Jäätalvi on ollut pitkä ja leuto – yksi jäänmurtaja vielä avustustöissä
Ajojäätä riittää tiiviisti ahtautuneessa kentässä ja eteläinen tuuli kuljettaa niitä pohjoiseen. Ilmastonmuutoksen myötä talvet muuttuvat lämpimiksi ja sohjoalueet tekevät merenkulun vaikeaksi.
Lämmin talvi sai jään pakkautumaan vaikeakulkuisiksi ahtojääalueiksi. Kuvituskuva. Kuva: Mikko Savolainen / Yle
Olli-Pekka Louniala
Itämeren jäätalvi on ollut leuto. Ilmatieteen laitoksen mukaan Perämeren pohjukassa meri jäätyi jo poikkeuksellisen aikaisin lokakuun lopussa.
Tavallisesti ensimmäiset jäät havaitaan pohjoisessa marraskuun toisella tai kolmannella viikolla.
Perämerellä on vielä ajojäätä tiiviisti ahtautuneena Kalajoen ja Raahen välillä, ja jäänmurtaja Otso avustaa yhä liikennettä.
Tällä hetkellä etelänpuoleinen tuuli irrottaa jäälauttoja ja kuljettaa niitä pohjoiseen.