AMSTERDAM Ryhmä turisteja ihastelee myynnissä olevia koruja Amsterdamin timanttimuseon kaupassa.
– Meillä tuli tänä vuonna 40 vuotta yhdessä täyteen, niin tulimme sitten tänne Amsterdamiin, yhdysvaltalaiset Arnold ja Mary Plock kertovat.
Amsterdam oli maailman timanttikaupan keskus aina toiseen maailmansotaan asti. Silloin timanttikauppaa pyörittäneet juutalaisperheet ja juutalaiset timantinhiojat joutuivat natsien vainon kohteeksi.
Edelleen Amsterdam on tärkeä timanttikaupunki, jossa niin pienet kuin suuret kivet etsivät uutta omistajaa. Täällä on myös esimerkiksi hiottu Britannian kuninkaallisten kruununjalokivet.
– Timantteja ostetaan ennen kaikkea tärkeiden merkkipäivien kuten valmistumisen, avioitumisen tai vuosipäivän kunniaksi, kertoo jo viidennessä sukupolvessa toimivan Royal Asscher -timanttitalon omistaja Edward Asscher.
Royal Asscher sijaitsee Amsterdamin Diamantstraatin eli timanttikadun päädyssä. Edward Asscher sanoo, että timanttien alkuperästä kannattaa olla kiinnostunut, jotta ajatus korulahjan takana säilyisi myös itse tuotteessa.
– Iloista päivää ei halua pilata jollakin negatiivisella, mikä liittyy timantin alkuperään. Siksi hyvät timanttikauppiaat myyvät vain vastuullisesti tuotettuja timantteja, Edward Asscher vakuuttaa.
"Iloista päivää ei halua pilata jollakin negatiivisella, mikä liittyy timantin alkuperään"
Edward Asscher
Timanttimuseossa vierailevaa paikallista opiskelijaa Maxime Hueneria timanttien alkuperässä kiinnostaa ennen kaikkea niiden eettisyys.
– Timantit pitäisi tuottaa reilusti. Kenenkään ei tulisi kärsiä niiden valmistuksessa.
Aivan yksinkertaista timantin vastuullisuuden todentaminen ei kuitenkaan ole.
Maailman suurin De Beers -timanttikauppa ja muut timanttien jälleenmyyjät väittävät, että kaikki niiden myymät timantit tulevat tarkasti valvotuista olosuhteista.
Yksittäiset timanttikauppiaat eivät silti pysty takaamaan, että heille myytyjen kivien seassa ei voisi olla niin kutsuttuja konfliktitimantteja. Ne tulevat myyntiin epävakaista valtioista esimerkiksi aseellisten ryhmien hallussa olevilta timanttikaivoksilta.
Konfliktitimanteilla rahoitetaan aseellisia selkkauksia ja väkivaltaista hallintoa. Niihin yhdistetään usein lapsityövoiman käyttö, huuhtojien ihmisoikeuksien polkeminen ja työorjuus.
Joista huuhdotut timantit suurin ongelma
Timantit ovat yksi maailman arvokkaimmista raaka-aineista. Niiden pieni koko tekee niistä helppoa ja haluttua salakuljetustavaraa.
Timantin syntymiseen syvällä maan uumenissa kuluu miljoonia vuosia.
Yksi tapa tuottaa timantteja on louhia niitä mekaanisesti syvältä maan sisältä. Näin toimivat ennen kaikkea suuret yritykset. Useimmat niistä myös raportoivat louhinnan vastuullisuudesta.
Noin 15–20 prosenttia timanteista kuitenkin huuhdotaan jokien varsilta. Eettisestä näkökulmasta suurimmat ongelmat liittyvät juuri käsin huuhdottuihin timantteihin.
Maailman timanteista yli 60 prosenttia löydetään Afrikasta. Suuria tuottajamaita ovat esimerkiksi Botswana, Namibia, Tansania ja Etelä-Afrikka. Myös Venäjällä ja Kanadassa louhitaan paljon timantteja.
Yksittäisen kiven alkuperästä on vaikea olla varma
Konfliktitimantit, joita kutsutaan joskus myös veritimanteiksi, nousivat laajan yleisön tietoisuuteen Leonardo DiCaprion tähdittämän Blood Diamond -elokuvan ansiosta vuonna 2006.
Sierra Leonen sisällissotaan sijoittuvassa elokuvassa nähdään timanttien salakuljetusta ja timantinhuuhdontaan liittyvää pakkotyötä.
Moni kuluttaja haluaakin nykyään tietää, mistä sormuksessa kiiltelevä timantti on peräisin.
– Emme ostaisi timantteja tietyistä Afrikan maista. Työntekijöitä pitää kohdella hyvin, timanttimuseossa vaimonsa kanssa vieraileva Arnold Plock sanoo.
Timantin jäljittäminen on helpommin sanottu kuin tehty.
Tuottajamaista timantit siirtyvät usein Arabian niemimaan kautta Intiaan ja Israeliin hiottaviksi. Hiotut kivet myydään suurille timanttipörsseille ja Royal Asscherin kaltaisille timanttitaloille kaikkialle maailmassa.
Mutta kuten Blood Diamond -elokuvassa, myös tosielämässä konfliktitimanttien alkuperä voidaan kuitenkin häivyttää näkymättömiin.
Tämä tapahtuu salakuljettamalla timantit konfliktialueilta "turvallisiksi" merkittyihin timantintuottajamaihin. Siellä ne sekoittuvat laillisesti tuotettuihin kiviin.
Lapsityövoiman käyttö timanttikaivoksilla jatkuu
Timanttien tuotannon eettisyyttä on yritetty parantaa sertifikaattijärjestelmien avulla. Samoin timanttien tuotannon riippumatonta valvontaa on lisätty.
Jo vuosituhannen alussa maailman timanttikauppiaat, useiden maiden hallitukset ja kansalaisjärjestöt sopivat niin kutsutun Kimberley-prosessin perustamisesta. Prosessi määrittää, mitkä maat ovat vastuullisia timantintuottajia ja sertifioi timanttien alkuperän.
Prosessiin kuuluvien jäsenten pitää taata, että niiden kautta ostetuilla timanteilla ei rahoiteta aseellisia kapinallisryhmiä tai sotia.
Silti edelleen arviolta 5–10 prosenttia maailmalla myyntiin tulevista timanteista tulee konfliktialueilta.
Monet järjestöt ovat arvostelleet Kimberley-prosessia puutteelliseksi. Ihmisoikeusjärjestö Global Witness vetäytyi prosessista vuonna 2011 vastalauseena sen löysälle sääntelylle.
Järjestön mukaan prosessissa ei oteta huomioon timanttien louhinnan ja huuhdonnan ympäristövaikutuksia.
Louhinta aiheuttaa laajaa ympäristötuhoa kaivoksen alueella, kertoo Better Diamond Initiative -järjestö. Louhinta tuhoaa koko hedelmällisen ylimmän maakerroksen ja vaikeuttaa siten esimerkiksi maanviljelyä.
Kongon demokraattisessa tasavallassa timanttien huuhdonnassa työskentelee noin 8 000 lasta.
Finnwatch
Vastuullista kaupankäyntiä valvova ruotsalaisjärjestö Swedwatch puolestaan kritisoi Kimberley-prosessia riittämättömäksi lapsityövoiman käytön estämiseen ja timanttien salakuljetuksen kitkemiseen.
Se kertoi joulukuussa 2016 julkaisemassaan tutkimuksessa, että yksinomaan Kongon demokraattisessa tasavallassa timanttien huuhdonnassa työskentelee noin 8 000 lasta.
Hollantilaisen Royal Asscher -timanttitalon omistaja Edward Asscher myöntää, että alalla on vielä pitkä tie edessään.
– Konfliktitimanttien määritelmään kuuluisivat mielestäni myös ihmisoikeudet laajassa mielessä, ei ainoastaan konfliktien rahoittamisen kannalta, Asscher sanoo.
Royal Asscher -timanttitalo on liittynyt Kimberley-prosessin lisäksi Responsible Jewellery Council -järjestöön, jonka ulkopuoliset arvioijat valvovat timantteja aina louhinnasta hiontaan.
Myyjälle kannattaa näyttää olevansa kiinnostunut kivien alkuperästä
Timanttikauppias Edward Asscher neuvoo, että jalokiviä ja jalometalleja sisältävien korujen kohdalla kannattaa aina kysyä myyjältä, missä ne on tuotettu ja onko niiden vastuullisuudesta olemassa todistukset.
Sertifikaatit eivät takaa sataprosenttisesti vastuullisuutta, mutta vastuullisuudesta kiinnostunut ostaja lisää paineita sille, että ala muuttuu.
– Kun myyjät huomaavat, että kysyntä eettisesti tuotetuille koruille kasvaa, he alkavat välttää kaikkea, mikä ei ole tarkkaan sertifioitu, Asscher sanoo.
Asscherin mukaan esimerkiksi suuret yhdysvaltalaiset koruketjut vaativat jo nyt paitsi timanttien Kimberley-sertifikaatit, myös Responsible Jewellery Council -järjestön jäsenyyden timantinmyyjiltään.
– Suurin liikevaihtomme tulee vihkisormuksista, jotka myydään 500–3000 eurolla. Nämä tavallisiin kuluttajiin lukeutuvat ostajat ovat saavuttaneet jo nyt sen, että timanttikauppa on muuttunut paljon vastuullisemmaksi, Edward Asscher kertoo.
Toisaalla Amsterdamissa sijaitsevassa Royal Coster -timanttimyymälässä ostosten tekijät ovat lähinnä kiinnostuneet timanttien hinnoista ja väristä. Kysyttäessä moni kuitenkin sanoo, että ei haluaisi missään nimessä ostaa epäeettistä kiveä.
Eettinen kivi on kierrätetty tai kasvatettu
Suomalaisen kaupan eettisyyttä valvovan Finnwatchin selvitys osoittaa, että suomalaiset koruyritykset valvovat timanttien vastuullisuutta vielä hyvin vähän.
Lisäksi vain harva suomalainen maahantuoja, tukkuri, koruvalmistaja ja kultasepänliike tietää myymiensä timanttien alkuperää.
Jos ostaja haluaa olla täysin varma ostamansa korun eettisyydestä, paras vaihtoehto on kierrättää vanha jo käytössä ollut timantti. Timantteja voidaan hioa ja istuttaa yhä uusiin koruihin.
Jopa timanttien hiojien on vaikea tunnistaa ero keinotekoisen ja louhitun timantin välillä.
Nykyään koruvalmistajat tarjoavat myös mahdollisuuden ostaa keinotekoisesti tuotettuja timantteja.
Tuotettu eli synteettinen timanttikivi on valmistettu laboratorio-olosuhteissa. Jopa timanttien hiojien on vaikea tunnistaa ero keinotekoisen ja louhitun timantin välillä.
Jotkut alkuperämaat ovat myös muita maita parempia osoittamaan, että niissä louhitut timantit on tuotettu vastuullisesti ja että louhijat nauttivat hyvistä työoloista ja palkoista.
Näihin maihin lukeutuvat esimerkiksi Kanada, Botswana ja Namibia.
Kanadassa timanttiesiintymät löydettiin vasta 1990-luvun lopulla, minkä takia kaivostoimintaa on säädelty muita maita tarkemmin. Kanadasta ostettu timantti ei myöskään esimerkiksi ruoki paikallista konfliktia.
Tulevaisuudessa yksi ratkaisu voisi olla blockchain eli lohkoketjuteknologia. Koska lohkoketjuteknologialla pystytään jäljittämään yksittäisiä rahansiirtoja, voisi se auttaa lopettamaan konfliktitimanttien salakuljetuksen turvallisiksi merkittyihin maihin.
Muun muassa suuri De Beers -timanttikauppa on alkanut kehittää lohkoketjuteknologiaa timanttikauppaan sopivaksi.
Lisää aiheesta:
Tiedätkö timanttisi alkuperän? Finnwatch: Suomalaisyritykset valvovat vastuullisuutta huonosti
