Rakennusyhtiö YIT pyytää aliurakoitsijoiltaan lisäselvityksiä Helsingin Pasilaan viime syksynä valmistuneen Tripla-projektin töistä.
Pasilan uusi rautatieasema ja Tripla-kauppakeskus avattiin lokakuussa. Joulukuussa Triplan rakennuttaja YIT lähetti aliurakoitsijoilleen kirjeen, jossa se ilmoitti, ettei laskuja makseta, ennen kuin niiden oikeellisuus on tarkasti selvitetty.
Kyse on projektin loppuvaiheessa tuntilaskutuksella tehdyistä töistä sekä lisä- ja muutostöistä.
– Olemme havainneet siellä muutamia sellaisia epäselvyyksiä, joita haluamme selvittää, sanoo YIT:n tuotantojohtaja Pekka Luukkonen.
Epäselvyydet liittyvät hänen mukaansa muun muassa sähköiseen kulunvalvontaan.
Juuri ennen kauppakeskuksen ja aseman valmistumista työmaalla oli Luukkosen mukaan eri urakoitsijoiden kautta jopa 3 000 työntekijää, joista osan työpanos on laskutettu YIT:ltä tuntitöinä. Tuntitöinä on tehty muun muassa siivousta ja korjaustöitä.
Suuren työntekijöiden määrän ja projektin loppuvaiheessa tulleiden monien laskujen takia YIT halusi lisäaikaa laskujen tarkastukselle, Luukkonen kertoo.
– Halusimme itsellemme lisäaikaa siihen, että saadaan asiat selvitettyä kunnolla, että voidaan olla varmoja siitä, ettei minkäännäköisiä väärinkäytöksiä ole.
Kymmenien tuhansien eurojen saatavat
Pasilan rakennusprojekti on YIT:n mukaan Suomen mittakaavassa poikkeuksellinen, yli miljardin euron ja viiden vuoden hanke.
Varsinkin loppuvaiheessa hankkeessa on tehty pitkiä päiviä, mutta uusi asema ja kauppakeskus avattiin ajallaan, Pekka Luukkonen sanoo.
Selvityspyyntö on lähetetty Tripla-projektin kaikille aliurakoitsijoille, joita on YIT:n mukaan noin 300. Laskujen summat vaihtelevat Luukkosen mukaan muutamista sadoista euroista muutamiin tuhansiin. Yhdellä yrityksellä voi olla useita laskuja odottamassa. Yhteenlaskettunakin ne ovat hänen mukaansa vain pieni osa koko hankkeen kustannuksista.
Ylen saamien tietojen mukaan yksittäisen yrityksen saatavat voivat olla kymmeniä tuhansia euroja. Osa laskuista on erääntynyt jo pari kuukautta sitten.
Lisäselvityksessä YIT tarkistaa esimerkiksi, että aliurakoitsijan esittämät tuntimäärät tai lisätöiden tilaukset on hyväksynyt henkilö, joka on sopimuksessa siihen oikeutettu. Lisäksi yhtiö vertaa kulunvalvontatietoja ja urakoitsijan työntekijälistoja sekä tuntimääriä.
Triplan pintoja mitataan ja tietoja verrataan aliurakoitsijoiden laskuttamien rakennusmateriaalien määrään.
Vastaavaa selvityspyyntöä kaikille urakoitsijoille ei YIT:n Luukkosen mukaan ole aiemmin lähetetty. Hän ei kuitenkaan pidä tilannetta tavallisesta poikkeavana.
– Kaikissa rakennushankkeissa pitää varmistua siitä, että laskut, mitä meille lähetetään, ovat aiheellisia ja niille on perusteet olemassa.
Tripla-projekti oli viime vuonna huipputuloksen tehneelle YIT:lle erittäin kannattava. Maksuvaikeuksista ei Luukkosen mukaan ole kyse.
Urakoitsija: Ongelmia projektinhallinnassa
Ylen haastatteleman urakoitsijan mukaan hänen yhtiöllään on kymmenien tuhansien eurojen saatavat YIT:ltä. Hän kertoo tilanteesta nimettömänä, koska pelkää, että yhteistyö rakennusalan jätin kanssa voisi muuten päättyä.
Vuosia alalla ollut urakoitsija ei ole huolissaan omasta yhtiöstään, mutta hänen mukaansa toisia voi uhata jopa konkurssi.
– On sellaisia pieniä firmoja, jotka eivät pysty maksamaan omille työntekijöilleen palkkaa, kun YIT ei maksa laskujaan.
Urakoitsija kertoo toimittaneensa lisäselvityspyynnössä vaaditut tiedot YIT:lle, mutta ei vielä tiedä, koska laskut maksetaan.
Urakoitsija moittii YIT:n ratkaisua ilmoittaa yksipuolisesti kaikille urakoitsijoille, että maksut jäädytetään. Tuntityöt on hänen mukaansa jo hyväksytetty ennen laskutusta ne tilanneella YIT:n edustajalla.
– Tämän voisi hoitaa toisellakin tavalla, nostamalla jälkikäteen haasteen, jos jotain epäselvää löytyy.
Urakoitsijan mielestä YIT:n päätös vaatia lisäselvityksiä kaikilta urakoitsijoilta kertoo ongelmista Tripla-projektin hallinnassa.
– Sitä mukaa kun on rakennettu, sitä mukaa on tehty suunnitelmia. Monta työvaihetta on tehty ilman, että siihen on oikeasti ollut suunnitelmaa, tai suunnitelma on rakennettu työnjohdon kanssa siinä työn edetessä.
Toisaalta Triplan rakentaminen on ollut valtava ja monimutkainen projekti, hän myöntää.
– Kukaan ei pysty suunnittelemaan tuollaista kokonaisuutta täydellisesti, se on mahdotonta.
YIT: Urakka hallinnassa ja työt aikataulussa
YIT:n Pekka Luukkonen kiistää ongelmat. Hänen mukaansa urakka on ollut koko ajan hallinnassa ja työt on saatu aikataulussa valmiiksi.
– Kokonaisuutena ollaan erittäin hyvin onnistuttu tämän kokoluokan megahankkeen aikataulun hallinnassa. Varmasti kauppakeskuksen osalta oli toki lopussa kiirettä ja tehtiin viikonloppuina ja iltaisin töitä, mutta uskoisin että se on aika tyypillistä hankekoosta riippumatta.
Laskujen selvitykset on hänen mukaansa aloitettu viime vuoden puolella ja osa laskuista on jo maksettu. Kymmenet urakoitsijat joutuvat kuitenkin vielä odottamaan saataviaan sekä tietoa siitä, onko urakka valmis.
Selvitysten valmistuminen ja laskujen maksaminen kestää vielä viikkoja.
– Mahdollisimman nopeasti pyritään pääsemään eteenpäin, mutta jonkin aikaa se vie.
Luukkosen mukaan urakoitsijat ovat ymmärtäneet lisäselvitysten tarvetta ja maksuajan venymistä pääsääntöisesti hyvin.
– Yritykset ovat halunneet olla mukana selvityksessä ja itsekin varmistua siitä, että kyllä he haluavat toimia jatkossakin varmasti YIT:n kanssa. Minun korviini ei ole tullut negatiivista palautetta.
Ylen haastatteleman urakoitsijan mukaan rakennusalalla on tavallista, että isompi yritys käyttää valta-asemaansa hyväkseen suhteessa pienempiin yrityksiin. Siitä huolimatta hän aikoo jatkossakin tehdä yhteistyötä YIT:n kanssa.
– Tottakai aion! Vaikka nämä saatavat jäisivät tulematta, yhteistyö kannattaa. Raha ratkaisee.
Lue lisää:
YIT:n liikevoitto kasvoi – Kauppakeskus Tripla on ollut yhtiölle menestys