Kokkolalainen Pia Leinonen lämmittää edellisen päivän kasviskeittoa hellalla. Hän pilkkoo joukkoon tuoreita vihanneksia ja mausteita.
– Aloittelin kasvisruokavalioon siirtymistä jo 1990-luvulla. Silloin piti vielä syödä kananmunia ja maitotuotteita, koska ainoa vaihtoehtoinen proteiininlähde oli soijarouhe, Leinonen kertoo.
Kuusi vuotta sitten Leinonen ryhtyi täysin vegaaniksi eli jätti kaikki eläinkunnan tuotteet pois ruokavaliostaan.
– Kauppoihin alkoi tulla monenlaista proteiininkorviketta, joka helpotti vegaaniksi siirtymistä, hän sanoo.
Pia Leinosen mies Joni Tiala alkoi jättää eläinkunnan tuotteita pois ruokavaliostaan samoihin aikoihin, kun Pia alkoi täysin vegaaniksi. Siirtymä oli kohtuullisen helppo.
– Nykyään on niin paljon korvaavia tuotteita, ja lisäksi Pia laittaa yleensä ruuat, niin ei se tuottanut vaikeuksia, Tiala kertoo.
Lue seuraavaksi: Mitä tapahtuisi, jos me kaikki alkaisimme vegaaneiksi? Nämä 8 asiaa muuttuisivat Suomessa
Makkarat ja nakit suosittuja
Viimeiset viisi kuusi vuotta päivittäistavarakauppoja on ravistellut vegaanisten tuotteiden esiinmarssi.
Tuotevalikoimat paisuvat. On porkkanasta tehtyä lohta eli porkkalaa, lihaa muistuttavaa jauhelihaa, kasvisnakkeja ja -makkaroita sekä muita vaihtoehtoja proteiinin tuskaan kaikille kuluttajille.
Eri kauppaketjuilla on omat ajatuksensa siitä, miten ja kenelle kasviperäisiä tuotteita tarjoavat.
– Pyrimme siihen, että tuotteet maistuvat kaikille syöjille, kertoo Lidlin viestintäasiantuntija Sanna Mämmi.
S-ryhmän tilastojen mukaan vegetuotteiden tarjonnan määrällinen kasvu on nähtävissä niiden myynnin kokonaiskasvussa, joka ottaa isoja harppauksia joka vuosi.
Lihankorvikkeiden myynti kasvoi korona-aikana ryhmässä 20 prosenttia.
– Vime vuonna kaurapohjaisten ruokajuomien myyntivolyymi kasvoi kolmanneksella, kuten myös vegaanisten pyöryköiden ja suikaleiden. Vegaanisten makkaroiden ja nakin tyyppisten tuotteiden myynti liki tuplaantui vuodessa, kertoo myyntipäällikkö Juha Nieminen S-Ryhmästä.
Nieminen jatkaa, että vegetrendi on vahva erityisesti pääkaupunkiseudulle ja muissa isoissa kaupungeissa.
Vegaanisten tuotteiden kysyntä kasvattaa myös tarjontaa
Lihaa korvaavia tuotteita valmistavalla Poutulla on kasvispohjaisista raaka-aineista valmistettujen tuotteiden menekki kasvanut ennakoitua nopeammin. Nyt ne muodostavat liikevaihdosta jo kymmenen prosenttia.
Jo ensimmäisenä vuonna myyntiodotukset ylittyivät. Poutun lihaa korvaavien tuotteiden perhe on kasvanut pariinkymmeneen tuotteeseen, joukossa on makkaroita, tuoresuikaleita ja wienerleikkeitä.'
Poutun operatiivinen johtaja Pirkko Rahkonen arvioi, että Pouttu on lihan korvaajien valmistamisessa Suomessa edelläkävijä ja yksi suurimmista toimijoista.
Elintarvikeyhtiö Atrian liikevaihdosta kasvispohjaiset tuotteet kattavat noin viisi prosenttia liikevaihdosta, kertoo Marja Latvatalo yrityksen viestinnästä. Vegaanisten tuotteiden osuus on alle puoli prosenttia.
– Liikevaihtomme kasvaessa kasvipohjaiset ja vegaaniset tuotteet ovat kasvaneet samassa suhteessa lihapohjaisten kanssa, Latvatalo sanoo.
Latvatalon mukaan Atria huomioi toiminnassaan eri ruokavaliot ja kehittää tuotevalikoimaansa kuluttajien kysynnän mukaan.
HKScan puolestaan toi viime syksynä yhdessä Hes-Pron kanssa markkinoille HK Vihreät -tuotesarjan, jossa proteiininlähteenä käytetään hernettä ja härkäpapua. Tuotesarja on osin vegaaninen.
HKScan ei kerro kasvisruokiensa osuutta liikevaihdosta.
Ensimmäistä kertaa pikaruokaravintolaan
Pia Leinonen ei nykyään kaipaa yhtään tofumakkaroita, soijarouhetta, papuja ja linssejä, vaikka ne ovatkin helppoja käyttää.
– Nykyisten valikoimien edessä tuntuu, että uutuus on ollut hyllyssä jo useamman viikon ennen kuin sitä ehtii maistamaan. Aina vaan hämmästelee, että onko täällä taas jotain uutta, Leinonen sanoo.
Kaupasta saatava vegepohjainen jauhelihaa muistuttava tuote tuotti kuitenkin pitkäaikaiselle vegaanille vaikeuksia.
– Kun ensimmäiset kasvisburgerit paistettiin, ajattelin, että nyt saattaa jäädä syömättä. Aivot luuli, että se oli lihaa, Leinonen muistaa.
Vegaanisten tuotteiden esiinmarssi pikaruokaravintoloiden valikoimiin sai paatuneen vegaaniin käymään ensimmäistä kertaa myös hampurilaisella muutama vuosi sitten.
– Kun McDonalds otti askeleen minun suuntaani, niin pitihän minunkin ottaa asken sinne päin, nauraa Pia Leinonen.
"Varauduin kuittailuun"
Joni Tiala on tyytyväinen tekemäänsä ruokavaliomuutokseen.
– Tuntuu, että jaksan paremmin, vaikka ikää tulee. Luulen, että ruokavalio on iso osa muutosta.
Tiala kertoo, että hän lempiruokaansa ovat pelkät kasvikset, mutta hän syö milellään myös kasvipohjaisia lihan näköisiä valmisteita.
– Niitä on hyviä ja huonoja tuotteita, kaikkea ei ehdi edes maistaa.
Tiala ei ole liiemmin törmännyt asenteisiin.
– Varauduin, että miehelle kuittaillaan, mutta negatiivista vastaanottoa ei ole ollut. Kaverit ovat kyllä kyselleet, millä korvaan lihan jättämän proteiinitarpeen, kertoo Tiala.
Nyt kun Joni Tiala katselee peruutuspeilistä ruokailutottumuksiaan, hän ihmettelee, miten aikanaan pystyi syömään niin paljon kananmunia ja juomaan niin paljon maitoa.
– Kyllä se muutos on asenteesta kiinni.
Lue seuraavaksi:
Artikkelia korjattu 19.2.21 kello 10.33: Korjattu Joni Tiulan nimi