Kypärämäki-Köhniön kaupunginosa Jyväskylässä on koristautunut tänäkin jouluna pihoille ja ikkunoihin ilmestyneisiin joulukalenteriluukkuihin.
Aumasen pariskunta on rakentanut kalenteriluukun viime vuosina jokaisena kotijouluna.
– Vaimo nämä kalenterit on ideoinut, minä olen ollut vain renkinä mukana, sanoo Eero Aumanen.
– Viikko siitä väännetään, että mitä tehdään, sanoo puolestaan Helena Aumanen.
Asukasyhdistyksen organisoiman joulukalenterin luukut ovat hajallaan ympäri aluetta näkyvillä paikoilla. Kalenterin kartta löytyy asukasyhdistyksen verkkosivuilta.
Yhteisötutkimuksen dosentti Kaisu Kumpulainen Jyväskylän yliopistosta sanoo, että kyläjoulukalenteri mahdollistaa turvalliset kohtaamiset.
– Yhteisöllinen tekeminen myös yhdistää ihmisiä ja kauneus tuo viihtyvyyttä. Tälläkin alueella on paljon yhteistä toimintaa ja sitä halutaan näyttää myös ulospäin, hän sanoo.
Myös Kypärämäki-Köhniön asukasyhdistyksen puheenjohtaja Juha Saltevo näkee, että kyläjoulukalenteri edustaa yhteisöllisyyttä.
– Täällä koetaan, että tämä on ollut meidän juttumme jo neljä vuotta. Luukkuja katsellessa tapaa myös muita ihmisiä, ja voi jutella heidän kanssaan, hän sanoo.
Joulukalenteri levittäytyy alueelle, jonka pinta-ala on pitkälle yli neliökilometrin.
– Täällä on tapana käydä katsomassa muittenkin luukut aina päivä kerrallaan. Siitä saa kivan lenkin, sanoo Helena Aumanen.
Joulukalenterin viimeinen luukku on valoketju Köhniönjärven rannassa. Ketjun pituus määräytyy siitä, kuinka moni tuo aattona rantaan oman kynttilänsä ketjun osaksi.