Toimivassa tasavallassa jokainen on itsenäinen ja vapaa eikä kukaan ole valtias toisen yli.
Itsenäisellä Suomella on ollut kaksi tasavaltalaista perustuslakia. Ensimmäisessä liberaalia tasavaltaa varjosti monarkismi ja nykyisessä sitä jähmettää sosialismi. Yksinvaltaisuus tekee ihmisistä alamaisia ja sosialismissa yksilöllistä elämää tukahduttaa valtio. Kumpikaan riippuvuuden ja alistuksen muoto ei sovi liberaaliin demokratiaan.
Me tarvitsemme perustuslain, jonka sotkematon lähtökohta on tasa-arvoisten yksilöiden vapaus ja vastuu, oikeudet ja velvollisuudet.
Sata vuotta sitten Suomessa elettiin toiveikasta aikaa. Kansanvallan vastainen sosialidemokraattinen vallankumous vuonna 1918 oli päättäväisesti kukistettu ja heinäkuun puolivälissä 1919 valtionhoitaja Mannerheim vahvisti tasavaltaisen hallitusmuodon. Se noudatteli hyvin pitkälle K.J. Ståhlbergin johtaman perustuslakikomitean jo marraskuussa 1917 muotoilemaa luonnosta.
Monarkistiset ja liberalistiset piirteet elivät rinta rinnan ja niiden yhteensopimattomuus on leimannut suomalaista politiikkaa.
Ei ollut epäilystäkään, mihin suuntaan nuori kansakunta halusi kehittyä. Sosialistisen diktatuurin uhka oli torjuttu ja uusiin kumousyrityksiin varautuva voittanut osapuoli oli luopunut monarkiasta tyytyen hallitusmuodossa presidentille määriteltyihin mittaviin valtaoikeuksiin.
Itsenäisen Suomen ensimmäisen valtiosäännön henki oli kaksijakoinen. Se halusi tehdä presidentistä vahvan ja itsenäisen valtiaan, ja se halusi tehdä jokaisesta kansalaisesta itsenäisen ja vapaan oman elämänsä valtiaan. Monarkistiset ja liberalistiset piirteet elivät rinta rinnan ja niiden yhteensopimattomuus on leimannut suomalaista politiikkaa.
Kun Neuvostoliiton ote Suomesta tiukkeni toisen maailmansodan jälkeen, Kremlin oli helppo sujauttaa entinen suurruhtinaskunta taskuunsa juuri siksi, että vuoden 1919 hallitusmuodossa presidentille oli jätetty mahtavat valtaoikeudet. Hän muun muassa käytti ylintä lakien toimeenpanovaltaa ja nimitti kaikki professorit.
Uuteen vuoden 2000 perustuslakiin jäi ikävä yksinvaltainen piirre.
On historian ivaa että se hallitusmuodon piirre, jolla oli varauduttu uusia vallankaappausyrityksiä vastaan, oivallettiin Moskovassa keinoksi, jolla neuvostokommunismin vaikutus voitiin Kekkosen aikana ulottaa syvälle suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin.
Tamminiemen ruhtinaan neljännesvuosisadaksi venähtänyt valtakausi jätti maahamme rumat henkiset ja aineelliset jälkensä. Niihin saa yhä törmätä paitsi alamaisena yksimielisyyden kaipuuna myös Leninin puistoina ja patsaina.
Neuvostoliiton luhistuttua hallitusmuotoa korjattiin. Uuteen vuoden 2000 perustuslakiin jäi silti ikävä yksinvaltainen piirre. Tasavallan presidentti edelleen johtaa ulkopolitiikkaa ja voi hyvin laajasti käyttää ylintä valtaa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa ilman suoraa parlamentaarista kontrollia.
Suurempi ongelma nykyisessä perustuslaissa on kuitenkin joihinkin perusoikeuksiin sisältyvä sosialistinen ajattelutapa.
Tämä on hyvin arveluttava piirre jota taitavat ulkovallat voisivat käyttää hyväkseen. On kuviteltavissa tilanne, jossa itäiset NATON vastustajat tai Pekingin kommunistit kykenisivät vaikuttamaan niille myötämieliseen presidenttiin Suomen etuja vahingoittavalla tavalla.
Suurempi ongelma nykyisessä perustuslaissa on kuitenkin joihinkin perusoikeuksiin sisältyvä sosialistinen ajattelutapa.
Julkisen vallan tehtäviksi on hyvin laajasti määritelty vapaan yksilön tarpeista huolehtiminen. Kollektivismiin kallistuvien asiantuntijoiden harjoittamassa perusoikeusfundamentalismissa kattavan sosiaalihuoltovaltion periaate liittyy tinkimättömään yhdenvertaisuuden noudattamiseen. Siksi suuret talousuudistukset ovat mahdottomia toteuttaa ja maata uhkaa julkisen talouden velkaantumiskriisi.
Perustuslaki ei ole pyhä, joten melko varmasti se tullaan uudistamaan.
Tämä perustuslakiin sisään kirjoitettu pakotetun yhteisvastuun periaate on räikeässä ristiriidassa myös liberaalin demokratian peruslähtökohdan kanssa. Vapaiden kansalaisten tasavallassa jokaisen yksilön on oltava itsenäinen ja vapaa eikä kenelläkään ole valtaa tai etuoikeuksia toisten yli.
Tällä hetkellä kuitenkin 15 prosenttia väestöstä – 850 000 ihmistä – on asumisen suorien tukijärjestelmien piirissä ja yhteisestä kassasta maksettu tuki kattaa keskimäärin 54 prosenttia heidän asumismenoistaan. Vain puolet väestöstä pitää tätä järjestelyä oikeutettuna. Valtiokeskeinen sosialistinen kollektivismi on luonut monia vastaavia hyötymisjärjestelmiä ja toisten kustannuksella elämistä, jotka ennen pitkää joutuvat kritiikin kohteiksi.
Perustuslaki ei ole pyhä, joten melko varmasti se tullaan uudistamaan myös tällä vuosisadalla. Voisiko kolmas kerta osua oikeaan? Voisiko tasa-arvoisten yksilöiden vapauden ja oikeuksien turvaaminen vihdoin liittyä vastuulliseen individualismiin ilman yksinvaltaista monarkismia tai holhoavaa sosialismia?
Uuden uhkan tasavaltaiselle liberaalille perustuslaille muodostaa vihreän komentotalouden akanvirta.
Pidän todennäköisenä, että myös ihmisoikeusidealismin äärimmäiset piirteet joutuvat kovan kritiikin kohteiksi kasvavien muuttovirtojen maailmassa. Sivistyneessä ja vauraassa maassa kaikki saavat tietysti välttämättömän turvan, mutta jos ihminen ei ole lainkaan osallistunut kansantulon kartuttamiseen eikä ole syntynyt maan kansalaiseksi, miksi hänellä olisi oikeus täyteen sosiaalivakuutukseen, joka kustannetaan verokertymästä?
Uuden uhkan tasavaltaiselle liberaalille perustuslaille muodostaa vihreän komentotalouden akanvirta. Hurmahenkisen ilmastoaktivismin torjumiseksi on tajuttava, että vapaan yksilön elämä on hyvää ja elämisen arvoista juuri siksi, että hän omistaa oman elämänsä eikä kukaan toinen pakota häntä niihin ratkaisuihin, joista hän itse kantaa vastuun kaikkien muiden edessä.
Jari Ehrnrooth
Kirjoittaja on kirjailija ja filosofisesti suuntautunut kulttuurin tutkija. Hän on kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti. Syntyi Koitereella, kirjoittaa Munkkiniemessä, juoksee Keskuspuistossa. Palautetta kirjoittajalle voi lähettää myös suoraan osoitteeseen [email protected]
Kolumnista voi keskustella 1.8. klo 16.00 asti.
Lue myös:
Jari Ehrnroothin kolumni: Vahvistuva oikeisto tarvitsee yhdistävän aatteen
Jari Ehrnroothin kolumni: Politiikka huutaa älyllistä ajattelua
