Kun aikanaan kirjoitetaan historiaa nykyajasta, vuosi 2020 jää muistiin siitä, että silloin ihmiskunta päätti käyttää 2 350 miljardia käsihygienian edistämiseen. Eikä suotta, sillä summalla saatiinkin tuloksia aikaiseksi, ja melkoisesti suurempi osa ihmisistä ymmärtää nykyään pestä kätensä vessassa käynnin jälkeen sekä käyttää käsidesiä lähes automaattisesti, jos sitä tarjolla on. Maailmanhistorian suurin markkinointiponnistus ei siis mennyt hukkaan!
2 350 miljardia euroa – oikeasti summa on suurempi mutta suurin piirtein sen verran pelkästään Yhdysvallat ja EU loivat pätäkkää koronasta selviytymiseen – on melkoinen kasa rahaa. Satasen seteleinä pino yltäisi 2 350 kilometrin korkeuteen eli 1 950 kilometriä kansainvälisen avaruusaseman ohi.
Summalla saisi kaikki maailman lapset kouluun ja sillä poistaisi nälänhädän maailmasta heittämällä, laskentatavasta riippuen jopa vuosikymmeniksi. Sillä saisi myös lääkkeitä niin, että voisi rokottaa melkoisen osan maailman lapsista ja vähentää lapsikuolleisuutta dramaattisesti.
Mutta toisaalta nyt meillä on sitten puhtaat kädet.
Akuutista nälästä kärsivien määrä maailmassa kaksinkertaistuu YK:n ennusteen mukaan koronatoimien seurauksena. Nyt heitä on noin 135 miljoonaa eli pian siis 270 miljoonaa. Karanteenien kielteiset vaikutukset heijastuvat jopa kymmeneksi vuodeksi eteenpäin: 50 miljoonaa naista saattaa jäädä vaille ehkäisyä sekä 13 miljoonaa lasta joutua avioon. YK arvioi koronan myös lisäävän seitsemällä miljoonalla ei-suunniteltuja raskauksia ja kahdella miljoonalla tyttöjen ympärileikkauksia. 49 miljoonaa ihmistä ajautunee äärimmäiseen köyhyyteen.
Ja pienemmistä asioista puhuen: Työttömyys ja sen mukanaan tuomat lieveilmiöt Yhdysvalloissa ja Euroopassa vievät tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä turmioon. Nähtäväksi jää, kuinka Suomessa selvitään, jos käy niin, että Paavo Arhinmäki (vas.) onkin väärässä ja velat täytyy sittenkin maksaa pois.
Ja kyllä, ihmisiä on toki myös kuollut, lähinnä varsin iäkkäitä ihmisiä, mikä toki on kurjaa. Kuitenkin tulee muistaa, että Suomessa koronaan kuolleiden mediaani-ikä on 84, mikä on vähän enemmän kuin suomalaisten keskimääräinen elinajanodote. Globaalistikaan kuolleita ei ole lopulta kovin paljon. Ainakaan verrattuna siihen, jos meillä on 135 miljoonaa uutta lohduttomasta nälänhädästä kärsivää.
Tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, vaikuttaako korona lopulta globaalisti kuolleisuuteen juurikaan, sillä vainajat tilastoidaan vuositasolla – kukaan kun ei kuole kahta kertaa, eli jos kuoli huhtikuussa, niin ei kuole enää syksyllä.
Uutisointi kuitenkin menee niin, että tämä kaikki ikävyys tapahtuu koronan takia ja on koronan vika. Mutta ei se niin ole: Tämä ei tapahdu koronan, vaan koronahysterian takia. Se taas on ihan oma valinta. Vaikka koronan paistaisi voissa, niin se ei ole mikään ebola, johon kuolee puolet sairastuneista.
Mutta näillä mennään, suhteellisuudentaju ei ole koskaan ollut mikään varsinainen ihmiskunnan valttikortti.
Monet ovat myös jo ehtineet bailata sitä, että koska näköjään on mahdollista sulkea yhteiskunta ainakin hetkeksi, niin eiköhän suljeta pidemmäksikin hetkeksi, koska ilmastonmuutos on sentään vielä vakavampi asia. Meillä on nyt käsissämme muutoksen mahdollisuus!
Ehkä. Itse ajattelen pikemmin, että tämä osoitti jälleen sen, että kunhan saadaan kunnon laumapaine päälle, niin järkevimmätkin meistä käyvät kiltisti jonottamaan vessapaperia, koska muutkin tekevät niin. Poikkeuslakeihin suostutaan tuosta vain, koska muutenhan sitä olisi ihan edesvastuuton.
Nuoret, joita tämä koko soppa ei juuri edes koske, eivät pääse pääsykokeisiin tai heidän ylioppilaskirjoituksiaan aikaistetaan viikolla ihan tuosta vain, koska sori hei kun meillä on kato tää virusjutska nyt.
Eikä kukaan edes protestoinut. Kun ihminen on valmiiksi sängyn alla, mikään uusi hullutus ei tunnu enää kovin erikoiselta.
Jotain hyvääkin tässä on ollut. Liikennekuolemat vähenivät keväällä ainakin osassa maailmaa, kun juuri kukaan ei ajanut autoa.
Britanniassa puolestaan jopa miljoona ihmistä on lopettanut tupakoinnin koronan pelossa. Se tarkoittaa, että miljoona ihmistä pelkästään Briteissä kuolee vuosia myöhemmin kuin he olisivat kuolleet ilman koronaa.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on lietolainen kirjailija, joka eksyy vapaa-aikanaan kernaasti konkreettisiin ja selkeisiin remonttihommiin.
Kolumnista voi keskustella 10.9. klo 23.00 asti.