Ruoka-avun tarve noussut huomattavasti tänä vuonna Etelä-Savossa.
Hyväntekeväisyysjärjestö ViaDia jakaa ruoka-apua vähävaraisille muun muassa Mikkelin seudulla, Savonlinnassa ja Pieksämäellä.
ViaDia Mikkelin toiminnanjohtaja Vesa Nyrhinen arvelee avuntarpeen nousseen kolmanneksella viime vuoteen verrattuna. Tarvetta lisäävät elämisen kustannusten nousu ja ukrainalaisten pakolaisten määrä.
– Olemme onneksi saaneet uusia ruokaa luovuttavia paikkoja, muuten ruoka ei riittäisi millään, vaikka haemme tällä hetkellä 23 kaupasta ylijäämäruuat, Nyrhinen kertoo.
Mikkelissä jaettiin viime vuonna 26 000 ruokakassillista kauppojen hävikkiruokaa ja 9000 kiloa EU-ruoka-apua. Pieksämäellä ruoka-avun piirissä on parisen sataa ihmistä, Savonlinnassa reilu sata.
– Ruokamäärä on todella pieni ja olemme joutuneet laittamaan kassiin paljon vähemmän kuin ennen, jotta kaikille saataisiin jotain annettua. Huoli on kova ihmisten puolesta, kertoo ViaDia Pieksämäen Satu Hirvonen.
Samaan aikaan EU-ruokajakoon on tullut muutoksia, jotka vaikeuttavat tilannetta entisestään.
– Resurssimme ovat rajalliset, joten emme ole voineet mitenkään erityisesti lisätä avun määrää. EU-ruokakassiavun loppuminen oli monelle ikävä asia ja tuli erittäin huonoon kohtaan, sanoo ViaDia Savonlinnan vastaava ohjaaja Sari Matikainen.