kotimaahansa. Yksi heistä oli jatkosodassa Suomen armeijassa palvellut Ilmar Talve, joka sodan jälkeen pääsi mutkien kautta Suomeen maanpakoon. Kuulemme, mitä Turun yliopiston kansatieteen professoriksi urallaan edennyt Talve ajatteli palatessaan kotiin 47 vuoden tauon jälkeen.
Minä olen aina sanonut, että menen takaisin vasta, kun Eesti on itsenäinen.
Ilmar Talve 1991
Vuonna 1992 suomalaiset ja virolaiset radiotoimittajat miettivät yhdessä historiantutkijoiden kanssa sitä, millaisia konkreettisia jälkiä Viron eri vaiheet ovat maahan jättäneet.
Vuonna 2002 Suomen ja Viron välinen matkailu ja töissäkäynti lahden yli oli noussut räjähdysmäisesti. Koska virolaiset seurasivat nyt televisiosta muitakin kuin vain suomalaisia ohjelmia, puhuivat he nyt paremmin muita kieliä. kuin suomea. Siksikin oli siis korkea aika, että suomalaiset opiskelivat viroa.
Yksi viron kielen harrastajista oli Heikki Kinnunen, ja esimerkillään hän houkutteli muitakin suomalaisia viron kielen saloihin kahdeksanosaisessa Nael kummi -sarjassa.
Anna Laine puolestaan teki onnistuneen kuusiosaisen sarjan Eesti Kamrat siitä, millaisia stereotypioita me virolaisiin oikein liitimmekään.
Viihdettä, musiikkia ja korkeakulttuuria: ”L'Estonie, douze points!”
Tv-signaali toimi neuvostoaikanakin molempiin suuntiin ja niinpä etelärannikolla asuvat suomalaiset pääsivät näkemään virolaisia ohjelmia. Se, mitä ruudusta näkyi ja kuului, tuntui keskivertosuomalaisen silmin tulevan aivan eri ajasta ja maailmasta. Kuvanlaatu oli usein rakeinen, ihmiset vanhanaikaisesti puettuja ja – mikä oudointa – he puhuivat hassua kieltä. Niin harvinaista viron kieli Suomessa silloin oli, harvalla myöskään oli suoria kontakteja lahden toiselle puolen.
Velipuolikuussakin innostuttiin Eesti-tv:n lähetyksistä. Fakta hommassa puolestaan ihmeteltiin, miksi virolaisella taulukauppiaalla oli kiire takaisin laivalle.
Eesti reklaamitelevitsiooni tiedotudas!
Velipuolikuu 1984
Virolaiset olivat laulukansaa, senhän me jo tiesimme. Siksi olikin suomalaisittain rohkeaa lähteä heitä vastaan mukaan maailman ensimmäiseen karaokemaaotteluun vuonna 1993. Kuka olisi uskonut, että Suomi silloin voitti?
Vuonna 2001 Viro näytti kuitenkin kyntensä sillä tärkeimmällä, suomalaisittain epäonnisella yleiseurooppalaisella laulumaalla ja voitti selvin luvuin Euroviisut – kisan, johon osallistui vasta kuudetta kertaa.
Vakavasti ottaen musiikin merkitystä virolaisille on varmasti vaikea yliarvioida. Koko Baltian uudelleenitsenäistymiskehitys kulkee nimellä Laulava vallankumous. Nimi juontuu vuosina 1987–1990 järjestetyistä suurista laulujuhlista, jotka saivat neuvostovastaisen sisällön. Moni suomalainenkin muusikko osallistui vallankumoukseen tietämättään.
Tunnetuin virolainen alakulttuurin edustaja Suomessa oli tuona aikana punk-muusikko Villu Tamme. Haastatteluissa tapaamme Tammen vuosina 1988 ja 2008.
Kyllä Suomen TV oli mulle tärkeä asia 1970-luvun alusta asti. Mutta sitä Arto Nybergiä en ole nähnyt kertaakaan.
Villu Tamme 2008
Vuonna 2008 nousi molemmin puolin Suomelahtea tapaukseksi Sofi Oksasen romaani Puhdistus. Virolais-suomalainen Oksanen tiesi, mistä kirjoitti, ja Viron lähistoriaa kuvaava teos pakotti pohtimaan laajemminkin käsityksiämme isänmaallisuudesta ja nationalismista.
Yle Areenaan on koottu ohjelmia Virosta eri aikakausilta:
Artikkelissa on ohjelmien lisäksi käytetty seuraavia lähteitä:
Heikki Rausmaa: Katsaus Suomen ja Viron suhteisiin kansallisesta heräämisestä 1990-luvulle
Seppo Zetterberg: Viro – historia, kansa, kulttuuri. SKS 1995.
Millaiset suomalaiset ovat jättäneet erityisen jäljen 100-vuotiaaseen Viroon? Millaisilla teoilla he ovat vahvistaneet kansojemme suhteita? Se selviää monipuoliselta Estofilia-sivustolta.
