Painoindeksi saadaan jakamalla paino pituuden neliöllä. Sen tulisi kertoa tuosta yhdestä asiasta: pituuden ja painon suhteesta. Ei muusta. Vaa'an lukemankin pitäisi antaa tieto siitä, paljonko keho painaa, eikä mistään muusta. Olisipa asia näin yksinkertainen!
Lihavuuden stigma näkyy lihaviin ihmisiin kohdistuvina ennakkoluuloina ja stereotypioina. Pahimmillaan se on epäasiallista kohtelua kuten kiusaamista ja syrjintää.
Kovin usein ajattelemme BMI-lukeman tai vaa'an numeroiden antavan tietoa jota ne eivät oikeasti kerro. Esimerkiksi yksilön älykkyydestä, ahkeruudesta, itsehillinnästä tai persoonallisuudesta yleisesti. Tämä on yksi lihavuuden stigman ilmenemismuoto.
Lihavuuden stigma näkyy lihaviin ihmisiin kohdistuvina ennakkoluuloina ja stereotypioina. Pahimmillaan se on epäasiallista kohtelua kuten kiusaamista ja syrjintää. On havaittu, että monet niistä terveysongelmista, joiden katsotaan aiheutuvan lihavuudesta, voidaan myös liittää lihavuuden stigmaan.
Läskifobia on haitallista, ja lääketieteellinen läskifobia on vaarallista. Veikkaan että tämänkin kolumnin kommenteissa tullaan kertomaan ettei lihavuuden stigmaa ole olemassakaan, mutta se on tutkittu tosiasia.
Miten läskifobia ilmenee? Se ilmenee monella tavalla, joista yksi on lähtökohtaisen negatiivinen suhtautuminen lihaviin ihmisiin.
Vuosia sitten juttelin puolitutun kanssa kadulla. Hän oli juuri perustanut joogasalin. Kysyin, miten se on lähtenyt käyntiin, ja ehdotin että voisin tulla kokeilemaan joogaa! Hän katsoi minua pitkään, haki sanoja ja sai lopulta kakaistua: "Siis yleensähän meillä käy normaaleja ihmisiä… mutta saa meille kuka tahansa tulla!" Voitte arvata etten aloittanut joogaharrastusta.
Liikuntaa harrastaessa läskifobia tulee ilmi todella raa'asti. Lihavia urheilijoita tuijotetaan, heidän selkänsä takanaan tirskutaan tai heitä osoitellaan. Pahimmillaan urheilevaa läskiä salakuvataan sosiaaliseen mediaan.
Toinen vaihtoehto on ylistämällä alistaminen, eli lihava urheilija on "rohkea" ja "inspiroiva". Me emme halua salakuvana teidän sosiaaliseen mediaanne, emmekä me halua tarpeettomia kehuja. Haluamme liikkua rauhassa omaksi iloksemme.
Kun kohtaat lihavan ihmisen, pysähdy hetkeksi tarkastelemaan ajatuksiasi: miten paljon ajatuksiisi vaikuttaa toisen ihmisen kehon koko?
Lihavuus nähdään liian usein lihavan ihmisen ainoana ominaisuutena. Esimerkiksi tällaisia ennakkokuvitelmia meillä on:
Laiha ihminen trikoissa on reipas ja varmaan matkalla joogatunnille, lihava ihminen trikoissa ei varmaan ymmärrä ettei tuollaisella vartalolla kannattaisi pukeutua noin kireisiin pukineisiin.
Laiha äiti on varmasti joka tavalla hyvä äiti. Lihava äiti taas yhtä varmasti on lepsu,tyhmä, ja laiska kasvattaja.
Kun laiha ihminen viettää kesäpäivää narutoppiin pukeutuneena, hän on söpö kesäpäivänviettäjä. Kun lihava ihminen pukeutuu narutoppiin, hän on häiritsevä, esteettinen haitta.
Laiha voi pukeutua crop toppiin, napapaitaan, ja hän on kuuma. Jos lihava uskaltautuu näyttämään maailmalle kaistaleen vatsaansa, hän on joko ällöttävä, tai vaihtoehtoisesti oi niin rohkea.
Syöminen julkisella paikalla antaa erilaisen viestin syöjän kehosta riippuen: laihojen ihmisten ei tarvitse miettiä mitä ja miten syödä, moni lihava pohtii jatkuvasti mitä kehtaisi valita. Salaattia ainakin.
Kun laiha ihminen syö, vaikkapa hampurilaista, ja ottaa siitä kuvan tai videon sosiaaliseen mediaan, hän on joko neutraali tai hauska. Kun lihava ihminen syö julkisesti somessa, se on varma tapa saada vihakommenttien ryöppy. Se voi tuntua uskomattomalta ellei sitä ole itse todistanut, ja uskomatonta se onkin: kun lihava nainen syö herkullista hampurilaista, joku anonyymi kommentoija voi toivoa hänelle tuskallista kuolemaa.
Kun laiha syö kävellessään, hän on varmasti kiireinen ja tehokas uraihminen. Kun lihava syö matkalla, hän on varmaan niin ahne ettei jaksanut odottaa kotiin saakka.
Suosikkiohjeeni kaikkeen elämässä on: älä oleta. Seuraavan kerran, kun kohtaat lihavan ihmisen, pysähdy hetkeksi tarkastelemaan ajatuksiasi: miten paljon ajatuksiisi vaikuttaa toisen ihmisen kehon koko?
Raisa Omaheimo
Kirjoittaja on kirjailija, joka lopettanut laihduttamisen.
Kolumnista voi keskustella 6.5. klo 23.00 saakka.