Viikko jatkuu pilvisessä ja poutaisessa säässä. Suurin osa maata on tasaisen harmaan pilvipeiton alla. Maan keskivaiheilla voi tulla myös yksittäisiä sadekuuroja, sanoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.
– Pari seuraavaa päivää mennään pilvisessä säässä. Perjantaina korkeapaine antaa hieman periksi, ja lännestä saapuu vähän hajanaisia sateita. Viikonloppuna etelätuuli voimistuu ja pilvipeite voi rakoilla.
Tällä viikolla on ollut muutaman asteen keskimääräistä lämpimämpää. Lapissa Utsjoella mitattiin maanantaina jopa yli 18 astetta.
– Lämpimin ilma kiersi sattumalta pohjoisen Lapin päälle ja samaan aikaan oli aurinkoista. Se vähän yllätti, koska ennusteissa ei ollut ihan niin lämmintä, Koskela sanoo.
Myös lokakuu näyttää alkavan lämpimissä merkeissä, kun etelästä alkaa virrata Suomeen lämmintä ilmaa. Päivälämpötilat vaihtelevat Etelä-Suomessa 13 ja 15 asteen välillä.
– Pitkän aikavälin ennusteet näyttävät keskimääräistä lämpimämpää säätä koko maassa, mutta etelästä ja lounaasta voi saapua myös sateita, Koskela sanoo.
Kouluissa vietetään syyslomia 11. lokakuuta alkaen. Ensimmäiset lomaviikot päästään siis mahdollisesti viettämään tavanomaista lämpimämmässä säässä. Lokakuun loppua kohden lämpötila voi kuitenkin kääntyä laskuun.