Helsingin edustan entisiä linnoitussaaria ei ole ennen ollut kaupan, kertoo Rysäkarin myyntiä hoitava Erkki Vaalasranta Senaattikiinteistöistä. Hän pitää kuitenkin mahdollisena, että tulevaisuudessa Rysäkarin lisäksi kauppalistalle tulee muitakin entisiä sotilassaaria.
Senaattikiinteistöt ei ole asettanut alueen käytöllä rajoituksia. Myyjä ei myöskään halua arvuutella saaren tulevaa käyttötarkoitusta.
- Ensimmäisessä vaiheessa kysytään ostajaehdokkailta, mitä käyttötarkoituksia heillä on saarelle suunnitteilla. Sitten keskustellaan museoviranomaisten kanssa, miten sellainen käyttö soveltuu saarelle. Siellä on osin muinaismuistokohteita, Vaalasranta kertoo.
Rysäkarin vanhimmat rakennukset on rakennettu 1910-luvulla. Alkuperäisistä rakennuksista parhaiten ovat säilyneet upseeritalo ja sotilaskoti.
Rysäkari sijaitsee Helsingin edustalla noin viiden kilometrin päässä Lauttasaaresta lounaaseen. Saari on osa Helsingin edustalle perustettua Suomenlinnan linnoitusketjua. Linnoitusketju on peräisin ensimmäisen maailmansodan ajoilta.
Senaattikiinteistö kerää kirjallisia ilmoittaumisia alueesta kiinnostuneilta toukokuun loppuun saakka. Saarelle on tarkoitus löytää uusi ostaja syksyyn mennessä.
Puolustusvoimat ilmoitta vuonna 2008 luopuvansa Rysäkarin ja kolmen muun Helsingin edustan sotilassaaren hallinnasta.