Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esitellyt torstaina ehdotuksensa maan uudeksi maahanmuuttopolitiikaksi. Trump suosisi koulutettuja ja englanninkielen taitoisia maahantulijoita turvapaikanhakijoiden ja perheenyhdistämistä haluavien kustannuksella.
Myös ikä ja työllistymismahdollisudet vaikuttaisivat luvan saamiseen.
– Heidän on opittava englantia ja läpäistävä kansalaistutkinto ennen tulijoiden hyväksymistä, Trump painotti.
Trumpin mukaan hän pyrkii luomaan oikeudenmukaisen, nykyaikaisen ja laillisen maahanmuuttojärjestelmän Yhdysvalloille. Hänen mielestään nyt on sen aika.
– Suurin muutos on lisätä korkeasti koulutettujen maahanmuuttajien osuus nykyisestä 12 prosentista 57 prosenttiin. Haluaisimme jopa nähdä, voisimmeko mennä jopa sitä korkeammalle, Trump totesi.
Trumpin vävyn Jared Kushnerin suunnittelemalla esityksellä ei kuitenkaan uskota olevan mahdollisuuksia edetä kongressissa, sillä se ei kelpaa kummallekaan pääpuolueelle.
Esitys ei kelpaa republikaaneille, koska maahanmuuttajien määrää ei vähennettäisi. Demokraatit puolestaan eivät hyväksy esitystä, sillä se ei antaisi laillista asemaa niin sanotuille unelmoijille, jotka ovat tulleet maahan laittomasti lapsena.
Asiantuntijat pitävät esitystä enemmän kampanjapuheena kuin vakavana yrityksenä muuttaa lakia.
Lue myös:
Toinen siirtolaislapsen kuolema herätti Yhdysvallat tarkastamaan pidättämiensä lasten terveydentilan