Aktiivinen pohjalainen ikoniharrastus on organisoitumassa. Pietarsaareen on perustettu alan harrastajille yhdistys.
Yhdistystä tarvitaan työrukkaseksi esimerkiksi toiminta-avustuksia haettaessa. Se järjestää myös kulttuurimatkoja.
Ikonimaalarit tapaavat kursseilla, osa maalaa viikottain ja moni pyrähtää naapurikaupunkiinkin maalamaan.
Tiettävästi Pietarsaaren yhdistys on ainut pohjalaismaakunnissa.
Yhdistyksen puheenjohtaja Tuula Öhman tutustui ikoneihin itänaapurissa.
-Olin Moskovassa piikomassa -68 ja kiersin museoita. Siellä tutustuin ikoneihin ja rupesin myöhemmin maalaamaan. Mielenkiintoisin ikoni on yleensä se, jota parhaillaan maalaa. Viimeksi olen tutustunut esimerkiksi Elian elämäkertaan.
Pyhiä kuvia
Ikonit ovat pyhiä kuvia, joiden historia palautuu varhaisimpiin kristillisiin vuosisatoihin. Ikoni voidaan tehdä emalista, metallista, ompelemalla, tilkuista, temperaväreillä puupinnalle tai grafiikan keinoin.
Suurimmissa pohjalaiskaupungeissa on vuosia toiminut ikonimaalausryhmiä ja ikonit ovat löytäneet tiensä kirkkokunnasta riippumatta myös pohjalaiskoteihin.