Kuusikymmentäluvun loppu hehkui – Suomessa ja muualla. Nuoriso radikalisoitui. Mallia saatiin opiskelijoiden mielenosoituksista Ranskasta.
Työväenaatteella kulki kovaa. Vuoden 1966 Suomen eduskuntavaaleissa vasemmisto voitti enemmistön.
Erityisen vasemmistolaista oli nuori kulttuuriväki. Uransa jo tuolloin aloittanut muusikko, taitelija M. A. Numminen muistelee, miten kiinnostuneena keväällä 1968 seurattiin, mitä Tšekkoslovakiassa tapahtuu.
– Me kaikki kulttuuriradikaalit olimme aivan innoissamme siitä, että sosialismissa vihdoin tapahtuu kehitystä, Numminen kertoo.
Oli meneillään niin sanottu Prahan kevät. Tšekkoslovakiassa voimistui ihmiskasvoiseksi sosialismiksi nimetty liike.
Se halusi tehdä pesäeron stalinistiseen politiikkaan. Se halusi kansalaisille enemmän vapautta ja vähemmän kontrollia.
Se oli liikaa tahdottu.
Elokuussa viisikymmentä vuotta sitten neuvostopanssarit ja Varsovan liiton joukot jyristivät Prahaan palauttamaan järjestystä. Ihmiskasvoisen sosialismin ihanne tallattiin telaketjujen alle.
Muodollisesti Varsovan liiton joukot tulivat kutsuttuina. Kaikki tiesivät, että kutsu oli lavastus.
Suomen nuoriso nousee kapinaan
M. A. Numminen muistaa valtavan pettymyksen, kun selvisi, mitä oli tapahtunut. Ympäri Helsinkiä levisi kulovalkean tavoin viesti: jotain pitää tehdä!
– Lähdin muiden mukana mielenosoitukseen Helsingin Tehtaankadulle Neuvostoliiton suurlähetystön eteen. Kun ohi ajoi tšekkiläinen Škoda, hurrasimme. Neukku-Mosselle buuattiin ja jotkut olivat kuulemma yrittäneet kaataa kadulla olleen venäläisen pikku Popedankin, Numminen kertoo.
Mielenosoitus ei kuitenkaan äitynyt oikeasti väkivaltaiseksi. Numminen kertoo kuitenkin nousseensa Pyhän Henrikin kirkon portaille, hiukan syrjemmälle varmuuden vuoksi.
– En ole poliisin kanssa painivaa tyyppiä. Sieltä näki sitä paitsi paremmin, taiteilija naurahtaa.
Miehitys sinetöi äärivasemmiston kahtiajaon
Miehitys tuomittiin laajasti maailmalla. Suomessa se lukitsi politiikkaan jakolinjan, joka jäi elämään vuosiksi eteenpäin.
Osa SKP:n (Suomen kommunistinen puolue) kannattajista puolusti Neuvostoliiton toimintaa Tšekkoslovakiassa. Suomalaisen äärivasemmiston kesken oli ollut erimielisyyttä jo aiemminkin, mutta miehityksestä tuli riitelyn vedenjakaja.
Neuvostoliiton intressejä ymmärtävää vähemmistökommunistien joukkoa alettiin myöhemmin kutsua taistolaiseksi. Taistolaisuuden ehdottomuus viehätti erityisesti juuri kulttuuriväkeä.
Liikkeestä kiinnostui 1970-luvun alussa myös kirjailija ja teatteripersoona Pirkko Saisio.
Elokuussa 1968 Saision poliittinen kotipesä oli kuitenkin vielä määrittelemättä. Hän oli vasta kirjoittanut ylioppilaaksi ja oli koko abi-vuotensa seurannut herkeämättä Tšekkoslovakian ihmiskasvoisen sosialismin liikettä.
– Olin hurjan innoissani. Siksi tieto miehityksestä oli hirveä järkytys. Ihmiset itkivät, Saisio sanoo ääni vieläkin värähtäen.
Sitten puhe puuroutuu kokonaan.
– Sehän johti siihen… Palachin polttoitsemurhaan…
Tauon jälkeen Saisio saa sanottua, että vielä vuosien jälkeenkin on vaikea puhua asiasta.
Saisio viittaa nuoreen tšekkimieheen Jan Palachiin, joka sytytti itsensä tuleen myöhemmin talvella protestina miehitykselle. Saision vaikuttavin muistikuva miehityksestä liittyy tähän tapaukseen.
– Muistan, kuinka itkin sitä. Mutta heti miehityksen tapahduttua en osallistunut mielenosoituksiin tai muuhun sellaiseen. Olin niin nuori, etten vielä kuulunut porukoihin, Saisio kertoo.
Kirjailija kertoo myös, kuinka tieto miehityksestä ahdisti hänen isäänsä. Tämä työskenteli Suomi-Neuvostoliitto -seurassa ja joutui vasten tahtoaan puolustelemaan suuren naapurin toimintaa.
Saisio uskoo, että suhde itänaapuriin oli vasemmistolaiselle nuorisolle helpompi, kuin vanhalle polvelle.
– Meidän vasemmistolaisuutemme ponnisti eurooppalaisesta ajattelusta. Oltiin huolissaan autoritäärisyydestä, vallan väärinkäytöksistä ja kehitysmaista. Ei Neuvostoliitto ollut vielä mikään esikuva tai ajattelun keskiössä.
Vaikka taistolaiset myöhemmin omaksuivat kaikissa kannanotoissaan Neuvostoliittoa myötäilevän linjan, kysymys Tšekkoslovakian miehityksestä jäi silti joillekin kaihertamaan mieltä.
– Minulla on taistolainen tausta, mutta tulen enemistöläisestä perheestä. Minun mielestäni taistolaisten kesken oltiin erimielisiä Tšekkoslovakian kysymyksestä. Sitä välteltiin puheenaiheena, Saisio kertoo.
Kyyneleitä ja kirjanjulkaisun maailmanennätys
Elokuussa 1968 tuleva demaripoliitikko, pitkäaikainen kansanedustaja ja ministeri Erkki Tuomioja puolusti rauhaa Sadankomiteassa ja hääräsi Teiniliitossa. Tuomioja sanoo, että kun tieto miehityksestä tuli, mielenilmaisua alettiin järjestää vauhdilla.
– Se oli nopeaa toimintaa. Ensimmäiset mielenosoitukset saatiin kasaan tunneissa, Tuomioja kertoo.
Reagointi oli muutenkin nopeaa. Tuomioja kirjoitti siitä paikasta miehityksen tuomitsevan lehtitekstin ja niin teki moni muukin.
Kustannusyhtiö Tammi oli juuri aloittamassa kuuluisaa Huutomerkki-sarjaansa. Miehityksen käynnistyttyä Suomen Kuvalehden toimittaja Jaakko Okker toimitti yhdessä viikossa usean kirjoittajan voimin pamfletin Praha 21.8.1968.
Kului muutama viikkoa lisää ja kirja tuli ulos Tammen painosta. Kirjan syntyä kolmessa viikossa on pidetty julkaisunopeuden epävirallisena maailmanennätyksenä.
Demokraattisen sosialismin unelma hiipuu
On historian ironiaa, että vaikka suhtautuminen Tšekkoslovakian miehitykseen jakoi kommunisteja, myös miehitystä selvästi paheksuneet lausunnot tulivat äärivasemmistosta.
Enemmistöläinen SKP:n puheenjohtaja Aarne Saarinen tuomitsi miehityksen ja saman teki selvin sanoin äärivasemmiston kattojärjestön SKDL:n puheenjohtaja Ele Alenius.
SKP peruutti miehityksen johdosta jopa tulevat 50-vuotisjuhlansa.
Virallinen Suomi mumisi kieli keskellä suuta. Keskityttiin pahoittelemaan sitä, ettei tilannetta Tšekkoslovakiassa saatu ratkaistua neuvottelemalla.
Silti miehitys järkytti myös valtiojohtoa. Tasavallan presidentti Urho Kekkosta loukkasi se, miten venäläiset valehtelivat hänelle tapahtumien kulusta.
Silloinen pääministeri Mauno Koivisto kertoo muistelmissaan suorastaan itkeneensä kuullessaan miehitysuutisen.
Tuomioja arvelee, että uutinen murensi Koiviston uskon demokraattisen sosialismin mahdollisuuksiin.
Kävikö näin oikeasti? Näyttikö Tšekkoslovakia mallin siitä, että sosialismi ja demokratia eivät voi tulla toimeen? Tuomioja on hetken hiljaa, ja toteaa sitten, että kysymys on vaikea.
Viisi vuotta myöhemmin Chilessä unelma demokraattisesta sosialismista mureni lisää. Silloin puolestaan amerikkalaiset hääräsivät vaaleissa valitun sosialistijohtaja Salvador Allenden syrjäyttämisen takana. Allende kuoli vallankaappauksessa.
– Tämä on täyttä jossittelua, mutta ehkä historia olisi kulkenut toisin, jos vuoden 1968 esimerkkiä Prahasta ei olisi ollut, Tuomioja pohtii.
Lisää Tšekkoslovakian miehityksestä:
Ylen Elävä arkisto tarjoaa muun muassa ääni- ja kuvaraportin miehitetystä Prahasta elokuussa 1968.
Lue myös artikkeli: Tšekkoslovakian miehitys 50 vuotta sitten säikäytti myös suomalaiset – Armeijaa ei kuitenkaan pantu hälytystilaan, ja komentaja lähti mökille
