Pro ehdottaa, että tällaisen rahaston perustamista selvitettäisiin. Rahaston avulla edistettäisiin eri toimialojen tasapuolista kohtelua ja vähennettäisiin pienten lasten vanhempien syrjintää työelämässä, uskoo sektorijohtaja Tuovi Orpana.
Pro ajaa myös mallia, jossa kaikille maksettaisiin korotettua äitiysrahaa 56 arkipäivän sijaan 72 arkipäivää eli vajaat kolme kuukautta.
Työehtosopimuksissa äitiysvapaan palkallisuuden kestoksi on pääosin sovittu kolme kuukautta. Tuona aikana päiväraha menee työnantajalle. Jos työnantajalle maksettavaa päivärahaa korotettaisiin, se olisi omiaan parantamaan naisten asemaa työmarkkinoilla, Orpana uskoo.
Vanhempainvapaatyöryhmän viime torstaina esittämistä kolmesta vaihtoehdosta Pro pitää parhaimpana mallia, jossa vanhemmille kiintiöidään kuuden kuukauden pituiset äitiys- ja isyysvapaat. Lisäksi käytössä olisi kuuden kuukauden jakso, jonka jakamisesta vanhemmat päättäisivät keskenään.
Työryhmän muut ehdotukset olivat nykymallin muuttaminen siten, että isän vapaata pidennetään sekä malli, jossa sekä isän vapaata että vanhempien jakamaa vapaata pidennettäisiin.
STTK:hon kuuluva Ammattiliitto Pro on yksityisen sektorin toimihenkilöliitto, jolla on noin 130 000 jäsentä.