Vuonna 1918 maa oli jakaantunut valkoiseen ja punaiseen Suomeen. Edessä oli katkera ja verinen kansalaissota. Sota kesti kevätkuukausien ajan. Maa oli riekaleina ja kurjia vankileirejä pystytettiin. Valkoinen armeija juhli voittoaan kahdella voitonparaatilla. Toinen niistä järjestettiin helmikuussa Vaasassa, toinen toukokuussa Helsingissä.
Jo vuoden 1917 aikana vasemmisto oli järjestäytynyt punakaarteiksi ja oikeisto suojeluskunniksi. Kenraaliluutnantiksi ylennetty Carl Gustaf Emil Mannerheim palasi Neuvosto-Venäjältä Suomeen joulukuussa 1917.
P. E. Svinhufvudin johtama itsenäisyyssenaatti julisti suojeluskunnat hallituksen joukoiksi ja nimitti Mannerheimin joukkojen ylipäälliköksi.
Senaatti istui Vaasassa ja punainen kansanvaltuuskunta Helsingissä. Muut suurimmat kaupungit – Turku, Tampere ja Viipuri – olivat punaisten käsissä.
Tammikuun lopulla 1918 sisäinen jännitys purkautui sisällissodaksi. Maassa oli myös venäläisiä joukkoja, joiden riisuminen aseista aloitettiin Etelä-Pohjanmaalta.
Tammikuun lopulla koko Etelä-Pohjanmaa oli hallituksen joukkojen hallussa. ”Isänmaa tervehtii teissä parhaita poikiaan”, totesi ylipäällikkö Mannerheim helmikuussa 1918 Vaasan torilla järjestetyssä valkoisen armeijan paraatissa.
Sota kuitenkin jatkui kevätkuukausien ajan. Huhtikuussa valkoisen armeijan avuksi tuli noin 12 000 miehen vahvistus Saksasta.
Kansalaissodassa, joka porvarillisen näkemyksen mukaan oli vapaussota ja vasemmiston näkemyksen mukaan luokkasota, menetti henkensä lähes 37 000 suomalaista. Punaisen terrorin uhrina kuoli noin 1 500 ja valkoisen terrorin uhrina noin 7 300 kansalaista. Vankileireillä menehtyi lähes 12 000 punaista.
Torstaina toukokuun 16. päivänä 1918 valkoisen armeijan ylipäällikkö ratsasti voittoisena armeijansa etunenässä pääkaupungissa järjestetyssä voitonparaatissa.
Kauniin kevätpäivän ohjelmassa oli upeasti ohjattu näytelmä marsseineen ja puheineen. Haavojen umpeutuminen kesti kuitenkin pitkään.
Sodan monet nimitykset – kansalaissota, sisällissota, vapaussota, veljessota, luokkasota ja kapina – leimaavat sodan tulkintoja yhä.
Artikkelin iso pääkuva valkoisten voitonparaatista Helsingissä. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo, Gunnar Lönnqvist.