Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Muistisairas ja ampuma-ase ovat huono yhdistelmä, sanoo poliisi – läheisestä voi tehdä huoli-ilmoituksen, jos aseen hallussapito huolettaa

Terveydellisten ongelmien kanssa kamppaileva tai muistisairaudesta kärsivä ei välttämättä ymmärrä, miten aseen kanssa tulee toimia. Myös aseen vääränlainen säilyttäminen voi aiheuttaa vaaratilanteita.

Käsi pitää haulikkoa
Terveydellisten ongelmien kanssa kamppaileva ja aseluvan omaava henkilö voi olla vaarallinen itselleen ja muille. Kuvituskuva. Kuva: Tiia Lillkvist/ Yle
  • Mia Sivula

Muistisairaiden ja terveydeltään heikentyneiden kansalaisten hallussa olevat aseet ovat työllistäneet Lapin poliisia.

Poliisi muistuttaakin nyt, että omainen voi tehdä huoli-ilmoituksen, jos läheisen aselupa tai aseen hallussapito huolettaa.

– Meistä jokainen voi tehdä huoli-ilmoituksen, sanoo ylikonstaapeli Tony Hietanen Lapin poliisilaitokselta.

Jos aseen hallussapitoedellytys on heikentynyt esimerkiksi ikääntymisen takia, henkilö tai hänen omaisensa voi myös luovuttaa aseen poliisille. Aseita otetaan vastaan eri paikkakunnilla asetarkastuksissa, joista löytyy lisätietoa poliisin verkkosivuilta. Aseen luovuttamiseen voi varata myös ajan.

Lukitsemattomassa paikassa säilytetty ase on myös riski, poliisi muistuttaa. Ase voi päätyä vääriin käsiin esimerkiksi varkauden kautta. Poliisi kertoo takavarikoivansa anastettuja ampuma-aseita lähes joka viikko.

Lisää Lapin uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue, mitä lähelläsi tapahtuu.