Ortodoksisen kirkon metropoliitta Arseni syyttää arkkipiispa Leoa työnsä vaikeuttamisesta ja epäilee arkkipiispan työ- ja harkintakykyä, kertoo Savon Sanomat.
Kuopion ja Karjalan metropoliitta Arsenin mukaan Leo vaikeuttaa hänen työtään ja kuormittaa häntä jatkuvilla kirjallisilla selvityspyynnöillä. Arkkipiispa Leo ei ole halunnut kommentoida tilannetta, koska asia on keskeneräinen.
Arsenista on tehty kirkollishallitukselle työsuojeluilmoituksia. Savon Sanomat on saanut Arsenin kirkollishallitukselle tekemän vastineen.
Kaksi nimetöntä ilmoitusta koskee epäiltyjä työsuojelumääräysten laiminlyöntejä. Niissä oli kyse koronapandemian aikana pidetyistä jumalanpalveluksista. Ne oli Arsenin mukaan kuitenkin järjestetty voimassa olleiden valtioneuvoston ohjeiden mukaan.
Kolmas ilmoitus on Arkkipiispa Leon allekirjoittama ja se sisältää väitteitä työssä koetusta häirinnästä. Arkkipiispa pitää metropoliitta Arsenin suhtautumista häneen syyllistävänä ja hänen kunniaansa loukkaavana. Näistä syytöksistä on kerrottu jo aiemmin.
Aiheesta aiemmin: