Pitkän pöydän ääressä läppäreilleen kumartuneina istuu useita ihmisiä, taustalla näkyy televisio.
Medialle järjestetty tiedotustilaisuus sähkökatkoihin varautumisesta alkoi puoliltapäivin maanantaina Vaasassa. Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Hallittuja sähkökatkoja tehtäisiin pohjalaisalueilla noin kahdeksi tunniksi kerrallaan – näin Kokkolan Energiaverkot, Vaasan Sähkö ja Seiverkot viestisivät tulevista katkoista

Suomen pelastusalan keskusjärjestö (SPEK) ja alueen pelastuslaitokset tiedottivat tänään, miten sähkökatkoksiin on varauduttu pohjalaismaakunnissa ja miten niistä kerrotaan kuntalaisille.

    • Jaana Mattila
    • Sarianne Tekoniemi
Sarianne Tekoniemi

Vaasan sähköverkon Rintamäki: Kannattaa miettiä, menisikö ystävän luokse sähkökatkon ajaksi

Vaasan sähköverkko Oy:llä on jakanut sähköverkkoalueensa viiteen osaan. Säännöstelytilanteessa yhtiö toimitusjohtaja Juha Rintamäen mukaan säännöstelisi sähköään niin, että kukin alueista olisi vuorollaan ilman sähköä noin kahden tunnin ajan.

– Sähkösäännöstely on ennalta suunniteltua, ja pääosa niistä pystytään viestimään ennakkoon, joten ne eivät tule yllätyksenä.

Sähkön säännöstelystä on hänen mukaansa jätetty pois yhteiskunnan kannalta kriittiset osat, kuten sairaalan leikkaussalit.

– Näissä kohteissa sähkönsaanti on turvattua.

Vaasan sähköverkko Oy tiedottaa valtakunnallisesti, medioiden kautta, Fingridin tuntihintasovelluksen kautta, johon rakennetaan viestintävälinettä.

– Lisäksi omat kanavat verkon kautta, meidän sovellusten kautta, mutta myös SMS-viestit meidän asiakkaille, Rintamäki luettelee.

Sähkön säännöstely koskee myös muita kuin sähkölämmitteisiä talouksia, sillä kaikki lämmitystavat vaativat toimiakseen sähköäp, Rintamäki muistuttaa.

– Jokaisen kotitalouden tulisi miettiä, miten kahden tunnin katko vaikuttaisi omaan talouteen. On hyvä varata kotiin ruokaa, vettä. Sähkön puuttuminen voi vaikuttaa myös veden tuloon, esimerkiksi vessan voi vetää vain kerran.

Rintamäen mukaan kannattaa miettiä myös valmiiksi, voisiko lähteä ystävän luo jos sähkökatko tulee.

- Voi varautua myös varavirtalähteellä. Jokainen on oman tilanteensa asiantuntija.

Sarianne Tekoniemi

Kokkolan energiaverkot: Kahden tunnin sähkökatkoja kierrätettäisiin, tiedotus verkkosivuilla ja somessa

Sähköpula voi tulla nopeasti tai hitaasti etenemällä.

– Jos meillä tulee nopeasti sähköpula, emme välttämättä saa viestiä asiakkaalle. Siinä tilanteessa sähkökatkokartta kertoo jakeluverkon tilanteen, kerrotaan Kokkolan Energiaverkkojen infovideossa.

Tehorajoitussuunnitelma näkyy Kokkolan Energiaverkkojen mukaan sähkökatkokartalla. Viiveellä lähtisivät myös häiriötiedotteet nettisivujen ja somekanavien kautta.

Hitaasti etenevässä sähköpulassa tieto katkosta saataisiin päivää tai kahta ennen, jolloin nettisivuilla ja somekanavissa kerrottaisiin katkoista.

Varallaolo päivystää 24 tuntia vuorokaudessa. Toiminnassa on myös päivystyspuhelin ja nettisivuilla toimii häiriöinfo.

Jos sähkökatkoja ilmenisi, Kokkolan Energiaverkot kierrättäisi sähkökatkoja alueellisesti noin kaksi tuntia kerrallaan.

Sarianne Tekoniemi

Seiverkot: Seinäjoen keskussairaala jäisi sähkökatkojen ulkopuolelle, katkoja voisi tulla useita

Pohjalaismaakuntien sähköverkkoyhtiöt ovat kukin tehneet infovideon, jolla ne kertovat varautumisestaan sähköpulaan.

Seinäjoella toimiva Seiverkot kertoo, että sähköpulan uhatessa Seinäjoen keskussairaalan toiminta turvattaisiin.

- Muut yhteiskunnan toiminnan kannalta tärkeät toiminnat turvataan mahdollisuuksien ja tilanteen mukaan, Seiverkot sanoo.

Jos sähköpulan riski tiedetään etukäteen, siitä kerrotaan uutisissa. Jos sähköpula johtuu viasta, siitä ei aina voida kertoa ennakkoon.

Seiverkot pyrkii myös tiedottamaan sähköpulasta tekstiviestillä, Seinäjoen Energian ja Seiverkot Oy:n verkkosivuilla sekä Seinäjoen Energian sosiaalisessa mediassa.

Seiverkot kehottaa päivittämään yhteystiedot ajantasaisiksi.

Jos sähköä säänneltäisiin, Seiverkkojen alueella sähkökatkoja tehtäisiin tunnin-kahden välein. Katkoja kierrätettäisiin niin kauan, kunnes sähköpula on mennyt ohi.

Katkoja voidaan joutua tekemään yhdelle alueelle siis useamman kerran. Fingrid ilmoittaa, kun sähköpula on käyttänyt.

Sarianne Tekoniemi

Dosentti Veli-Pekka Nurmi: Sähköverkkoyhtiöt tiedottavat tiedotusvälineiden kautta ja omia kanaviaan pitkin

Dosentti Veli-Pekka Nurmi kertoo videotervehdyksessään sähköpulasta.

Hän kertoo, että perinteisesti Suomeen on tuotu sähköä 1300 megawatin teholla Venäjältä, ja nyt Venäjän-tuonti on loppunut.

Sähköpula tulevana talvena on hänen mukaansa mahdollinen, joskaan ei todennäköinen. Paljon riippuu siitä, ovatko tuotantoyksiköt Suomessa toiminnassa.

– Paha yhdistelmä on, että meillä on oikein kylmä talvi ja meillä on isoja sähköntuotantolaitoksia pois toiminnasta. Tämä voi synnyttää sähköpulan.

Jos Suomeen tulee sähköpula, järjestävä vastuullinen on kantaverkkoa hallinnoiva Fingrid. Fingrid ohjeistaa paikallisia sähköyhtiöitä, kuinka paljon niiden on pienennettävä kulutusta.

– Kaikki sähköverkkoyhtiöt ovat suunnitelleet etukäteen, miten kulutusta tiputetaan pois. Viimesijainen keino on, että tavallisten ihmisten sähköjä joudutaan katkaisemaan.

Katkot ovat hänen mukaansa enintään kahden tunnin mittaisia.

Nurmi kehottaa olemaan käyttämättä sähköä aikoina, jolloin sähköä käytetään kerralla paljon.

Sähkökatkoista ilmoitetaan etukäteen jos mahdollista. Nurmen mukaan sähköpulaa pystytään ennakoimaan hyvin - ellei kyse ole yllättävästä voimalaitosviasta.

Sähköverkkoyhtiöt tiedottavat asiakkaitaan tiedotusvälineiden kautta ja omia kanaviaan pitkin katkoista.

Jaana Mattila

SPEKin Vaasan toimisto sekä Vaasan, Seinäjoen ja Kokkolan kaupungit ovat järjestämässä kuntalaisille maksuttomia infotilaisuuksia sähkökatkoihin varautumisesta.

Tilaisuuksia järjestetään maakuntien keskuskaupungien lisäksi Vähässäkyrössä sekä verkossa, jotta ihmisillä on mahdollisuus osallistua iltatilaisuuksiin myös muualta maakuntien alueilta.

Info-iltojen vetäjinä toimivat alueen 72 tuntia -kouluttajat. 72 tunnilla tarkoitetaan viranomaisten ja järjestöjen laatimaa varautumissuositusta kotitalouksille.

Valokuvassa kotivaraan liittyviä paperisia esitteitä.
Kuva: Jarkko Heikkinen / Yle

Infotilaisuuksista tiedottavat tänään SPEKin erityisasiantuntija Sirpa Suomalainen sekä Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan pelastuslaitosten johtajat.

Tilaisuudessa kuullaan myös videotervehdys Tampereen yliopiston dosentti Veli-Pekka Nurmelta, joka kertoo, miten sähkönsaantia pyritään varmistamaan Suomessa.

Lisäksi paikalliset sähköyhtiöt, Kokkolan Energia, Vaasan Sähkö ja Seinäjoen Energia, ovat luvanneet lähettää lyhyet videotiedotteet siitä, voivatko he varoittaa mahdollisista sähkökatkoksista ajoissa.

Yle seuraa tiedotustilaisuutta. Videotiedotteet julkaistaan tässä jutussa tiedotustilaisuuden jälkeen.