Medioiden luetuimpien juttujen kärjessä on usein tarina, jonka päähenkilöstä emme ole kuulleet aiemmin.
Joku ihan tavallinen ihminen, siis kuka tahansa meistä.
Tavalliset ihmiset, eli tuttavallisemmin tavikset, antavat kasvonsa arjen sattumuksille ja tulevat omalla tarinallaan osaksi jotain isoa yhteiskunnallista ilmiötä. Tekevät sen kenties ymmärrettäväksi.
Monen toimittajan kokemus on, että hankalaankin aiheeseen löytyy yleensä joku, joka on valmis teemasta puhumaan – ja vieläpä omalla nimellään. Mutta millä hinnalla? Tavallisten ihmisten esiintymisestä mediassa keskusteltiin Ylen mediaohjelma Viimeisessä sanassa.
Ilta-Sanomiin haastatellaan toimituspäällikkö Panu Karhusen mukaan päivittäin kymmeniä tavallisia ihmisiä.
– Tavallisilla suomalaisilla on hyvin tärkeä rooli. He tuovat vaikeita asioita lähemmäksi lukijaa ja tekevät tärkeästä kiinnostavaa, Karhunen sanoo.
Haastateltavia lähestytään erilaisten yhdistysten ja sosiaalisen median kautta. Osa lähteistä myös ottaa itse tarinansa kanssa yhteyttä toimitukseen. Yhä useammin juttu syntyy siten, että sosiaaliseen mediaan päivityksen tehnyt ihminen päätyy kertomaan asiansa myös journalistisen median suurelle yleisölle.
Henkilöjuttuihin erikoistunut vapaa toimittaja ja kirjailija Venla Pystynen muistuttaa journalistin vastuusta.
Pystynen sanoo, että toimittajan on tehtävä joka kerta harkinta siitä, että aiheutuuko jutusta mahdollisesti vahinkoa.
– Haastattelun ei ole tarkoitus repiä rikki ja toistaa traumaa. Se on jatkuvaa eettistä arviointia, Pystynen sanoo.
Pystysen jutuissa ääneen pääsevät usein ihmiset, joiden elämäntarinaan liittyy jokin trauma. Usein hänen haastattelemansa ihmiset löytyvät erilaisten järjestöjen kautta. Silloin ammattilaiset osaavat tarjota juttuun henkilöä, joka ei ole akuutisti kokemuksiensa takia vereslihalla ja on esimerkiksi koulutettu toimimaan kokemusasiantuntijana.
Usein haastateltava saa myös hyvää palautetta
Nykyisessä someympäristössä ja verkon keskustelupalstoilla rehottavan keskustelukulttuurin takia myös tavallisten ihmisten riski joutua maalituksen ja vihapuheen kohteeksi esimerkiksi ulkonäön tai etnisen taustan takia on noteerattu toimituksissa.
Ilta-Sanomien Panu Karhunen kertoo, että toimitusprosessiin kuuluu se, että julkisuuteen tottumattomalle haastateltavalle kerrotaan, mitä jutusta saattaa seurata. Joskus haastateltavalle tarjotaan aiheen arkaluonteisuuden takia myös osittaista anonymiteettia, eli sitä, että jutussa on mahdollista esiintyä esimerkiksi pelkällä etunimellä.
– Emme välttämättä avaa ollenkaan jutun yhteyteen mahdollisuutta verkkokeskusteluun, ja jos sen teemme, niin ne ovat ennakkomoderoituja. Pyrimme siten ennalta kitkemään sitä mahdollista somemyllytystä, Karhunen kertoo.
Pystynen ei usko, että tavallisten ihmisten ääni katoaa mediasta, vaikka osa julkisuudessa omasta elämästään kertoneista saa osakseen rankkaa arvostelua ja kohtuutonta vihapuhetta. Hänen mielestään sosiaalisen median avautumiskulttuuri, jossa ihmiset ovat tottuneet matalallakin kynnyksellä kertomaan elämästään, sanelee myös perinteisen median askelmerkkejä.
– Monelle saattaa tulla yllätyksenä, kuinka iso huomio mediassa esiintymisestä tulee. Itselläni on kuitenkin enemmän sellainen kokemus, että haastateltavat kertoneet saaneensa hyvää palautetta, Pystynen muistuttaa.
Karhunen on samoilla linjoilla. Hän sanoo, että valtaosa Ilta-Sanomiin tarinansa kertoneista tavallisista ihmisistä on pitänyt kokemusta positiivisena tai vähintään neutraalina.
Jos tavallisten ihmisten ääni katoaisi Suomen mediakentältä, siitä tulisi Karhusen mukaan "hirmu tylsä, harmaa, byrokraattinen ja koukeroinen."
– Mediasta puuttuisivat sitten ne ihmiset, joita kertomamme asiat oikeasti koskevat. Tavalliset ihmiset tuovat aiheita lähemmäs, mediakin pääsee sieltä norsunluutornista sitä kautta lähemmäs, ja jos kaikki menee hyvin, ihmisetkin ovat lähempänä toisiaan, Karhunen sanoo.
Pystynen muistuttaa, että median edustamien äänien monimuotoisuus on edelleen asia, joka ontuu.
– Median pitäisi miettiä, kenen ääni julkisuudessa kuuluu. Siellä on edelleen paljon keskiluokkaisia valkoisia ihmisiä. Median edustaman kuvan pitäisi vastata enemmän todellisuutta kuin toimittajakuntaa.
Lue myös:
