Maanviljelijä Ellen Rydbeckin työpäivä sukutilalla alkaa aamulla kello seitsemän. Samaan aikaan töihin tulevat tilan kaksi työntekijää. Ensimmäiseksi kolmikko käy läpi päivän työt.
Suontaan kartano on luomutila, jonka laitumilla käyskentelee 70 liharotuista emolehmää. Vuodessa syntyy suurin piirtein saman verran vasikoita, jotka myydään eteenpäin syyskuussa tapahtuvan vieroituksen jälkeen.
Tähän aikaan vuodesta naudat ovat vielä laitumella, joskin lisäruokintaa tarvitaan jo. Rydbeck tai jompikumpi työntekijöistä aloittaa aamun viemällä eläimille syötävää tai vettä sinne, missä sitä tarvitaan. Myös eläinten kunto pitää tarkistaa.
Peltoa on 250 hehtaaria. Suurin osa on nurmituotannossa.
Rydbeckille oli jo pienestä pitäen selvää, että hän jatkaa tilalla maanviljelijänä äitinsä jälkeen. Yksi lempipaikoista lapsena oli navetta ja suosikkieläin lehmä. Rydbeck ei silti lähtenyt opiskelemaan maataloutta.
– Menin lukion jälkeen ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun Hankeniin. Ajattelin olevan varmempi, että minulla on talousalan koulutus, jos esimerkiksi muutan mieltäni ja haluankin tehdä jotain muuta.
Pari vuotta sitten Rydbeck alkoi miettiä vakavissaan paluuta Hattulaan satavuotiaalle sukutilalle. Takana oli muun muassa ulkomailla vietettyjä työvuosia. Sukupolvenvaihdos tehtiin keväällä 2020.
Rydbeck on poikkeus tilastoissa
Kaikista Suomessa tehtävistä maatilayritysten sukupolvenvaihdoksista ei ole tilastoa. Se kuitenkin tiedetään, kuinka moni saa nuoren viljelijän aloitustukea.
Tukea voi hakea alle 41-vuotias viljelijä, joka aloittaa tilanpidon ensimmäistä kertaa, Ruokavirasto kertoo. Vuosittain kyseistä tukea saa noin 300 hakijaa.
Tuen tarkoitus on helpottaa sukupolvenvaihdoksia ja kannustaa uusia viljelijöitä alalle. Maatilojen määrä on vähentynyt koko ajan, joskin tilakoko on kasvanut.
Kaikille tiloille ei löydy jatkajaa. Ei siis ole ihme, että viljelijöiden keski-ikä nousee. Tällä hetkellä suomalainen viljelijä on yleisimmin mies ja iältään keskimäärin 53-vuotias. Esimerkiksi nuoren viljelijän aloitustuen saajista vain kuudennes oli naisia, jotka hakivat tukea yksin.
Ellen Rydbeck on 30-vuotias ja äidiltä tyttärelle siirtyneen tilan viljelijä. Ei siis aivan tyypillinen suomalainen maanviljelijä, varsinkin kun sukutila on kooltaan paljon suurempi kuin suomalaistila keskimäärin.
Navetta oli Pohjoismaiden isoin ja modernein
Suontaan kartano siirtyi sata vuotta sitten Rosenlewin suvun haltuun. Siitä asti tila on pysynyt samalla suvulla. Paikan historia ulottuu paljon kauemmaksi, vähintään 1000-luvulle.
Tilan mailta löydettiin vuonna 1968 miekka, hauta ja haudasta vainaja. Hauta ajoitettiin ristiretkien aikaan. Tuoreen DNA-tutkimuksen mukaan vainajasta on saatu uutta tietoa.
Tilan nykyinen ulkoasu massiivisine punatiilisine maatalousrakennuksineen juontaa juurensa 1920-luvulle. Ellen Rydbeckin isoisän isoisä oli silloin juuri hankkinut tilan. Navetta on pisin rakennuksista.
– Itse pidän paljon näistä punatiilirakennuksista. Ihan senkin takia, että ne ovat helppoja. Niille ei ole tarvinnut tehdä hirveästi mitään sadan vuoden aikana.
Tila perustettiin aikoinaan lypsytilaksi.
– Tänne tuotiin yhdet Suomen ensimmäisistä ayshire-lehmistä. Navetta oli silloin Pohjoismaiden isoin ja modernein, Rydbeck kertoo.
Lypsylehmiä pidettiin vuoteen 2006 asti.
Sen jälkeen kasvatettiin lypsyhiehoja, kunnes lehmistä luovuttiin kokonaan. Hiljaiseloa eläinten suhteen kesti pari vuotta.
– Se ei tuntunut kenestäkään hyvältä, joten vuonna 2017 ostimme ensimmäiset liharotuiset naudat. Samaan aikaan aloitimme siirtymisen luomuun.
Punatiilinen navetta on siis edelleen aktiivikäytössä.
Ilmastokeskustelu tuo myös mahdollisuuksia
Nuori maanviljelijä näkee itsensä tilallisena seuraavat 30 vuotta.
– Haluan pitää tilaa yhtä hyvin kuin sitä on pidetty tähänkin asti. Jos mahdollista, niin vielä paremmin.
Ellen Rydbeckin mukaan eläinten hyvinvointiin on aina kiinnitetty huomiota. Näin tehdään jatkossakin. Lisäksi viljelijä haluaa pitää huolta pelloista ja maaperästä. Ilmastonmuutos ja esimerkiksi hiilen sidonta maanviljelyssä ovat puhuttaneet. Rydbeckin mukaan on hyvä, että maatalous osallistuu ilmasto- ja ympäristökeskusteluun.
– Se on valtava asia meidän alalla. Ei ole ehkä välittynyt muille ihmisille, kuinka paljon siihen on maatiloilla panostettu.
Maanviljelijä on valmis uusiin mahdollisuuksiin, joita tulevaisuus voi tuoda tullessaan.
– On aikaa kokeilla melkein mitä tahansa, kun tiedän, mitä teen seuraavat 30 vuotta. Luultavasti pidän tätä maatilaa. Tarvittaessa voin vaikka löytää uuden tuotantosuunnan.
Rydbeckillä on yksi toivomus, kun hän tähyää kolmen vuosikymmenen päähän.
– Toivon, että Suontaan kartano on edelläkävijä jossain asiassa. Tai ainakin esimerkillinen tila.
