Charlbi Dean kättelee kohteliaasti pöydän ääreen istuneet toimittajat, nostaa valtavat merkkiaurinkolasit silmiltään ja hymyilee. Hänellä on yllään suorat housut ja Christian Diorin t-paita.
Dior-yhteistyö on alkanut Cannesin elokuvajuhlien aikana. Pitkän mallinuran tehnyt Dean on täällä yhtenä Ruben Östlundin kilpasarjassa esitetyn Triangle of Sadnessin tähdistä. Hän näyttelee Yaya-nimistä mallia, joka lähtee mallipoikaystävänsä Carlin (Harris Dickinson) kanssa jonkun brändin maksamalle luksusristeilylle Välimerelle.
Suurena satiirikkona tunnettu Östlund voitti Cannesin pääpalkinnon Kultaisen palmun taidemaailmalle naureskelleella The Squarella vuonna 2017. Nyt tähtäimessä on muotimaailma, ja sen kautta laajemmin kapitalismi. Muotiin Östlund on tutustunut muotivalokuvaajana työskentelevän vaimonsa Sina Görtzin kautta.
Dean sanoo, että elokuvan välittämä kuva muoti- ja vaikuttajamaailmasta on totuudenmukainen.
– Ruben järkyttyi usein, kun kerroin, mitä kaikkea alalla tapahtuu. Mielestäni elokuva on erittäin todenmukainen.
Deanin olemus on hillitty ja siisti. Assistentti käy lisäämässä hänelle ripsiväriä haastatteluiden välillä.
Elokuvassa meno on toinen. Siinä oksennellaan, ripuloidaan ja riudutaan auringonpaahteessa.
Kilpailee ällöttävyydessään Jackassin kanssa
Triangle of Sadness jakautuu kolmeen näytökseen. Ensimmäinen sijoittuu mallimaailmaan, toinen luksusjahdille ja kolmas saarelle, jolle jahti haaksirikkoutuu.
Östlundin tyyli on hänen aiemmista elokuvistaan (Turisti, The Square) tuttu. Kuvaus on asetelmallista – Cannesin lehdistötilaisuudessa häntä verrattiin Aki Kaurismäkeen – ja komiikka perustuu kiusallisuuteen sekä tarkkoihin havaintoihin siitä, miten ihmiset toimivat sosiaalisissa tilanteissa.
Teemat ovat isoja: sukupuoliroolit, patriarkaatti, yhteiskuntaluokat, kapitalismi, sosialismi, kauneus valuuttana... Elokuvan nimi, surun kolmio, tulee kulmakarvojen ja nenän väliin muodostuvista rypyistä. Niistä hankkiudutaan tietenkin eroon botoxilla.
Ohjaaja kuvaili lehdistötilaisuudessa innoissaan elokuvan juonta, joka huipentuu länsimaisen yhteiskunnan loppuun. Tuota loppua symboloi kohtaus, jossa raharikkaat ovat kerääntyneet luksusristeilijälle jossain Välimerellä. Kommunistista manifestia raamattunaan lukeva kapteeni (Woody Harrelson) on päättänyt järjestää kapteenin illallisen reissun ainoana myrskyisenä iltana.
Merisairaus ja tuoreet osterit tuottavat ikimuistoisen lopputuloksen. Matkustajien puklatessa ja ripuloidessa kapteeni vetää kännit venäläisoligarkin (kroatialainen Zlatko Burić) kanssa ja väittelee sosialismista ja kapitalismista.
Cannesin arvokas gaalayleisö nauroi katketakseen tapahtumille, jotka kilpailevat ällöttävyydessään Jackass-elokuvien kanssa, ja antoi elokuvalle kahdeksan minutin aplodit. Lehdistötilaisuudessa Östlund selitti innoissaan, että näytöksen tunnelma oli kuin jalkapallo-ottelussa.
– Tavoite oli luoda vuoristorata aikuisille. Käyttää elokuvaa siihen, mihin se on tarkoitettu, yhteisen kokemuksen luomiseen, Östlund selitti.
Hän muistutti, että Cannesin eurooppalainen älykköyleisö on osa elokuvan performanssia. Triangle of Sadness tekee pilaa juuri heillä, jotka katsovat elokuvaa smokit yllä cocktail-tilaisuuksien välissä.
Elokuvan viimeinen näytös muistuttaa, kuinka yhteiskunnan hierarkiat ovat sopimuksenvaraisia ja mielivaltaisia. Yksinkertainen tapahtuma, kuten risteilyaluksen haaksirikko, voi kiepsauttaa ne katolleen.
Yhtäkkiä johtaja onkin se, joka osaa kalastaa ja tehdä tulen.
Mallin työ pakotti aikuistumaan 13-vuotiaana
Charlbi Dean aloitti lapsimallina Etelä-Afrikassa Kapkaupungissa ja muutti 13-vuotiaana mallin töiden perässä yksin Tokioon. Kokemus pakotti aikuistumaan nopeasti. Kuvauksia oli useampi päivässä ja ihmiset ympärillä vaihtuivat tiuhaan.
Dean teki outoja kuvauksia Japanissa – heti 13-vuotiaana häntä kuvattiin raskausvatsan kanssa tuplasti vanhemman miesmallin rinnalla – ja käveli Pariisin, New Yorkin sekä Lontoon muotiviikkojen catwalkeilla.
Samaan aikaan hän oli tietoinen siitä, ettei ura jatkuisi loputtomiin: malleilla on vanhenemispäivä, ja se voi tulla jo parikymppisenä. Viisaat miettivät varhain, miten he saavat turvattua taloutensa siitä eteenpäin.
Elokuvanteko on erilaista. Dean sanoo vaikuttuneensa siitä, että Ruben Östlund halusi puhua hänelle henkilökohtaisesti valitessaan näyttelijöitä elokuvaansa. Muotimaailmassa tällainen olisi ennenkuulumatonta.
– Näyttelijänä ihmiset haluavat kuulla mielipiteesi, mikä tuntuu oudolta. Opin tekemisen myötä löytämään oman ääneni.
Östlundin työskentelytapa perustuu keskusteluihin ja harjoitteluun. Yhtä kohtausta kuvataan tyypillisesti kymmeniä kertoja, mikä on elokuva-alalla harvinaista. Triangle of Sadnessin kohdalla ottoja kertyi keskimäärin 23 per kohtaus. Näyttelijät saivat ehdottaa uusia asioita ja improvisoida.
Dean toi hahmoonsa paljon omista kokemuksistaan muoti- ja somevaikuttajien keskuudessa. Hän muistelee matkaa, jonka hän teki muotibloggaaja Chiara Ferragnin kanssa Kuubaan.
– Muistan ajatelleeni, että vau, te ette pysty rentoutumaan. Ette voi ottaa vain drinkkejä, vaan täytyy ottaa drinkki ja sitten kuvata se. Kaikki on tarjottu sinulle sillä ehdolla, että otat kuvia. Se tuntui todella työläältä. Itse haluaisin vain ottaa oluen ja rentoutua.
Afrikaaner-juuret auttoivat
Triangle of Sadnessia kuvattiin koronakuplassa, mikä toi tekijät yhteen. Dean muistelee iltoja kreikkalaisella saarella, josta he etsivät autiorakennuksen, levittivät mattoja lattialle, sytyttivät kynttilöitä ja juttelivat.
Elokuva käsittelee hierarkioita, ja jonkinlainen hierarkia säilyi kuvauksissakin.
– Ruben on kapteeni, ja niin sen täytyy olla. Haluat hänen johtavan, koska luotat siihen, mitä hän tekee. Ja hänellä on niin selkeä oma ääni. Samaan aikaan hän on avoin uusille ideoille.
Eteläafrikkalaisena hierarkiat ovat Deanille tuttuja. Hän syntyi vuonna 1990, jolloin Nelson Mandela vapautettiin vankilasta, ja on elänyt rotuerottelupolitiikan, eli apartheidin, viimeiset vuodet.
Deanin äidin puolen suku on valkoisista hollantilaisvalloittajista polveutuvia afrikaanereita, ja hänelle opetettiin asioita, joihin hänen sukupolvensa ei enää usko. Hänen isänsä puolestaan piti huolta, että tytär ymmärtää oman asemansa.
– Isä laittoi minut vaihtamaan koulua kolmen vuoden välein. Ensimmäiset kolme vuotta olin kokonaan mustassa koulussa. Hän halusi, että ymmärrän etuoikeuteni ja opin suhtautumaan eri taustoista tuleviin ihmisiin, Dean sanoo.
– Se auttoi minua ymmärtämään, että vaikka tulen Etelä-Afrikasta, kolmannen maailman maasta, moniin muihin verrattuna minulla ei ole valittamista.
"En halua palata todellisuuteen"
Charlbi Dean ei ole sokea asetelman ristiriitaisuudelle. Hän on Cannesissa promotoimassa kapitalismia soimaavaa arthouse-elokuvaa, mutta näyttelijän Instagram on täynnä punaista mattoa ja shampanjalaseja.
32-vuotias Dean rakentaa nyt uraa näyttelijänä, mutta saa hahmonsa tavoin osan tuloistaan somevaikuttajana.
– En halua palata todellisuuteen. Tämä on upeaa. Kuka ei haluaisi tulla kohdelluksi näin? Anteeksi, jos tämä on väärin sanottu, mutta en tiedä kuinka kauan tämä tulee kestämään, joten yritän nauttia joka hetkestä.
Lauantaina selviää, pokkaako Triangle of Sadness Cannesin elokuvajuhlilta palkintoja. Sen jälkeen jatkuu elokuvan maailmanvalloitus. Suomen-ensi-ilta on syksyllä.
Miten Dean uskoo muotimaailman ottavan elokuvan vastaan?
– Toivon sen herättävän jotain. Toivon, että heillä on siitä mielipiteitä. Kun olet lähellä jotain, saatat kokea tällaisen myös henkilökohtaisena hyökkäyksenä. Uskon, että näin voi käydä, mutta se on mielestäni tervetullutta.
Jos elokuvaa siis ylipäätään katsotaan. Cannesissa Dean on huomannut, etteivät punaisella matolla kävelevät mallit välttämättä jää itse näytöksiin.
– Yritän itse nähdä elokuvia jokaisessa sopivassa välissä. Miksi hankkisit lipun, jos et mene katsomaan elokuvaa?
Mitä ajatuksia artikkeli herätti? Voit keskustella aiheesta pe 27.5. kello 23 asti.
Lue myös:
