Arvaamaton elämä kiskoi minut ulos kodistani asuntokauppiaiden keskelle kuuntelemaan ministeri Kimmo Tiilikaisen puhetta.
Asiansa osaava poliitikko keskittyi torjumaan ilmastonmuutosta samalla kun minä luin kännykästäni eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietintöä, jonka mukaan koko asumistukijärjestelmä on uudistettava ensi vaalikaudella osana sosiaaliturvan kokonaisuudistusta.
Äkkiä tapahtuman viestiseinälle rävähti tviitti:
”Mitä mieltä ministeri on siitä, että verovaroilla maksettavat asumistuet päätyvät ay-liikkeiden asuntovuokraustoiminnan kautta verovapaasti ay-liikkeelle?”
Kysymys jäi vaille vastausta, mutta ensi keväänä valittava eduskunta joutuu ottamaan siihen kantaa.
Suomalaisessa politiikassa on kaksi voimatekijää, jotka elävät parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella: Tasavallan presidentti ja työväen ammattiyhdistysliike.
Ei ole sattumaa, että uudistuksia kaipaavana aikana sekä Mäntyniemen että Hakaniemen valtiaat ovat joutuneet ankaran kritiikin kohteeksi. Suomalainen demokratia haluaa vahvistua kypsäksi pohjoismaiseksi kansanvallaksi, jossa vapaat yksilöt edustajiensa välityksellä käyttävät korkeinta valtaa eivätkä voi sietää niitä, jotka asettuvat eduskunnan yläpuolelle.
Presidentin osalta yritämme tyytyä siihen, että median kontrolli pitää hänet irti sisäpolitiikasta, mutta ay-liikkeen ylivallan osalta elämme suurta vapauttavaa murrosta, jonka esikuvallisena puhetorvena on toiminut Juhana Vartiainen.
Arvoliberaalissa yhteiskunnassa kaikki joutuvat tunnustamaan yhden yhteisen auktoriteetin joka on kansantalous. Viime kädessä julkisen talouden velkaantumisen pysäyttäminen pakottaa muutoksiin, jotka on tehtävä ilman ay-lordien hyväksyntää.
Maassamme jo 862 000 henkilöä eli joka kuudes suomalainen nauttii asumistukia, joiden kokonaissumma on 2,1 miljardia.
Sosialistisen tulontasauksen hengessä rakennettu hyvinvointivaltio on johtanut verovarojen tuhlaukseen ja laajamittaisiin tukiriippuvuuksiin.
Kuten eduskunnan tarkastusvaliokunta toteaa, suoraan asukkaille maksettavien asumistukien määrä on kasvanut viime vuosina merkittävästi ja myös toimeentulotuella katetaan entistä enemmän asumismenoja. Maassamme jo 862 000 henkilöä eli joka kuudes suomalainen nauttii asumistukia, joiden kokonaissumma on 2,1 miljardia.
Sosiaalihuoltovaltion kestämättömyys paljastuu siinä, että maksettujen asumistukien määrä on kymmenessä vuodessa noussut miljardilla. Kun asumistukiin lisätään toimeentulotuet asumiseen ja muut asumisen tuet, päästään samoihin lukemiin kuin on koko puolustusbudjettimme.
Valtiosäännön kannalta on irvokasta, että asumistukijärjestelmä ruokkii kansakunnan lihavaa kissaa, joka kehrää Hakaniemessä ja pitää kiinni asemastaan muistuttamalla poliittisilla lakoilla, ettei se kunnioita kansanvaltaa.
Hyvinvointivaltio kymmenine tukimuotoineen mahdollistaa, että keskuudessamme elää sosiaaliturvasta riippuvaisia epäitsenäisiä henkilöitä.
Sosiaalisten tukiriippuvuuksien vaikutus myös äänestäjien keskuudessa on perustuslain vastainen. Koko liberaalin demokratian oikeutus lepää riippuvuuksista vapaan itsenäisen yksilöihmisyyden varassa. Vain aidosti itsenäinen henkilö voi olla vapaa sekä suhteessa valtiovaltaan että suhteessa toisiin yksilöihin. Tämä ja vain tämä on yhteiskuntamme pyhin arvo, jota oikeusvaltio tiukasti suojaa.
Hyvinvointivaltio kymmenine tukimuotoineen mahdollistaa, että keskuudessamme elää sosiaaliturvasta riippuvaisia epäitsenäisiä henkilöitä. Sosiaalitukien varassa elävät ihmiset eivät tietenkään ole vapaita valitsemaan, kannattavatko he esimerkiksi asumistukijärjestelmää vai eivät. Näin asumistukiriippuvaisten äänet – 15,6 prosenttia kansasta – on jo etukäteen ostettu niille puolueille ja ehdokkaille, jotka lupaavat ruotsalaista kansankotiakin selvästi anteliaampien sosiaalietuuksien jatkumista.
Kun asumistukijärjestelmä ensi vaalikaudella uudistetaan, lähtökohdaksi on otettava perustuslaki jonka mukaan ”julkisen vallan tehtävänä on edistää jokaisen oikeutta asuntoon ja tukea asumisen omatoimista järjestämistä”.
Liberaalin perustuslakimme alkuoletuksena on tässäkin vapaa ja vastuullinen yksilö. Jokainen vastuullinen henkilö tarvitsee vapautensa ja yksityisyytensä turvaksi omassa hallinnassaan olevan kodin jonka rauha on rikkomaton.
Kuten tunnettua, sosialistisissa maissa valtio antoi sekä asunnon että sitä valvovat urkkijat jotka raportoivat sopimattomista mielipiteistä. Kun kuudesosa suomalaisista elää valtion kassasta puoliksi maksetuissa kodeissa, herää kysymys, elämmekö osittaisessa sosialismissa? Urkkijat eivät meillä tule asumistuen mukana, mutta hyvinvointivaltioideologialle uskollisen asenteen se takaa.
Jos haluamme seurata perustuslain ydinarvoa, meidän on kannustettava ja ohjattava ihmisiä itsenäisyyteen ja vapauteen, ei sidonnaisuuteen ja riippuvuuteen. Vapautensa turvaksi yksilöiden on voitava aivan itse ja omatoimisesti järjestää itselleen koti, joka on samalla heidän yksityisen vapautensa valtakunta. Asunnon omatoimista hankkimista on siis tuettava keinoin, jotka eivät ole ristiriidassa vapauden ehtona olevan riippumattomuuden kanssa.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen [email protected]
