Asukkaat muuttivat taiteilijatalo Ars Longaan Helsingin Kalasatamaan helmikuussa. Vajaat puoli vuotta myöhemmin kahdeksankerroksisen talon kattoterassin ryytimaalla kasvaa jo toinen sato vihreää.
– Ihmiset laittavat omiin istutuksiinsa lappuja, että täältä saa ottaa. Se on kauhean kiva. Kun tekee salaattia, täältä voi hakea yrtit sen enempää miettimättä, sanoo talon asukastoimikunnan sihteeri, kuvataiteilija Merja Heino.
Ars Longan kantavana ajatuksena on yhteisöllisyys. Talo suunniteltiin alun perin senioiritaiteilijoille. Nyt vuokralle voivat kuitenkin hakea yli 45-vuotiaat kirjailijat, muotoillijat ja kuvataiteilijat.
Asuntoja on 56 ja vanhimmat asukkaat ovat kahdeksankympin hujakoilla. Keski-ikä on 59 vuotta.
Koronarajoitukset pistivät keväällä suunnitelmia jäihin. Asukkaiden vetämiä jumppatuokioita, lukupiirejä ja kokkikursseja ei voitu järjestää. Jotain on kuitenkin jo saatu aikaan. On yhteinen yrttipenkki ja jumppasalissa on sambattu. Rollaattorivarastosta on tehty verstas ja pyöräkellariin ripustettu taidenäyttely. Yhdessä tietysti.
Yhteisöllisyys keskiluokkaistui
Yhteisöllinen asuminen alkoi yleistyä 2010-luvulla. Nyt sitä voi kutsua jo isoksi trendiksi. Helsingissä on viime vuosina rakennettu useita yhteisen tekemisen ja jakamisen voimaan luottavia taloja: muun muassa Jätkäsaaren Malta ja Sukupolvien kortteli sekä Sompasaaren Sumppi.
Senioritkin ovat saaneet Loppukirin Arabianrantaan.
– Vielä 1980-luvulla yhteisöjä perustaneet olivat enemmän vaihtoehtoihmisiä. Nyt yhteisöllinen asuminen on hauskasti levinnyt normaaliin kaupunkirakentamiseen ja kerrostaloasuntoihin, 61-vuotias Merja Heino sanoo.
Enää yhteisöllisyyteen ei liitetä hippileimaa. Ilmiö on normalisoitunut ja keskiluokkaistunut. Sillä ei ole samanlaista mainetta kuin aiempien vuosikymmenten ekokylillä tai Tanskan Christianialla. Nyt ei ole kyse vaihtoehtoisesta elämänkatsomuksesta tai ideologisistaa yhteisöistä.
– Nykyinen yhteisöllinen asuminen lähtee käytännöllistä ajattelusta. Yhteiset saunat tai ruokailutilat ovat arkisia juttuja, eikä niissä ole pyrkimystä uudistaa yhteiskunnallista ajattelua, sanoo Helsingin yliopiston kaupunkisosiologian dosentti Pasi Mäenpää.
Kyse on pikemminkin jakamistaloudesta: Miksi kaikki pitäisi tehdä omissa kopeissa erikseen ja miksi rakentaa jokaiseen asuntoon omaa saunaa, kun voidaan käyttää yhteistä? Samalla palataan eräällä tapaa ajassa taaksepäin.
– Sauna on perinteinen yhteiskäyttötila, joka siirtyi omiin asuntoihin. Nyt palataan siihen, että se on yhteiskäytössä. Se on luontevaa. Kukaan ei ajattele, että kyse olisi kollektivisoinnista tai että ihmisiltä riisuttaisiin perusvarustusta, Mäenpää sanoo.
Kaikki eivät tarvitse omaa vierashuonetta
Yksin asuvien määrät ovat kasvaneet huimasti. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli viime vuonna jo yli 1,2 miljoonaa asukaskuntaa, joissa oli vain yksi ihminen. Vielä vuonna 1985 vastaava luku oli vähän yli puoli miljoonaa.
Samaan aikaan rakennusyhtiöt ovat ryhtyneet tuottamaan pienten asuntojen kerrostaloja, joissa on yhteisiä tiloja.
– Kriitikot näkevät, että kyse ei ole jakamisesta, vaan rakennusyhtiöiden ahneudesta. Yhteisten tilojen varjolla voidaan tehdä pieniä asuntoja, joita mahtuu taloon paljon, Mäenpää sanoo.
Hän ei näe asiaa samalla tavalla.
– On aidosti fiksua monimuotoistaa asuntokantaa rakentamalla myös pienten asuntojen taloja. Kaikilla ei tarvitse olla omaa vierashuonetta, jos talossa on viisi yhteistä.
Kolme taloa, yhteiset tilat
Palataan Ars Longaan. Taiteilijatalon vieressä samassa korttelissa ovat Setlementtiasuntojen ja Nuorisoasuntoliiton omistaman NAL Asuntojen talot. Niissä asuu opiskelijoita ja nuoria aikuisia.
Kolmella naapuritalolla on jaettuja tiloja: korttelin kokoinen kattoterassi, yhteinen alakerta, saunat, kunto- ja jumppasali sekä suuri keittiö.
– Se oli kustannusten kannaltakin hirmu hyvä. Kun kolmesta talosta tehtiin yksi kokonaisuus ja valittiin yksi arkkitehti, saatiin monipuoliset yhteistilat, eikä tarvittu esimerkiksi kolmea kuntosalia, sanoo tekstiilitaiteilija ja Ars Longan asukas Ulla-Maija Vikman.
Ideana on sekoittaa korttelin eri ikäisiä ihmisiä ja viritellä yhteistä tekemistä asukkaiden kesken. 28-vuotias Toni Kokkonen asuu korttelin NAL Asuntojen päädyssä.
– Arslongalaisia olen nähnyt muun muassa pyykkituvalla. Eräs heistä on myynyt minulle kovasti ajatusta mankelista ja opettanut käyttämään sitä, Kokkonen nauraa.
Kokkosen mielestä ajatus asukkaiden sekoittamisesta toimii, mutta sekin on hyvä, että ketään ei väkisin pakoteta osallistumaan.
– Suurin osa väestä vain asuu täällä. Osa taas on erittäin aktiivisia ja lähtee mielellään hääräämään asioita yhteistyössä.
Apu on aina lähellä
Ars Longa ei ole lajissaan ensimmäinen. Muita taiteilijataloja ovat Helsingissä muun muassa legendaarinen Lallukka, uudempi Vuosaaren taiteilijatalo, näyttelijöiden senioritalo Thalian torppa sekä muusikoiden Jallukka.
Mutta miksi taiteilijat tarvitsevat oman senioritalon?
– Taiteilijat eivät halua, eivätkä osaa lopettaa töiden tekemistä, vaikka ikääntyvät. Se tukee, että on muita samanlaisia. Silloin voi kannustaa toisiaan, porukalla saa aikaiseksi ja voi keskustella omista tekemisistä. Se on mainio asia, 76-vuotias Ulla-Maija Vikman perustelee.
Vikmanille kävi alkukesästä tapaturma. Hän mursi polvensa.
– Siinäkin huomasin, kuinka hyvä on, että asun tällaisessa yhteisöllisessä talossa. Sain heti apua: kainalokepit lainaksi ja naapuri kävi kaupassa. Kun ikää tulee, naapuriapu on hirmu kiva, varmasti nuoremmillekin.
Syksyllä Ars Longassa on tarkoitus järjestää keittokursseja, kirjapiirin lukuiltoja ja lautapelejä yhdessä naapureiden kanssa.
Juttua muokattu 3.8. klo 20.05: poistettu tieto siitä, että seniorit olisivat saaneet oman talon Sukupolvien kortteliin.
