Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomussalmen uusi kirjastoauto Ranstakka aloitti liikennöinnin – myöhästyi heti puoli tuntia, koska kiinnostus oli niin kovaa

Ranstakka-nimensä uusi kirjastoauto sai nimikilpailun kautta. Auto on nimetty suomussalmelaisen korpikirjailija Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanissa esiintyneen kissan mukaan.

Kirjastoauton käytävällä seisoo kaksi miestä. Käytävän laidoilla on paljon kirjoja hyllyissä, takaosassa on punainen sohva.
Suomussalmen uudessa kirjastoautossa on hyvin tilaa, esittelevät kirjastoauton kuljettaja Kaarlo Moilanen ja kirjastotoimenjohtaja Pauli Jylhänkangas. Kuva: Arto Loukasmäki / Yle
  • Tiia Korhonen

Suomussalmen uusi kirjastoauto Ranstakka aloitti liikennöinnin eilen maanantaina. Edellinen kirjastoauto Riika ennätti palvella Suomussalmella vajaat parikymmentä vuotta.

Kirjastoauto on tärkeä palvelu Suomussalmella niin syrjäkylillä kuin taajamassa. Kirjastoauton kuljettaja Kaarlo Moilanen kertoo, että kirjastoauto liikennöi kahden ja kolmen viikon välein ajettavilla linjoilla.

– Kaukaisimmat pysäkit ovat Hossan perukassa kuten eilen, ja lähimmät ovat muutaman kilometrin päässä olevia hoivataloja ja päiväkoteja. Pidemmillä matkoilla kilometrejä kertyy pyöreästi sanoen 150–250.

Ranstakka-nimensä uusi kirjastoauto sai nimikilpailun kautta. Auto on nimetty suomussalmelaisen korpikirjailija Ilmari Kiannon Punainen viiva -romaanissa esiintyneen kissan mukaan.

Moilasen mukaan uusi kirjastoauto herätti heti sen verran paljon kiinnostusta, että ensimmäinen kierros päättyi puoli tuntia aikataulusta myöhässä.

– Muutama ihminen tuli sivukylältäkin katsomaan, miltä tämä näyttää. Ranstakka-nimi oli hyvin tiedossa. Muutama sitä ihmetteli, mutta ymmärsi heti, mistä on kysymys, kun siitä puhuttiin.

Uusi kirjastoauto toimii myös aluevaalien ennakkoäänestyksessä äänestysautona.

Ranstakka aloitti liikennöinnin Suomussalmella
Suomussalmella on aloittanut liikennöinnin uusi kirjastoauto. Se sai komean nimen "Ranstakka" nimikilpailun kautta. Minkälainen kirjastoauto kuntalaisia palvelee? Sitä kävi katsomassa toimittaja Arto Loukasmäki. Haastateltavina kirjastoauton kuljettaja Kaarlo Moilanen ja kirjastotoimenjohtaja Pauli Jylhänkangas.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.