Artikkeli on yli 5 vuotta vanha

Hyvää nimipäivää Minka, Iita, Oula, Venni ja muut – nimimuoti vaihtelee yhä nopeammin

Suomalaisten käytössä olevien nimien määrä on yli kaksinkertaistunut.

Kuva almanakasta
Kuva: Kerttu Kamula / Yle
  • Regina Rask

Tänä vuonna yli 20 000 ihmistä saa oman nimipäivän kalenteriin. Alkanut vuosi tuo 35 uutta nimeä kalenteriin.

Nimien joukossa on uusia, mutta myös muutama vanha nimi palautetaan. Tämän vuoden uudistuksessa almanakkaan palaavat Bertta ja Cecilia sekä Andreas, Edvin, Felix, Oskar, Petrus ja Viktor.

– Aikoinaan sieltä on poistettu vanhoja nimiä uusien tieltä, mutta kokemus on osoittanut, että kun joku nimi on poistettu se saattaakin uudelleen yleistyä, sanoo Helsingin yliopiston almanakkatoimiston johtaja Minna Saarelma-Paukkala.

Yliopiston almanakan kansi
Kuva: Helsingin yliopisto / Kustannusosakeyhtiö Otava

Saarelma-Paukkala on myös nimistöntutkimuksen dosentti ja se henkilö, joka tekee ehdotuksen suomenkielisistä nimipäivistä. Päätöksen nimipäivistä tekee Helsingin yliopiston rehtori.

– Mutta käytännössä nimipäivistä kyllä päättää Suomen kansa, naurahtaa Saarelma-Paukkala. – Nimiä otetaan nimipäiväkalenteriin niiden yleisyyden perusteella.

Yliopistolla on tekijänoikeus suomalaiseen ja suomenruotsalaiseen nimipäiväluetteloon. Almanakkatoimisto myy kalenterien tekijöille nimipäivien julkaisuoikeuksia, muita kalenteritietoja ja valmiita kalenteripohjia.

Elossa olevan väestön perusteella

Vuoden 2020 nimipäiväuudistukset on nyt ensi kerran laadittu elossa olevan väestön etunimistön pohjalta. Haluttiin, että mahdollisimman moni Suomen kansalainen voisi löytää oman etunimensä kalenterista.

Edellisissä uudistuksissa päätösten pohjana olivat 50 viime vuoden aikana annetut etunimet.

Nyt Väestörekisterikeskukselta tilattiin uudistusta varten aineisto, joka sisälsi maaliskuussa 2018 elossa olleiden suomen- ja ruotsinkielisten Suomen kansalaisten ensimmäiset etunimet.

Pappi antaa kasteen vauvalle ristiäisissä
Aluekeskusrekisterissä merkitään talteen muun muassa tiedot kirkollisista toimituksista, kuten kasteesta. Kuva: Yle/ Mika Kanerva

Perusehtona suomalaiseen nimipäiväkalenteriin pääsylle oli, että vähintään 500 suomenkielistä naista tai miestä kantaa kyseistä nimeä ensimmäisenä etunimenään.

Kaikkia tämän rajan ylittäneitä nimiä ei silti otettu automaattisesti mukaan. Ensin karsiutuivat yhdysnimet (esim. Marja-Leena.) Myös monet vierasasuiset nimet (Nico ja Jenny) jäivät almanakan ulkopuolelle.

Suomalaisten nimien määrä kaksinkertaistunut

Nimipäiväuudistuksia on 1990-luvulta lähtien tehty viiden vuoden välein. Nimimuoti vaihtuu yhä nopeammin. Suomalaisten käytössä olevien nimien määrä on muutamassa vuosikymmenessä yli kaksinkertaistunut.

Suomalaiset antavat lapsilleen entistä kansainvälisempiä nimiä. Uusia nimiä tulee myös muualta kuin Euroopasta. Esimerkiksi intialaistaustainen Neela tulee nyt kalenteriin.

Tällä hetkellä elossa olevalla väestöllä on käytössään jo yli 120 000 erilaista etunimeä, kun 1900-luvulla eläneellä väestöllä oli erilaisia etunimiä hieman yli 50 000.

– Kun katsoo suomalaisista nimipäiväkalenteria, siellä on tosi paljon sellaisia päiviä, joilla on vain yksi nimi tai kaksi nimeä, sanoo Saarelma-Paukkala. -Kyllä sinne niitä uusia nimiä vielä mahtuu.

Suomalaisen kalenterin uudet nimipäivät 2020

Poikien nimet (15 kpl)

Andreas (30.11.) Edvin (9.3.) Elia (9.4.) Eliel (9.4.) Felix (6.9.) Niila (6.12.) Nikolas (6.12.) Oskar (1.12.) Oula (29.7.) Petja (29.6.) Petrus (29.6.) Rene (16.7.) Teo (9.11.) Venni (17.8.) Viktor (22.3.)

Tyttöjen nimet (20 kpl)

Adele (16.12.) Aida (22.4.) Bertta (24.8.) Cecilia (22.11.) Daniela (11.12.) Elle (10.2.) Erin (7.11.) Fiona (2.3.) Iita (14.9.) Inna (29.8.) Jasmiina (9.7.) Lila (20.5.) Luna (16.10.) Malla (14.3.) Meea (27.4.) Minka (11.4.) Minni (26.5.) Neela (20.4.) Selina (23.3.) Unna (2.12.)

Lähteet: Onerva Ollila, Asko Palviainen, Minna Saarelma-Paukkala: Ajan tasalla Minna Saarelma-Paukkalan esitelmä: Nimipäiväkalenteri uudistuu vuonna 2020