Inflaatio jyllää ja köyhdyttää suomalaisia nyt vauhdilla. Perustarpeiden tyydyttäminen kallistuu kaiken aikaa, ja esimerkiksi ruuan hinta nousee nopeinta vauhtia vuosikausiin.
Ruuan hinnan on arvioitu nousevan kymmenisen prosenttia tänä vuonna, mutta maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen (kesk.) pelkää, että kymmenyksen nousu on sittenkin minimi.
– Ehkäpä se haarukka on noin 10–20 prosenttia, mutta valitettavasti en pidä viidenneksenkään nousua mahdottomana, Kurvinen sanoo.
Keskeisten viljantuottajien Ukrainan ja Venäjän välinen sota sekä esimerkiksi Eurooppaa paahtavat helteet lisäävät elintarvikeniukkuutta koko maailmassa.
Käsillä on todellinen globaali ruokakriisi, mutta vaikka Suomessakin elintarvikkeet kallistuvat, ne eivät näillä näkymin ole talvella loppumassa, maatalousministeri sanoo.
– Siltä osin Suomi on hyvässä tilanteessa, että meillä kyllä ruokaa riittää. Meillä on hyvä huoltovarmuus ruuassa ja hyvä omavaraisuus. Nälänhätään tai ruokakriisiin ei Suomen pitäisi joutua.
Satonäkymät Suomessa ovat tänä vuonna kohtalaisen hyvät. Kurvinen kuitenkin sanoo, että kauppojen valikoima voi syksyllä kaventua ja joistakin erikoistuotteista voi täälläkin tulla suoranaista pulaa.
Ministeri Lindén: Jotkut näkevät jo nälkää
Ruuan riittävyys puhutti poliitikkoja myös Porin kaupungin ja MTV:n järjestämässä Suomi-Areenassa torstaina.
Puolueiden väliseen keskusteluun osallistunut perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) toisti näkemyksen, että ruuan riittävyys ei ole ongelma mutta sen nouseva hinta on.
– Suomessa on tällä hetkellä jo ihmisryhmiä, joiden tulotaso on niin pieni, että tietyllä tavalla he näkevät nälkää. Eivät varmasti ole kokonaan ilman ruokaa, mutta ravitsemus ei ole riittävä, eikä se ole ennen kaikkea terveellinen.
Inflaation torjumistakin kiireellisempää on nyt Lindénin mukaan tukea hintojen nousun koettelemia vähävaraisimpia suomalaisia. Vasemmistoliiton hellimälle ajatukselle ruuan arvonlisäveron laskusta demariministeri ei kuitenkaan lämpene.
– Vaara on, että se siirtyy kuitenkin sinne hintoihin ja se välittäjäporras saa entistä suuremmat voitot. Eli tämä ei ole ehkä kuitenkaan ensisijainen keino. Paljon tehokkaampaa on nopeasti auttaa heikoimmassa asemassa olevia ihmisiä.
Vihreiden Holopainen: Kouluruokaa myös viikonloppuisin?
Vihreiden varapuheenjohtaja Hanna Holopainen ei lähde arvaamaan ruuan hintojen nousuvauhtia, joka on riippuvainen esimerkiksi lannoitteiden ja polttoaineiden hintakehityksestä.
– Mutta ehdottomasti meidän tulee ennakolta varautua siihen, että tämä ruokakriisi myös Suomeen rantautuu.
Holopainen peräänkuuluttaa valmistautumista voimakkaisiin hintapiikkeihin täsmätoimilla, jotka helpottavat pieni- ja keskituloisten asemaa. Työkalut on vaikeassa tilanteessa valittava harkiten, hän sanoo.
– Riski on, että laajamittaisilla toimilla kiihdytetään sitä inflaatiota entisestään, mikä vaikeuttaa heikoimmassa asemassa olevien tilannetta lisää.
Holopainenkaan ei laskisi ruuan arvonlisäveroa, vaan kohentaisi mieluummin köyhimpien sosiaalietuuksia ja harkitsisi veronkevennyksiä pienituloisimmille. Vihreillä on myös oma ehdotus tilanteeseen, jossa tilanne kallistuvan ruuan vuoksi eskaloituisi todella pahaksi.
– Kouluruokailuja voitaisiin laajentaa viikonloppuihin ja vapaa-aikoihin, jotta varmistettaisiin se, että lasten ja nuorten riittävä ravitsemus pystytään turvaamaan.
"Ruokaa riittää nyt ja jatkossa"
Suomi-Areenan keskusteluihin osallistui myös elintarviketeollisuuden edustajia. Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Mikko Käkelä torjuu suoralta kädeltä mahdolliset huolet ruokapulasta talvella.
– Kyllä suomalaisilla tulee riittämään ruoka nyt ja jatkossa.
Käkelä toteaa Venäjän hyökkäyssodan saaneen kuitenkin Euroopan pahasti sekaisin ja heijastusvaikutukset yltävät myös Suomeen. Keväällä elintarviketehtaissa jännitettiin, kun Venäjä sulki maakaasuputken Suomeen.
– Suuri osa suomalaisesta leivästä leivotaan uuneissa, jotka lämpiävät maakaasulla. Myös liha-, valmisruoka-, kahvi- ja paahtimoteollisuus käyttävät maakaasua.
Maakaasun riittävä saanti onnistuttiin kuitenkin turvaamaan korvaamalla itäkaasu muun muassa nesteytetyllä kaasulla, Käkelä toteaa.
Hintojen alituinen nousu vaivaa kuitenkin myös elintarviketeollisuutta. Ruuan hintojen nousutahtia loppuvuonna Käkelä ei suostu arvioimaan.
– Ennustelaitoksetkin tunnustavat, että se on tällä hetkellä lähes mahdotonta.
Käkelän mukaan valtiovallan on pidättäydyttävä kaikesta uudesta sääntelystä, joka voisi nostaa tuotantokustannuksia ja sitä kautta ruuan hintaa entisestään.
Lue lisäksi: