Yksi Pekingin olympialaisten puhutuimmista aiheista on koskenut ihmisoikeuksia – tai pikemminkin niiden puutteita Kiinassa. Ihmisoikeusliiton pääsihteeri Kaari Mattila kertoi olympialaisten alla, ettei Kiinan ihmisoikeustilanne ole ollut näin huono sitten 1989 Tiananmenin verilöylyn.
Tapetilla ovat olleet niin uiguureihin kohdistunut vaino, totalitaristisen valtion harjoittama kansalaisten lisääntynyt valvonta, heikko sananvapaus ja maan yksinvaltaista järjestelmää arvostelevien sulkeminen "mustiin vankiloihin", Honkongin mielenosoitusten väkivaltainen tukahduttaminen kuin tennistähti Peng Shuain kohtalokin.
Ennen olympialaisia Kiina uhkasi urheilijoita rangaistuksella, mikäli he kertovat mielipiteensä liian rohkeasti. Urheilijoiden kannanottoja ei juurikaan julkisuudessa nähty, mutta esimerkiksi yhdysvaltalainen lumilautailija Shaun White julkaisi itsestään kuvan Tiibetin lipun kanssa ennen olympialaisten alkua.
Yle Urheilun haastattelemista urheilijoista vain Enni Rukajärvi otti aiheeseen kantaa lähettämällä kipakat terveiset Kansainvälisen olympiakomitean päättäjille.
– Skarpatkaa! Ei tämä homma voi tällä tavalla mennä. Harmittaa, ettei näihin asioihin puututa siinä vaiheessa, kun kisoja myönnetään. Nyt kun olemme täällä, niistä aletaan puhua. Se on tavallaan jo myöhäistä, Rukajärvi sanoi Yle Urheilulle ennen Pekingin olympialaisten alkua.
Rukajärvi muistutti, ettei vastuu ole vain urheilijoiden.
– Kaikilla maailman ihmisillä on sama velvollisuus, ei se ole pelkästään urheilijoiden asia. On monia muitakin tapoja, miten voi vaikuttaa. Voi vaikka miettiä, kuinka paljon haluaa ostaa kiinalaisia tuotteita.
Urheilustudion keskustelussa mukana ollut jääkiekkoilija Aapeli Räsänen on samoilla linjoilla. Räsäsen mukaan urheilijan täytyy itse saada valita, haluaako hän ottaa kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.
– On hyvä asia, että urheilijat ottavat kantaa, vaikuttavat asioihin ja pyrkivät tuomaan epäkohtia esiin. Samaan hengenvetoon on todettava, ettei urheilijoita mielestäni voi velvoittaa eikä painostaa siihen. Urheilijat ovat asiantuntijoita omalla alallaan eli urheilemisessa, Räsänen muistuttaa.
Räsänen on itse tullut tunnetuksi jääkiekkosuoritustensa lisäksi myös yhteiskunnallisista kannanotoistaan, joita hän on esittänyt muun muassa Aamulehden kolumnistin. Poikamaajoukkueissa kapteenina toiminut hyökkääjä edustaa nykyään SM-liigaseura KalPaa, mutta kiekkoili sitä ennen Yhdysvalloissa neljän kauden ajan. Kolme kautta hän edusti Boston Collegen yliopistojoukkuetta, ja Bostonissa Räsänen opiskeli myös kauppatieteiden kandidaattia vastaavan tutkinnon.
Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet 23-vuotiasta hyökkääjää. Yleinen uteliaisuus ja tiedon etsimisen halu on periytynyt jo kotoa: Räsänen pitää lukemisesta ja tykkää ottaa asioista selvää. Samalla hän tunnustaa olevansa etuoikeutetussa asemassa.
– Urheilijana oleminen on etuoikeutettua ja ammattilaisurheilijana vielä etuoikeutetumpaa. Olen etuoikeutetussa asemassa myös siinä, että olen syntynyt Suomen kaltaiseen länsimaalaiseen sivistysvaltioon valkoiseksi mieheksi. On mahdollisuus ottaa kantaa ja vaikuttaa asioihin, että pystyy ehkä auttamaan jotain ihmisryhmää, joka on heikommassa asemassa.
Unohtuvatko Kiinan ongelmat nyt?
Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan Kiinan olympialaisten anomukset hylättiin 1990-luvulla pääasiassa ihmisoikeuksiin kohdistuvien rikkomusten vuoksi.
Maan ihmisoikeusrikkomukset puhuttivat jo ennen vuoden 2008 kesäolympialaisia, jolloin Kiina lupasi edistää erityisesti sananvapautta.
Amnestyn mukaan kesäolympialaiset kuitenkin lisäsivät ihmisoikeusloukkauksia. Neljätoista vuotta sitten olympialaisten alla puhutti erityisesti Tiibetin tilanne, kun Kiina tukahdutti maaliskuussa 2008 väkivaltaisesti itsehallintoalueen mielenosoitukset ja rajoitti mediaraportointia asiasta. Pekingissä katukuvasta siivottiin kerjäläiset ja kaupistelijat, ja moni menetti kotinsa, kun kisapaikkoja rakennettiin.
Kiinan ihmisoikeustilanne ei ole juuri 14 vuodessa kohentunut, päinvastoin. Kaari Mattilan mukaan ihmisoikeustilanne on mennyt katastrofaalisempaan suuntaan sen jälkeen, kun kisat myönnettiin Kiinalle lähes seitsemän vuotta sitten.
Mattila vaatiikin Kansainväliseltä olympiakomitealta kunnon kriteerejä sille, millaisissa paikoissa kisoja voi järjestää.
– Minimi pitäisi olla, että kisat eivät ainakaan entisestään huononna kyseisen maan ihmisoikeustilannetta, mikä on tyypillisesti tapahtunut. Aika hyvä mittari siihen on, että vangitaanko kisojen alta toisinajattelijoita, kuten usein on tapahtunut.
Kiina on pyrkinyt jättämään olympialaisista mahdollisimman kiiltokuvamaisen mielikuvan – aina säätilaa myöten. Olympialaisista paikan päällä kuplassa raportoivien toimittajien on ollut käytännössä mahdotonta haastatella paikallisia, ja Kiinassa kirjeenvaihtajina työskentelevät toimittajat kertovat työnsä häirinnästä. Hollannin yleisradio NOS:n kirjeenvaihtaja Sjoerd den Daas raahattiin kesken lähetyksen kameran edestä, kun hän selosti Pekingin avajaisia.
Kiinassa olympialaisista onkin kerrottu mediassa varsin positiiviseen sävyyn.
– Tähän mennessä Kiina on kehunut olympialaisia menestykseksi. Se on halunnut näyttää maailmalle, että autoritäärinen systeemi toimii ja on tehokas, täällä on hulppeat hiihtomäet ja kansakin on tyytyväistä eikä purnaa liikaa. Kisojen toistelluin iskulause lienee, että politiikka pitää pitää pois urheilusta, Ylen Kiinan kirjeenvaihtaja Kirsi Crowley kertoo Pekingistä paikan päältä.
Viimeiset olympialaiset diktatuurissa?
Vuoden 2014 talviolympialaiset järjestettiin Venäjällä. Sotshin kisojen alla puhuttivat korruption ja ympäristöongelmien lisäksi muun muassa kansalaisaktivistien ja ympäristonsuojelijoiden häirintä ja uhkailu sekä seksuaalivähemmistöihin kohdistuneet rikkomukset.
Sotshin olympiakaupungin pormestari Anatoli Pahomov totesi BBC:lle, ettei Sotshin kaupungissa ole homoseksuaaleja. Presidentti Vladimir Putin toivotti homoseksuaalit tervetulleiksi Sotshin olympialaisiin, mutta kehotti heitä "jättämään lapset rauhaan".
Kesän 2013 yleisurheilun MM-kisoissa Moskovassa Ruotsin korkeushyppääjä Emma Green Tregaro oli maalannut kyntensä sateenkaaren värein, ja tapaus puhutti ympäri maailman.
Talviolympialaisissa vastaavia "mielenilmauksia" ei sallittu, sillä KOK:n mukaan poliittiset mielenilmaukset on olympialaisissa kielletty.
Sittemmin urheilijoiden mielipiteen ilmaisua koskevia määräyksiä on lievennetty. Sääntöjen mukaan urheilijalla on oikeus ilmaista mielipiteensä esimerkiksi haastatteluissa, lehdistötilaisuuksissa tai somessa. Kannanotot eivät kuitenkaan saisi KOK:n mukaan kohdistua yksittäiseen maahan tai henkilöön. Palkintojenjaossa ne on kokonaan kielletty.
Sotshin ja Pekingin lisäksi myös Rion 2016 kesäolympialaisiin liittyi lukuisia ongelmia, ja lopulta maan hallitus joutui julistamaan kisojen alla hätätilan kattaakseen paisuneet kustannukset. Myös Tokion kesäolympialaisten kohdalla kustannukset karkasivat ja lankesivat isoilta osin veronmaksajien maksettaviksi. Suurin osa japanilaisista vastusti Tokion olympialaisten järjestämistä.
Myös jääkiekkoilija Aapeli Räsänen näkee nykyisessä olympialiikkeessä lukuisia ongelmia. Ensimmäinen liittyy kisajärjestäjiin.
– Kuitenkin olympialiikkeen ja aatteen tavoitteena KOK:n omankin määritelmän mukaan on edistää harmonista kehitystä ja ihmisarvoa jokaiselle. Esimerkiksi Kiinassa se ei toteudu. Se on ehdottomasti ongelma. Toinen iso ongelma näkökulmastani olympialiikkeellä on, että kisat eivät ole hirveästi kestävän kehityksen puolesta toimivia. Sinne rakennetaan miljardeilla euroilla, dollareilla, jeneillä hirveän kokoisia kolossaalisia suorituspaikkoja ja sitten moni niistä jää käyttämättä ainakaan fiksusti kisojen jälkeen.
Räsänen peräänkuuluttaakin urheiluliikkeeltä kriittistä tarkastelua.
– Huippu-urheilulla on muutenkin kuin pelkän olympialiikkeen osalta peiliinkatsomisen paikka. Kuinka paljon annetaan rahan määritellä urheilua ja urheilemista? Olympialaisten pitäisi olla puhtaan urheilun symboli, mutta se on luisunut kauas sieltä.
Räsänen korostaa kuitenkin, ettei urheilijoiden pitäisi joutua tekemään päätöksiä päättäjien puolesta.
– Päättävissä elimissä on sen takia päättäjiä, jotta he päättäisivät fiksusti. Muutoksen pitäisi lähteä sieltä.
Ainakin yhdellä suomalaisella on mahdollisuus vaikuttaa: Emma Terho valittiin kesällä 2021 KOK:n urheilijakomission puheenjohtajaksi. Naisleijonien kanssa olympiapronssia 1998 ja 2010 voittanut Terho on ollut KOK:n jäsen vuoden 2018 Pyeongchangin talviolympialaisista asti.
Terho muistuttaa, että seuraavat kisat käydään länsimaissa (2024 Ranskassa, 2026 Italiassa, 2028 Yhdysvalloissa ja 2032 Australiassa). Vuoden 2030 talviolympialaisten kisajärjestäjästä on määrä päättää ensi vuonna.
– Pariisin kisat ovat ensimmäiset, jotka ovat agenda 2020:n mukaiset. Kisojen tulee sopeutua kaupunkiin, ei kaupungin kisoihin.
Siihen, kilpaillaanko olympialaisissa jatkossa diktatuureissa, Terho vastaa hyvin varovaisesti.
– Paha sanoa, mitä tulee ikinä koskaan tapahtumaan. Kiinan ympärillä on käyty hyvin paljon erilaista keskustelua, jota ei välttämättä olisi käyty muuten. Uusien hakukriteerien myötä kisajärjestäjien täytyy myös täyttää ne kriteerit.
Agenda 2020 -hanke korostaa tulevissa olympiahauissa kustannustehokkuutta, ekologisuutta, eettisesti kestävää arvopohjaa ja läpinäkyvää hakuprosessia.
"Organisaatio joutuu uudistumaan aika paljon"
Urheilustudion jatkojen keskusteluun osallistunut tutkija Markku Jokisipilä uskoo, että muutos on tapahtumassa.
– Ihmisoikeusasiat ovat nousseet keskusteluun pidemmän aikaa. Uskoisin, että vaikka KOK on todella hidas liikkeissään ja todella hidas kuulemaan kellon lyömistä, keskustelu on heidänkin korviinsa kantautunut. Tässä on nyt etsikkoaika, kun seuraavat kisat järjestetään kuitenkin sellaisissa maissa, joissa ihmisoikeuskysymykset eivät ole suurimpia ongelmia. Voisi tapahtua sellainen muutos, että nämä jäisivät viimeisiksi autoritäärisissä tai diktatuurisissa maissa järjestettäviksi kisoiksi.
Jokisipilä selvittää par'aikaa työssään huippu-urheilun yhteiskunnallista ja kulttuurista tehtävää 2000-luvun Suomessa. Jokisipilän mukaan KOK:n tulisi pyrkiä oikeuttamaan oma asemansa huomattavasti paremmin.
– Kysymys on legitimiteetistä. Perinteiset olympismin ideaalit ovat aivan upeat: olympiakisat ovat sellainen paikka, jossa eri kansakuntia edustavat urheilijat ja joukkueet voivat rauhanomaisissa merkeissä tavata keskenään, kilpailla ja oppia toinen toistensa kulttuureista. Vuosikymmenten saatossa siihen on aika paljon poliittista ja kaupallista kuonaa päässyt kertymään päälle. Toivon, että milleniaalien sukupolvi uskaltaa käyttää kriittisiä ääniä myös Olympiakomiteaan ja palauttaa uskoa urheilun alkuperäiseen hienoon tehtävään ja jalostavaan voimaan.
Jokisipilä muistuttaa kuitenkin, ettei urheilujärjestöjen tehtävänä ole ratkaista suuria ihmisoikeuksiin tai ilmastonmuutokseen liittyviä kysymyksiä.
– On kohtuuton vaatimus urheilulle esittää, että urheilun pitäisi nämä ratkaista. Urheilu voi antaa painetta poliittisten päätöksentekijöiden ja valtioiden suuntaan, mutta todelliset ratkaisut ja mandaatit ovat kuitenkin muualla kuin urheilussa.
Mutta mitä Kansainvälisen olympiakomitean sitten pitäisi jatkossa tehdä? Kaari Mattilan mukaan ainakin alkaa noudattaa uutta ihmisoikeuksia koskevaa linjaustaan.
– On absurdia, että on sanottu, ettei se koske Pekingin olympialaisia, koska valinta tehtiin 2016. Linjaus on luotu, se pitää pistää yksinkertaisesti toimeen. Se vaatii osaamista ja johdon sitouttamista, että se näkyy työnkuvassa ja strategian ytimessä. Kyse ei ole vain ihmisoikeuksista, vaan yleisemminkin demokratiakysymysten ymmärryksestä: että kisat eivät ainakaan pönkittäisi yksipuoluejärjestelmään perustuvan maan diktatuuria tai autoritääristä hallintoa, mikä nyt on tilanne, Kaari Mattila alleviivaa.
– Organisaatio joutuu aika paljon sisäisesti ehkäpä uudistumaan, jos he haluavat aidosti muuttua tällä tavalla. Jäsenten täytyy ymmärtää, mihin ja mitä he haluavat muuttaa, jotta se on mahdollista.
Lue myös:
