Mira Luoti kertoi Puoli seitsemän -ohjelman haastattelussa, että ensimmäiseen bändiin hänet valittiin Tiernapoikien Herodeksen roolista.
– Olin musiikkiluokalla ja me tehtiin paljon tiernapoikakeikkaa. Sieltä, tiernapoikakilpailusta minut muistettiin ja pyydettiin cover-bändiin laulamaan. Se oli sellainen oppikoulu omaa bändiä varten. Siinä vaiheessa sitten kun löysin Paulan, niin oli aika selvät sävelet, että mitä voidaan tehdä.
Yhdessä Paula Vesalan kanssa tehtiin 2000-luvun alun suosikkiyhtye PMMP. Faneja yhtyeellä riitti, ja Luodin tehtävänä oli olla fanipostin kirjeenvaihtajana. Fanikulttuuri on muuttunut paljon Luodin kahdenkymmenen vuoden uran aikana.
– Silloin kun me PMMP:n kanssa kierrettiin, niin nimmarit tultiin pyytämään poltettuihin levyihin ja kirjeet tulivat etanapostilla. Minulla oli sellainen salkku missä oli valmiiksi kaikki postimerkit, tarroja ja keräsin sinne tikkareita ja muuta sälää, mitä sitten lähettelin faneille. Se oli tosi ihanaa aikaa. Minulla oli tosi paljon kirjekavereita, ja heitä on säilynytkin vielä siltä ajalta.
Monista faneista tuli tuttuja, jotka tunnisti aina uudella keikkapaikalla eturivistä.
– Se oli tosi turvallista, kun saapuu uudelle paikkakunnalle ja jännittää, ja siellä on se tuttu, ihana, hymyilevä ihminen vastassa.
Osa faneista on kulkenut kymmenien vuosien ajan laulajan mukana.
– Ei sitä voi sanoin kuvailla, miten hyvältä se tuntuu. Tänäänkin kun olin lähdössä tähän haastatteluun, ovikello soi ja siellä oli kukkalähetti. Siinä oli Martina ja Jukka, Kätlin ja Markus, ja he lähettivät minulle naistenpäivän kukkapuskan. On ne tosi rakkaita tyyppejä.
Luoti fanitti nuorena itsekin monenlaisia turkulaisia julkisuuden henkilöitä ja keräsi nimikirjoituksia aarrelaatikkoon. Elämän ensimmäisen nimikirjoituksen pyytäminen päättyi nolouden tunteeseen.
– Sen minä muistan parhaiten, kun pyysin Ressu Redfordin nimmaria. Pyysin samalla nimmaria serkulleni, eli että saisinko mä kaksi. Ressu oli vaan, että: oletpa sinä ahne. Minä menin ihan puihin, ja minua hävetti hirveästi. Mutta nykyään me ollaan Ressun kanssa frendejä.
Katso tästä Mira Luodin koko haastattelu: