Harry Egiptin Eesti Reklaamfilmille 1980-luvulla ohjaamissa mainoksissa oli välillä niin vauhdikas meininki, että se teki yhtiön johdon varovaiseksi. Ylellisyystuotteiden mainostaminen maassa, jossa tavallinen rahvas ei niitä kaupan hyllyltä löytänyt, oli liikaa.
- Tyyli oli liian rohkea aikakaudelle, että meidän johtaja kielsi sen näyttämisen kello kuuden jälkeen televisiossa, Egipt muistelee.
Viron ensimmäiset elävät kuvat esitettiin yleisölle Tartossa keväällä 1912. Tampereen elokuvajuhlien vanhimmat virolaisfilmit ovat 50 vuoden takaa.
Näkymätön aalto vahvisti identiteettiä
Kun lännessä puhuttiin uudesta aallosta, Viron dokumenttien kulta-aikaa 1960-luvulla on nimitetty näkymättömmäksi aalloksi.
- Muualla maailmassa ei tiedetty tästä aallosta mitään, mutta 60-luvulla nimenomaan virolaisen dokumenttielokuvan alalla luotiin tämä mentaliteetti, mikä auttoi meitä saavuttamaan itsenäisyys 20 vuotta myöhemmin, kertoo ohjelmajohtaja Jaak Lõhmus.
Yksi Viron näkymättömän aallon merkittävimmästä elokuvantekijöistä oli Lennart Meri.
1960-luvun virolaisvirolaisdokumenttien kulta-aika ei länteen juuri näkynyt, mutta 2000-luvun nousukausi levittäytyy valkokankailla ympäri maailman.
- Aina tulee valituksia, että on vaikea aika tai vähän rahaa, mutta mä kyllä uskallan sanoa, että virolainen elokuva elää nyt parempia aikoja kuin koskaan. Nyt on hyvä aika, Lõhmus sanoo.
Tampereen kansainvälisessä kilpailussa Viroa edustaa Hardi Volmerin animaatioelokuva Olmeheidutus - Kesy kunnoton.