Ruotsin hallituksen päätös lakkauttaa ympäristöministeriö on herättänyt keskustelua myös Suomessa. Uuden pääministeri Ulf Kristerssonin päätöksellä ympäristöministeriö on yhdistetty elinkeinoministeriöön.
Suomen ympäristö -ja ilmastoministeri Maria Ohisalo (vihr.) ottaa Facebook-kirjoituksessaan kantaa näkemyksiin, joiden mukaan ympäristöministeriö tulisi lakkauttaa tai yhdistää toisaalle myös Suomessa. "Itsenäistä ja entistä vahvempaa ympäristöministeriötä" tarvitaan tulevaisuudessakin, Ohisalo kirjoittaa.
– Ilmastokriisi ja luontokato eivät ole katoamassa mihinkään. Niiden painoarvon olisi syytä kasvaa entisestään kaikkia päätöksiä tehtäessä, ei laskea.
Ympäristöministeriön budjetti on ministeriöistä pienin, vaikka luonnonsuojelun rahoitusta on nostettu tällä hallituskaudella keskimäärin yli 100 miljoonaa euroa vuotta kohden edelliseen kauteen verrattuna, Ohisalo sanoo.
– Tällä hallituskaudella ympäristöministerin salkkuun on tullut mukaan ilmastoministerin tehtävät ja rooli koko hallituksen ilmastopolitiikan koordinoijana. Tätä roolia on syytä vahvistaa entisestään, hän jatkaa.
Ohisalo esittää neljä kehityskohtaa ministeriön kehittämiseksi, muun muassa luonnonsuojelun rahoituksen tuplaamista nykyisestä.
Hänen mukaansa ympäristöministeriön asemaa suhteessa muihin hallinnonaloihin tulisi vahvistaa ja että valtion toiminnan "olisi asetuttava ilmaston ja ympäristön asettamiin rajoihin".
Keskustan Pylväs: "Ministeriöiden uudelleenjärjestely perusteltua"
Keskustan kansanedustaja Juha Pylväs pitää kannanotossaan ministeriöiden uudelleenjärjestelyä perusteltuna Suomessakin.
Nykyinen ympäristöministeriö ei Pylväksen toimi järkevästi. Ministeriöön "pesiytynyt ideologisuus" on hänen mukaansa jumittanut monia investointihankkeita.
Hän toivoo keskustelua erityisesti ympäristö -ja maa -ja metsätalousministeriön yhdistämisestä.
– Kokonaisuuteen voitaisiin liittää myös joitain osia työ- ja elinkeinoministeriöstä. Näin voitaisiin nykyistä tuntuvasti paremmin yhteensovittaa talous- ja luontonäkökohtia, kun samaan aikaan tulee pystyä luomaan talouden kasvua ja työpaikkoja, vähentää päästöjä ja pitää huolta luonnosta, Pylväs kirjoittaa.
Uutta ministeriötä voitaisiin Pylväksen mukaan kutsua luonnonvara-alan ministeriöksi.