Artikkeli on yli 4 vuotta vanha

Liikenneonnettomuus Lokalahdella, kolme loukkaantui vakavasti

Pelastuslaitos joutui irrottamaan kaksi vakavasti loukkaantunutta henkilöä toisesta autosta.

VANHA KUVA / ÄLÄ KÄYTÄ
Kuva: Juha Kiiskinen / Yle
  • Jenni Joensuu

Kolme 1990-luvulla syntynyttä miestä loukkaantui vakavasti Lokalahdella Uudessakaupungissa sattuneessa peräänajossa lauantaina iltapäivällä.

Onnettomuus sattui Lokalahdentien ja Y-tien risteyksessä. Turun suunnasta Y-tietä tullut henkilöauto törmäsi edelläajaneeseen henkilöautoon, jossa oli kaksi ihmistä. Törmänneessä autossa oli tapahtumahetkellä kolme henkilöä, joista kaksi jouduttiin irrottamaan autosta pelastuslaitoksen avulla. Edelläolleessa autossa olleet ihmiset eivät loukkaantuneet vakavasti.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle lauantaina kello 14:30. Toinen ajokaista oli suljettuna reilun tunnin ajan.

Pelastuslaitos ei kommentoi onnettomuuden syytä. Poliisi tutkii tapausta.