Korkeakouluopiskelu tulee jatkossa olemaan entistä monimuotoisempaa, joten myös korona-ajan etäopiskelukäytännöt jäävät elämään.
Seinäjoen ammattikorkeakoulu on siirtymässä ensi viikosta alkaen takaisin niin sanottuun normaaliin. Normaali tarkoittaa tänä päivänä lähiopetusta, etäopetusta ja hybridiä.
Opiskelijat ovat kuitenkin toivoneet lähiopetusta ja heidän toivettaan on kuultu.
– Seamk on kuullut opiskelijoiden huolen, ja tietää että osa opiskelijoista uupuu etäopetuksessa. Siirrymme hallitusti lähiopetukseen niiden ryhmien osalta, joissa se on mahdollista, toteaa Seamkin rehtori Jaakko Hallila.
Tietyissä opinnoissa painotetaan lähiopetusta. Alkuvuodestakin lähiopetuksessa ovat olleet mm. aloittavat ryhmät.
– Alkuvuonna on lähiopetuksena toteutettu laboratorio- ja pienryhmäopetusta. Merkittävä osa opetuksesta on ollut etäopetusta. Lähiopetuksessa ovat kuitenkin olleet myös alkuvuonna opintonsa aloittaneiden opiskelijaryhmien opetus, kertooHallila.
Käy mielenterveyden päälle
Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO:n puheenjohtaja Esa Rajala kehuu oppilaitoksen johtoa ja etenkin rehtoria siitä, että yhteistyö on saumatonta ja opiskelijoita oikeasti kuunnellaan.
Korona-aika on ollut raskasta etenkin osalle opiskelijoita.
– Opiskelijat ovat ottaneet yhteyttä, että käy jo mielenterveyden päälle olla etänä koko ajan. Onhan se tosi raskasta olla vaan kotona yksin ja tuijotella ruutua. Kyllä sitä kaikki kaipaa jo, että pääsee kampukselle ja näkemään ihmisiä, sanoo Rajala.
Toki on tullut myös toisenlaista palautetta.
– Ei kaikki ole ollut negatiivista. Joillekin se etäopiskelu sopii ja he kertovat saavansa enemmän aikaan kotona, muistuttaa Rajala.
Suurin osa kuitenkin kaipaa ikätoverien pariin, se on selvä, kun korona-aikaa on jatkunut jo kohta kaksi vuotta. Nyt elämä on palautumassa kohti normaalia ja rajoitukset poistumassa. Opiskelijakunta Samo ei kuitenkaan vielä suunnittele mitään isompaa riehakasta juhlintaa.
– Meidän tapahtumat menee valtion ja koulun määräyksien mukaan. Pidetään kaikessa vastuullisuus mielessä, sanoo Rajala maltillisesti.
Etä- ja verkko-opinnotkin mukana
Lähiopetukseen siis palataan niin laajasti kuin on mahdollista. Toki etätyö ja erilaiset verkko-opinnot tulevat jatkossa olemaan aiempaa isommassa roolissa.
– Tulemme kehittämään opiskelukäytäntöjä monimuotoisemmiksi ja tällöin verkko-opiskelu on yksi pedagoginen valinta. Jo tänä keväänä voi esimerkiksi Seamkiin hakea verkkopainotteisiin monimuotototeutuksiin sosionomi- ja sairaanhoitajakoulutuksessa. Opintoihin toki kuuluu myös aikataulutettua lähiopetusta, kertoo rehtori Hallila.
Yliopistoissa ja korkeakouluissa on korona-aikana opiskeltu hieman eri tavalla lähi- tai etäopintoja riippuen esimerkiksi alueen tilanteesta. Myös lähiopiskeluun palaaminen tapahtuu hieman eri tahtiin. Tänään esimerkiksi Vaasan yliopiston opiskelijat tempaisivat sen puolesta, että pian päästäisiin palaamaan lähiopiskeluun.
Lue myös: Opiskelijat valtasivat tänään Vaasan yliopiston luentosalin puhuakseen lähiopintojen tärkeydestä