Kello kolme tammikuisena iltapäivänä vuonna 1818 syntyi Kuddnäsin kartanossa Uusikaarlepyyssä poikalapsi. Niin kuin siihen aikaan oli tapana, tilan vanha puutarhuri luki pojan kohtalon tähdistä. Hänen mukaansa oli selvää, että Topeliuksen perheeseen syntyneestä pojasta oli tuleva kuuluisa mies.
Puutarhurin ennustus osui oikeaan, sillä Sakari Topeliuksesta todellakin tuli aikansa eturivin kirjailija ja mielipidevaikuttaja. Hänestä sukeutui myös yksi maamme rakastetuimmista ja arvostetuimmista satusedistä. Onneksi Topelius ei syntynyt kolmea tuntia myöhemmin: puutarhurin ennustuksen mukaan hän olisi päätynyt siinä tapauksessa juopoksi.
Topeliuksen runoja ja muita teoksia on luettu sukupolvesta toiseen. Tuhannet lapset ovat kasvaneet hänen satujensa parissa. Topelius oli myös journalismin uudistaja. Hän omistautui suomen kielelle, isänmaalle ja naisten oikeuksille.
Topelius oli 1800-luvulla yksi maamme tuotteliaimmista kirjoittajista, ja hän vakiinnutti lastenkirjallisuuden aseman yhdenvertaisena taidemuotona suomalaisessa kulttuurissa. Topeliusta on kutsuttu myös ensimmäiseksi ruotsinkieliseksi lastenkirjailijaksi.
Onnellinen lapsuus sivistyneessä kodissa
Sakari Topelius syntyi varakkaaseen porvarisperheeseen. Hänen vanhempansa olivat ostaneet Uudenkaarlepyyn-talonsa neljä vuotta ennen Sakarin syntymää. Poika kastettiin isänsä mukaan Zachariakseksi, mutta myöhemmin hän kutsui itseään Zachrikseksi erotukseksi samannimisestä isästään. Suomenkielisissä piireissä häntä kutsuttiin Sakariksi.
Topeliuksen isoisä oli kirkkomaalari. Yksi hänen sedistään oli pappi, toinen lääkäri, ja hänen tädeillään oli kirjasto Oulussa. Myös Topeliuksen isä oli lääkäri, ja hän työskenteli mm. välskärinä, siis lääkärinä ja eräänlaisena kirurgina, vuoden 1808 sodan aikana. Isää kiinnosti myös kirjallisuus, erityisesti kansanrunous, ja hän keräsi suomenkielisiä kansanrunoja kiertäessään rokotusmatkoilla Oulun läänissä.
Topeliuksen äiti Sofia Calamnius oli varakas kauppiaan tytär, ja perhe ostikin Kuddnäsin tilan Sofian perimillä rahoilla. Sakarilla oli kaksi vuotta nuorempi sisko, Sofia, ja kaksi isoveljeä, jotka kuolivat vauvaiässä. Topeliuksen lapsuus oli onnellinen: hän syntyi toivottuna lapsena kahden menetetyn lapsen jälkeen. Topeliuksen suku piti tiiviisti yhtä, ja serkut, tädit ja sedät olivat hänelle läheisiä.
Runebergin jalanjäljillä
Pikku-Sakari oppi lukemaan varhain ja sai kotiopetusta jo ennen kouluun menoa. 11-vuotiaana hän muutti Ouluun ja aloitti siellä triviaalikoulun. Samaa koulua olivat käyneet monet suomalaiset suurmiehet, mm. J.L. Runeberg ja J.V. Snellman.
Sakari oli kasvanut ruotsinkielisessä ympäristössä, mutta vanhemmat toivoivat hänen oppivan myös suomea. Suomenkielisten ystävien ansiosta niin tapahtuikin. Sakari viihtyi tätiensä kirjastossa ja luki innolla ryöväri- ja ritaritarinoita, vaikka hänen isänsä toivoi pojan lukevan vain historiallisia kirjoja. Topeliuksen laaja-alaiseen kasvatukseen Kuddnäsissä kuuluivat myös tanssi- ja pianotunnit.
Topeliuksen isä kuoli keuhkokuumeeseen vuonna 1831, ja tämän veli otti vastulleen pojan kasvatuksen. Setä piti parhaana, että Sakari jatkaisi opiskeluaan Helsingissä, jossa pojan piti valmistautua ylioppilaskirjoituksiin. Niinpä vuonna 1832 Topelius asettui asumaan J.L.Runebergin luokse Helsingin Kruununhakaan, jossa hän muutaman muun pojan kanssa sai yksityisopetusta Runebergiltä.
Maisteri Runeberg työskenteli toimittajana Helsingfors Morgonbladetissa ja dosenttina yliopistolla. Runebergin teokset innoittivat Topeliusta, ja hänen kotinsa oli virkistävä ympäristö nuorelle, ajattelevalle miehelle. Runebergin luona kokoontui myös Lauantaiseura, johon kuuluivat tuon ajan merkittävimmät kulttuuripersoonat.
Luultavasti juuri noihin aikoihin Topelius koki isänmaallisen herätyksen. Suomi oli tuolloin osa Venäjää. Aleksanteri II:n aikaan Suomessa perustettiin kansakouluja, ja säätyvaltiopäivät kutsuttiin pitkän tauon jälkeen koolle. Topelius itse edusti ruotsinkielisiä ylempiä yhteiskuntaluokkia, mutta silti hän kiinnostui suomalaisuudesta.
Monet halusivat parantaa suomen kielen asemaa, ja ajatus Suomen mahdollisesta itsenäistymisestä oli herännyt. Suomalaisten kansallistunnetta kohottivat myös kaksi samoihin aikoihin julkaistua teosta: Elias Lönnrotin Kalevala ja Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Topelius kannusti suomen- ja ruotsinkielisiä toimimaan yhdessä. Hän myös kehotti äitejä puhumaan lapsilleen suomea ja ennusti, että jonain päivänä Suomi olisi suomenkielinen.
Lääketieteenopiskelijasta runoilijaksi
Ylioppilaaksi päästyään Topelius kirjoittautui Keisarilliseen Aleksanterin yliopistoon ja sen pohjalaiseen osakuntaan. Hän muisti isänsä neuvon: kunnon miehen tulee elää kynä kädessä. Vuonna 1835 hän liittyi osakunnan lehden toimitukseen, ja hänet nimettiin osaston runoilijaksi.
Topelius aikoi ensin lukea lääkäriksi, kuten isänsäkin, ja opiskeli fysiikkaa, kemiaa ja matematiikkaa. Historia ja kielet kiinnostivat nuorta miestä silti enemmän kuin luonnontieteet – matematiikan parissa hän oli kuulemma aina vähällä nukahtaa. Topelius jatkoi kuitenkin luonnontieteiden opintojaan, mutta kirjoitti samaan aikaan ahkerasti.
Topelius osallistui aktiivisesti osakunnan toimintaan ja innostui juhlapuheista ja toveruudesta, joita opiskelijaelämä tarjosi. Omien sanojensa mukaan osakunta teki hänestä täysivaltaisen kansalaisen. Isänmaalliset tunteet yhdistyivät suomalaisen luonnon ja kulttuurin ihailuun, mikä heijastui hänen teksteistäänkin.
Unelmoivasta ja sisäänpäinkääntyneestä luonteestaan huolimatta Topeliusta pidettiin jo opiskeluaikana hyvänä puhujana, keskustelijana, kirjoittajana ja myös laulajana. Vuonna 1838 julkaistiin Helsingfors Morgonbladetissa Topeliuksen ensimmäinen runo Ylpeä ruusu (Den stolta Rosen).
Vapaa-aikanaan Topelius tapasi Helsingin-sukulaisia, kävi teatterissa sekä tanssinäytöksissä ja nautti silloin tällöin totia kaupungin kahviloissa. Ystävien kanssa pelattiin korttia ja keskusteltiin politiikasta. Kun lehdet alkoivat julkaista Topeliuksen tekstejä yhä enemmän, hänen todellinen kutsumuksensa kävi ilmeiseksi.
Pidetty tarinankertoja
Sakari Topelius kihlautui Emilie Lindqvistin kanssa vuonna 1842, ja he menivät naimisiin kolme vuotta myöhemmin. Emilie Topelius oli miehensä lailla kiinnostunut taiteesta ja kirjallisuudesta ja oikoluki usein Topeliuksen tekstejä. Hän myös kuvitti ja väritti Topeliuksen ensimmäisen painoksen Sagor-satukokoelmasta.
Ensimmäinen tytär Aina syntyi vuonna 1846. Kaksi vuotta myöhemmin syntyi Mikael, joka kuoli vain kahden vuoden iässä. Tyttäret Toini ja Eva syntyivät vuosina 1854 ja 1855. Sen jälkeen Topeliukset saivat vielä Raphaelin ja Rosan, mutta myös he kuolivat pieninä. Lisäksi kaksi lasta syntyi kuolleena. Toistuvat raskaudet ja suru menetetyistä lapsista heikensivät Emilie Topeliuksen terveyttä, ja hän matkusti usein ulkomaille toipumaan.
Topelius valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi 1840. Vuonna 1844 hän teki lisensiaattityön historiasta ja väitteli tohtoriksi kaksi vuotta myöhemmin. Topelius haki lehtorin paikkaa Vaasan lukiosta vuonna 1854, mutta yliopistopiirit järjestivät hänelle viran Helsingin yliopistosta pitääkseen hänet Helsingissä. Kymmenen vuotta myöhemmin Topelius nimitettiin Suomen, Venäjän ja Pohjoismaiden historian professoriksi.
Topelius työskenteli toimittajana Helsingfors Tidningar -lehdessä, jossa monet hänen töistään julkaistiin ensimmäistä kertaa. Hän kirjoitti sekä reportaaseja että pakinoita.
Monet Topeliuksen romaanit ja novellit kertovat historiallisista aiheista. Niistä kuuluisin on Välskärin kertomuksia, joka käsittelee Suomen ja Ruotsin yhteistä historiaa 1600- ja 1700-luvuilla ja nostaa esiin kuninkaan ja kansan väliset suhteet. Menneisiin tapahtumiin Topelius yhdistää romanttisia kommelluksia.
Poikkeuksellista tarinoissa oli se, että Topelius lähestyi historiaa suomalaisesta näkökulmasta. Jatkokertomuksena julkaistu Välskärin kertomukset teki Helsingfors Tidningar -lehdestä maan suurimman sanomalehden.
Aikansa tuotteliain kirjailija julkaisi monenlaisia teoksia: runoja, romaaneja, oppikirjoja ja satuja. Viidestä runokokoelmasta ensimmäinen Kanervankukkia sai parhaan vastaanoton. Monista hänen runoistaan (mm. Sylvian joululaulu, Kesäpäivä Kangasalla) on sävelletty myös lauluja. Topelius kirjoitti lisäksi virsiä, marsseja ja lastenlauluja.
Topeliuksen ura lastenkirjailijana alkoi vuonna 1847 Sagor-satukokoelmalla. Kokoelmasta tuli neliosainen, ja siitä seurasi Lukemisia lapsille -sarja. Topelius piti tärkeänä, että lapset saivat olla lapsia. Hän hylkäsi valistusperinteen ankaran ja moralistisen lapsenkasvatuksen ja halusi kirjoittaa lasten tasolle sovitettuja tarinoita. Viidenkymmenen vuoden aikana hän kirjoitti yli 230 satua, runoa, laulua ja satunäytelmää lapsille. Topeliuksen tunnetuimpia satuja ovat Koivu ja tähti, Adalmiinan helmi, Turun linnan tonttu-ukko ja Pikku Matti.
Tuottelias loppuun asti
Topelius työskenteli Helsingfors Tidningar -lehden toimittajana 1842-60. Vuonna 1860 hän ryhtyi kirjoittamaan kaunokirjallisia tekstejä Åbo Underrättelser -lehteen. Samaan aikaan Topelius kirjoitti myös historiallisia näytelmiä ja jopa oopperalibreton.
1856 Topelius julkaisi Luonnon kirjan, joka esitteli luonnon monimuotoisuutta. 1875 ilmestyi Maamme-kirja. Siinä Topelius kuvailee Suomen luontoa, kansaa ja historiaa. Kirjaa luettiin kouluissa melkein 100 vuotta eli aina vuoteen 1940 asti. 1870-luvulla Topelius toimi yliopiston rehtorina ja sai vuonna 1878 valtioneuvoksen arvonimen. Lisäksi hän toimi aktiivisesti useissa yhdistyksissä ja valtiollisissa komiteoissa.
Niin, mitä muuta voisi vattumadosta kertoa? Kuka haluaisi panna korttakaan ristiin selllaisen pienen matosen takia. Kunpa saisikin asua niin kauniisti kuin se tuoreelta tuoksuvassa tummanpunaisessa tupasessa kaukana poissa metsän hiljaisuudessa kukkien ja vihreiden terälehtien keskellä!
Sadusta Vattumato (1854)
Topeliusten kodissa kävi paljon vieraita, ja emännöinti lisäsi perhetragedioiden uuvuttamaa Emilie Topeliuksen taakkaa entisestään. He asuivat useissa osoitteissa eri puolilla Helsinkiä, ja kuten Runebergin perheessä, heilläkin oli usein opiskelijoita alivuokralaisina. Kesäisin Topeliuksen perhe matkusti Pohjanmaalle, mutta Topeliuksen äidin kuoltua he viettivät kesät saaristossa.
Kun Topelius jätti virkansa yliopistolla, perhe muutti Sipoon Koivuniemeen. Emilie Topelius sairasti paljon ja kärsi hermosairaudesta ja sokeritaudista. Hän kuoli aivohalvaukseen 1885.
Sakari Topelius oli oman aikansa julkkis ja usein nähty vieras pääkaupungin riennoissa. Hänet kutsuttiin myös usein kunniavieraaksi erilaisiin tapahtumiin ja juhlallisuuksiin eri puolille Suomea.
Koivuniemi oli suosittu taiteilijoiden ja kirjailijoiden kohtauspaikka. Taiteilijat ja kirjailijat olivat siellä tuttu näky. Myös lapset ja lapsenlapset viettivät Koivuniemessä paljon aikaa. Topeliuksen 80-vuotispäivää juhlittiin suureellisesti Helsingin palokuntatalolla tammikuussa 1898. Saman vuoden maaliskuun 12. päivä Topelius kuoli kotonaan Koivuniemessä.
Perhe on läsnä Topeliuksen saduissa ja runoissa
Pitkän kirjailijauransa aikana Topelius ehti kokeilla monia eri kirjallisuuden tyylilajeja romantiikasta aina uskonnollisiin teksteihin. Hän muovasi vahvasti kuvaa maamme historiasta, luonnosta ja myös suomalaisista. Topeliuksen kirjoissa Suomi on karu maa ja elämä kovaa. Työn ja ahkeruuden merkitys korostuu vaikeissa oloissa. Maamme-kirjasta tuli Suomen toiseksi luetuin kirja Raamatun jälkeen.
Vaimo Emilie ja lapset olivat Topeliuksen tuotannossa usein inspiraation lähteinä. Esimerkiksi tarina Kesä, jota ei koskaan tullut kertoo Raphael-pojan kuolemasta. Topelius on myös julkaissut rakkausrunoja, jotka hän kirjoitti Emilie Topeliukselle heidän kihlausaikanaan.
Kun he tulivat kotiin, makasi pieni Rafael yhä sairaana vuoteessaan, eikä hän ollut voinut tulla mukaan puistoon. Pikkusiskot taputtivat häntä kalpeille poskille ja ruskeaan päähän ja sanoivat hänelle: -Älä ole huolissasi, Rafael, kun kesä tulee, niin pääset mukaan ja saat kuulla hamppulinnun laulavan. Tuleehan sinullekin kesä ja silloin tulet terveeksi.
Kesästä, joka ei koskaan tullut (1858)
Topelius ajoi jo varhain naisasiaa ja naisten oikeutta koulutukseen. Sosiaalinen tasa-arvo oli lähellä Topeliuksen sydäntä. Vaimoaan ja tyttäriään hän kutsui Koivuniemen ruhtinattariksi ja hän vietti paljon aikaa perheensä naisten ja heidän naispuolisten ystäviensä kanssa.. Vuonna 1870 Topelius perusti Maj Förening -yhdistyksen, joka oli maamme ensimmäinen eläinsuojeluyhdistys.
Kerrotaan, että vanhoilla päivillään Topelius tapasi istua takkatulen äärellä mietteisiinsä vajonneena. Ehkä hän muisteli omaa laajaa elämäntyötään tai mietiskeli, mitä tulevaisuus tuokaan jälkipolville tullessaan. Topeliuksen viimeiset sanat lapsenlapsilleen olivat: "Viekää terveiseni kahdennenkymmenennen vuosisadan nuorisolle!"
Lähteet: Zacharias Topelius: Elämänkerrallisia muistiinpanoja (1923), Svenska Littertursällskapet: Zacharias Topelius skrifter, Runeberg.org: boken om vårt land
Artikkeli on käännetty ja muokattu Nanna Stenberg-Gustafssonin ja Sixten Björkstrandin artikkelin pohjalta.
