**JERUSALEM **Marhaba! Shalom! Lapset tervehtivät reippaasti arabiaksi ja hepreaksi lähiökoulussa, kun heitä pyytää esittelemään kielitaitoaan.
He vaihtavat sulavasti kielestä toiseen jopa kesken lauseen. Luokan seinille on teipattu koulutehtäviä sekä arabiaksi että hepreaksi.
Se on poikkeuksellista Jerusalemissa, jossa israelilaiset ja palestiinalaiset asuvat eri alueilla, käyvät eri kouluja ja seuraavat eri uutisia. He oppivat jo varhain elämään erillisissä todellisuuksissa, joissa oma puoli on kokenut eniten vääryyttä ja toinen on vihollinen.
– Suurimmalla osalla Israelin juutalaisista ei ole yhteyksiä arabeihin eikä suurimmalla osalla arabeista ole täällä juutalaisia ystäviä, äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja Hallel Eshed selittää.
Tässä koulussa juutalaiset, kristityt ja muslimilapset opiskelevat yhdessä keskenään. Kuudennelle luokalle asti heitä opettaa yhdessä kaksi opettajaa – yksi arabiaksi, toinen hepreaksi. Tasavertaisia rehtoreitakin on koulussa kaksi, yksi molemmista ryhmistä.
Esillä monta eri historiaa
Idea koulun perustamisesta lähti lasten vanhemmilta kymmenisen vuotta sitten. Nyt vastaavia kouluja on viisi eri puolilla Israelia, ja niiden ympärille on perustettu myös järjestö.
Koulun nimi on Hand in hand, suomeksi "käsi kädessä".
Äidinkielen opettaja Hallel Eshed on itse juutalainen. Hänestä Israelin politiikassa moni asia tuntuu pyörivän pelon ympärillä.
– Kun ihmiset ovat erillään, toisia ei tunne, ja silloin heitä pelkää, Eshed sanoo.
Koulussa lapset oppivat, miten monin eri tavoin samat asiat voi nähdä. Niin kirjallisuutta kuin musiikkia opiskellessa perehdytään sekä juutalaiseen että arabialaiseen perinteeseen.
Vaikka todellisuus on hullu, oppilaat ja opettajat kokevat olevansa täällä turvassa.
Opettaja Hallel Eshed
Erityisen tärkeitä ovat historiantunnit, sillä palestiinalaiset ja israelilaiset näkevät historian eri tavoin.
Esimerkiksi vuosi 1948 on karkeasti tiivistettynä Israelin juutalaisille itsenäistymisen ja juutalaisvaltion perustamisen vuosi pitkän kärsimisen jälkeen. Palestiinalaisille samat tapahtumat ovat katastrofi, jossa monet heistä joutuivat pakolaisiksi ja menettivät maansa.
Virallisen opetussuunnitelman mukaan asiat opetetaan voittajan eli Israelin näkökulmasta.
– Meillekin opetetaan asiat virallisista kirjoista, mutta samalla keskustellaan siitä, että esimerkiksi minun perheeni ei kokenut asioita siten kuin kirjassa sanotaan, kertoo lukiolainen Yasmine Shibli.
Hän on taustaltaan arabi, mutta hänen paras ystävänsä on juutalainen.
Politiikka tulee iholle
Erilaisten ajattelutapojen käsittely koskee historian lisäksi nykyhetkeä. Viime aikoina koulussa on puhuttu paljon koululaisten kotikaupungin Jerusalemin herkästä asemasta.
Jerusalem on ollut taas uutisotsikoissa, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tunnustavansa sen Israelin pääkaupungiksi. Julistus on hermostuttanut palestiinalaiset, jotka haluavat Itä-Jerusalemiin pääkaupunkinsa.
Palestiinalaisenemmistöinen Jerusalemin itäpuoli on kansainvälisen oikeuden mukaan miehitettyä aluetta. Israel pitää koko kaupunkia omanaan.
Koulussa keskustelu aiheesta saatetaan aloittaa esimerkiksi siten, että opettajat selittävät, miten eri osapuolet tulkitsevat tilannetta. Sitten oppilaat voivat pohtia asiaa yhdessä.
He näyttävät käsittelevän vaikeaa konfliktia kypsemmin kuin monet aikuiset.
– Jos pitää sanoa vaikeita asioita, ne pitää sanoa niin, ettei loukkaa toisia. Vaikka emme olisi kaikesta samaa mieltä, tärkeää on olla avoin ja puhua asioista, lukiolainen Yasmine Shibli selittää.
Kun ulkona kuohuu, rivit tiivistyvät
Koulun väelle vaikeat ajat näyttävät kirkastavan yhteisön olemassaolon tärkeyttä.
– Niin hullulta kuin se kuulostaakin, koulussa ilmapiiri yleensä paranee, kun ulkomaailmassa asiat käyvät vaikeammiksi. Vaikka todellisuus on hullu, oppilaat ja opettajat kokevat olevansa täällä turvassa, opettaja Hallel Eshed sanoo.
Lukiolainen Yasmine Shibli on samaa mieltä.
– Jopa Gazan sodan aikaan minulla oli täällä turvallinen olo. Käytämme kovaa kieltä, mutta lopulta olemme aina ystäviä ja tuemme toisiamme, hän sanoo.
Myös kieltenopetus koulussa on poikkeuksellista.
Heprean lisäksi myös arabia on Israelissa virallinen kieli, mutta käytännössä sen asema on heikko. Israelin juutalaisista vain noin kymmenen prosenttia kokee osaavansa puhua arabiaa, ja 2,6 prosenttia pystyy lukemaan lehtiä arabiaksi.
Israelin noin 20 prosentin arabiankielisestä vähemmistöstä suurin osa osaa hepreaa, sillä se on maan valtakieli. Myös Itä-Jerusalemissa monet palestiinalaiset osaavat hepreaa, sillä se auttaa töiden löytämisessä.
Yhteinen koulu onkin monille perheille mahdollisuus parempaan koulutukseen, sillä arabiankieliset koulut saavat hepreankielisiä vähemmän julkista tukea.
"Puhdistuin vuosien myrkyistä"
Koulu on tärkeä yhteisö oppilaiden lisäksi monille vanhemmille. Niin myös tokaluokkalaisen pojan ja viidesluokkalaisen tytön isälle Fadi Suidanille.
Pohjois-Israelista kotoisin oleva Suidan on arabi, mutta hänen vanhempansa pistivät poikansa aikoinaan hepreankieliseen kouluun. He halusivat tälle paremmat mahdollisuudet jatko-opintoihin.
Koulussa asiat opetettiin Israelin juutalaisten näkökulmasta.
– En oppinut mitään oman kansani historiasta. Eivätkä vanhempanikaan kertoneet siitä, koska eivät halunneet kuormittaa minua lähettämällä ensin hepreankieliseen kouluun ja sitten puhumalla jotain muuta, Suidan kuvailee.
Hän joutui itse samojen pohdintojen eteen, kun sai lapsia. Perhe löysi Jerusalemin erikoiskoulun sattuman kautta.
Tämän pitäisi olla normaalia. Ei sen, mitä ulkopuolella tapahtuu.
kahden oppilaan isä Fadi Suidan
Koulussa Suidan kertoo kokeneensa ensimmäistä kertaa elämässään, että voi puhua avoimesti mielipiteistään ja kokemuksistaan.
– Juutalaisessa koulussa kasvaneena arabina luulin tietäväni kaiken väestöryhmien yhteiselosta. Täällä ymmärsin, että tiesinkin hyvin vähän, Fadi Suidan sanoo.
– Minusta tuntuu kuin olisin tullut paikkaan, jossa voin puhdistua kaikista myrkyistä, joita kehooni on kerääntynyt vuosien saatossa.
Kurkottaminen "toiselle puolelle" on yksinäistä
Erikoiskouluun valikoituu epäilemättä perheitä, jotka suhtautuvat Israelin ja palestiinalaisten konfliktiin jo valmiiksi keskivertoa sovittelevammin. Silti yhteiselo on jatkuvaa opettelua kaikille koulun kanssa tekemisissä oleville.
Luottamuksen rakentaminen ei ole helppoa, kun monien perheenjäsenille tai heille itselleen on tehty vääryyttä.
– On vaikeaa päättää, että haluaa mennä puhumaan ihmiselle siltä toiselta puolelta. Se on rohkea kannanotto, kun muu yhteiskunta pitää toista osapuolta vihollisena, sanoo koulua pyörittävän Hand in Hand -järjestön markkinoinnissa työskentelevä Noa Yammer.
Yammer tietää, mistä puhuu, sillä hän piti itse nuorempana palestiinalaisia vihollisina. Yammer on lähtöisin vanhoillisesta ultraortodoksiperheestä ja muutti Yhdysvalloista Israeliin, koska uskoi voimakkaasti juutalaisvaltion ajatukseen.
Taiteilijapiireissä muusikko alkoi kuitenkin törmätä palestiinalaisiin ja ymmärtää, ettei oikeastaan tiennyt "toisesta puolesta" mitään.
Yammer huomasi esimerkiksi, miten hänen palestiinalaiset ystävänsä pelkäsivät kaduilla israelilaisia sotilaita. Hän alkoi kuunnella heidän kokemuksiaan.
– Se oli tuskallista, sillä muutin tänne päässäni tietty ajatus tästä paikasta. Ja sitten kävikin ilmi, että todellisuus onkin jotain muuta, Yammer sanoo.
Tuhopolttajat sytyttivät kirjat tuleen
Koulu on joutunut Israelissa myös vihan kohteeksi.
Äärioikeistolaisen juutalaisen Lehava-järjestön jäseniä hyökkäsi kouluun kolme vuotta sitten. Tuhopolttajat murtautuivat sisään ja keräsivät ensimmäisen luokan kirjoja ja leluja kasaan sytyttääkseen ne tuleen. Kaksi luokkahuonetta vaurioitui.
"Ei yhteiseloa syövän kanssa, kuolema arabeille", koulun seinään kirjoitetuissa graffiteissa luki.
Kahden oppilaan isä Fadi Suidan kertoo koulun väen pelänneen, että se olisi koulun loppu. Kuka uskaltaisi laittaa lapsensa kouluun, jossa tapahtuu tällaista?
– Aloimme kuitenkin saada tukea ulkopuolelta muilta jerusalemilaisilta kouluilta ja yhteisöiltä ja aina ulkomailta asti. Se näytti meille, että olemme oikealla tiellä ja että tämä on taistelun arvoista, Suidan kertaa.
Kävi niin, että koulu korjattiin ja lapset palasivat tavalliseen arkeensa.
Koululaisten, vanhempien ja opettajien toive on, että heidän esimerkkinsä vaikuttaisi ihmisiin laajemminkin ja näyttäisi, että ymmärrys ja rauha ovat mahdollisia.
– Tämän pitäisi olla normaalia. Ei sen, mitä ulkopuolella tapahtuu, Fadi Suidan sanoo.
