Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on hylännyt teinipojan syytteen Vantaan Kuusijärven uimarannan viimekesäisistä tapahtumista.
Toukokuun alussa yhtä alle 18-vuotiasta vastaan nostettiin syyte vaaran aiheuttamisesta Vantaan Kuusijärven uimarannalla viime vuoden kesäkuussa.
Syyttäjä vaati tekoaikaan 16-vuotiaalle pojalle ehdollista vankeutta vaaran aiheuttamisesta. Syytteen mukaan nuorisojoukko oli pelotellut ja jahdannut uimassa ollutta 14-vuotiasta niin, että uhri oli paennut laiturin alle. Hän oli joutunut tilanteessa hukkumisvaaraan.
Poliisi tutki tapahtumia tapon yrityksenä, koska nuoren henki oli vaarassa. Muut nuoret olivat tapahtuma-aikaan alle 15-vuotiaita, eli eivät rikosoikeudellisessa vastuussa.
Syyttäjän mukaan uhria ajettiin takaa ja hänen päänsä painettiin veteen. Uhri ui pakoon laiturin alle, jolloin muut asettuivat syyttäjän mukaan laiturin sivuille niin, ettei tämä päässyt sieltä pois. Tilanne keskeytyi, kun ulkopuolinen henkilö käski laiturilla pomppineita nuoria lopettamaan ja hukkumisvaarassa ollut nuori saatiin pois vedestä.
Syytetty kiisti syytteen. Hän kertoi ajaneensa poikaa takaa leikillään, mutta kiisti osallistuneensa muihin syytteessä kuvattuihin tapahtumiin.
Kameratallenne tapahtumista oli epäselvä
Oikeus katsoi vuonna 2004 syntyneen nuoren syyttömäksi nuorena henkilönä tehtyyn vaaran aiheuttamiseen.
Käräjäoikeus katsoi, että syytetty on ajanut uhria takaa matalassa altaassa ja laiturille siten, että joutui uhri hyppäämään veteen syvemmälle puolelle. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei syytteen muille kohdille ole näyttöä.
Vedessä uhria jahtasi kaksi eri poikaa, joista toinen painoi hänen päänsä veden alle. Uhri pääsi pakenemaan tilanteesta ja ui lopulta laiturin alle. Syytetty ei mennyt perässä, vaan jäi laiturille.
Valvontakameroiden tallenteilta näkyi, että laiturilla oli yli kymmenen ihmistä, mutta yksittäisiä ihmisiä ei voitu tunnistaa. Käräjäoikeuden mukaan tallenteen perusteella ei voitu päätellä, oliko syytetty pelotellut uhria tai estänyt tätä nousemasta laiturille.
Käräjäoikeus katsoi, ettei uhrin veteen hyppäämisen jälkeiseltä ajalta esitetty sellaista näyttöä, että syytetyn voitaisiin riittävällä varmuudella katsoa toimineen syytteessä kuvatuin tavoin ja yhdessä muiden henkilöiden kanssa.
– (Syytetyn) näytetyksi tullut menettely on rajoittunut siihen, että hänen toimintansa seurauksena (uhri) on hypännyt laiturilta syvään veteen. (Syytetyn) ei ole osoitettu olevan vastuussa siitä, mitä (uhrille) on aiheutunut sen jälkeen kun (uhri) on hypännyt laiturilta veteen, käräjäoikeus totesi tuomiossaan.
Käräjäoikeus toteaa ottaneensa asian arvioinnissa huomioon sen, että tilanteessa on ollut syytteen mukaan mukana useita tekijöitä. Oikeuden päätöksessä laiturialueen tilannetta luonnehditaan ”jossain määrin sekavaksi”.
Käräjäoikeus antoi ratkaisunsa perjantaina.
Lue seuraavaksi:
Vantaan Kuusijärven uimarannalle on lisätty vartiointia ja uinninvalvontaa