Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Lego-prinssi ja viikon muita uutiskuvia

Viikko sitten maailman katse kohdistui Lontooseen, jossa prinssi William ja herttuatar Catherine saivat esikoisensa. Tulevaa kuningasta esiteltiin myös Windsorin Legoladissa. Outokummun Juojärvellä äimisteltiin ajelehtivaa saarta, Pjongjangissa puolestaan ihailtiin valtavia ihmismuodostelmia. Yle Uutiset keräsi mielenkiintoisimmat kuvat viikon varrelta.

Legomalli Britannian hovista ja heidän uudesta prinssistä.
Uusi monarkki sukuineen esiintyi myös Windsorin Legolandissa. Kuva: Andrew Cowie / AFP
  • Yle Uutiset
Nuoria tyttöjä junaturman uhrien muistopaikalla radan ylittävällä sillalla Angroisissa lähellä Santiago de Compostelaa 26. heinäkuuta 2013.
Täysikuu Ateenassa 23. kesäkuuta 2013.
Espanjalaisen Javier Illana Garcian taidonnäyte miesten kolmen metrin uimahypyssä Barcelonassa pidettävissä uinnin maailmanmestaruuskilpailuissa 25. heinäkuuta 2013.
Presidentti Vladimir Putin nappasi jättikalan lomaillessaan Tuvan alueella 20. heinäkuuta 2013. Putin yläosattomissa.
Auringonlasku Keuruun Huhkojärvellä.
Utissa tehtiin uusi muodostelmahypyn naisten Suomen ja Pohjoismaiden ennätys perjantaina 26. heinäkuuta 2013. Uudessa ennätyksessä oli mukana 42 naista.
Ihmismuodostelmia ja ilotulitus stadionilla.
Prinssi William ja herttuatar Catherine tuoreen vauvansa kanssa lehdistön edessä kadulla.
Legomalli Britannian hovista ja heidän uudesta prinssistä.
Paavi Franciscus mietteliäänä.
Helsinki kuvattuna ilmasta 19. kesäkuuta 2013.
Nuori  filippiinienkrokotiili ui vedessä Kölnin eläintarhassa 25. heinäkuuta 2013.
Egyptin syrjäytetyn presidentin Muhammad Mursin kannattaja päässään Mursin kasvoista tehty pahvinaamari 26. heinäkuuta 2013.
Kissamaki kuvattuna eläinpuistossa Ranskassa 24. heinäkuuta 2013.
Leijona herkuttelee kananmakuisella jääpalalla La Flechen eläintarhassa Ranskassa 23. heinäkuuta 2013.
Usain Bolt vilkuttaa stadionyleisölle lentokoneen suihkumoottoria muistuttavan ajoneuvon päältä.
Lapset esiintyvät Arrirang-performanssissa Rungnado May Day -stadionilla Pjongjangissa 26. heinäkuuta 2013.
L(PHOT) Jay Allen / AFP / British Ministry Of Defence
Pelastuslaitos hinaa saarta
Lukematon määrä ihmisiä Copacabana-hiekkarannalla.