Pikku-Otavan saari Ylöjärvellä on varsin tärkeä 9-vuotiaalle Otto Nummiselle. Nummisen suku on viettänyt kesiä saaressa jo kolmen sukupolven ajan.
- Rakennan, kaadan puita. Autan ihmisiä, teen retkiä, olen kavereitten kanssa ja käyn kalassa ja veneilemässä, Otto kertoo puuhistaan.
Samoista touhuista lapset ovat nauttineet Tampereen Työväen Kesäkodissa vuodesta 1939. Tehtaan kiireet ja katupöly huuhtoutuivat aikuistenkin mielestä ja kehosta viimeistään laivamatkan aikana.
Alku ei ollut helppo, tietää kesäkodin isäntä Ilpo Hakala.
- 30-luku oli hurjaa aikaa. Tämä ei ollut ensimmäinen paikka, missä yritettiin aloittaa tätä toimintaa. Ei sitä kovin hyvällä silmällä katsottu, kun työväki kokoontuu ja hankkii vielä itselleen tällaisen paikan. Jos olisi tiedetty, miten hieno paikka tämä on, vastustus olisi saattanut olla suurempaakin.
- Onni potkaisi, ja tämä Montanin huvila saatiin ostettua ensimmäisenä ja hehtaarin tontti siihen ympärille. Siitä tämä sitten alkoi kasvamaan, Hakala kertoo osakeyhtiön vanhimman rakennuksen edustalla. Nykyään maata on kymmenen hehtaaria ja pikkuisia mökkejä 54.
Vaan vieläkö saarelaisista löytyy aatteen paloa?
- Kyllä täältä löytyy sitäkin. Ihmiset elävät kuitenkin omaa elämäänsä eikä täällä puoluekirjoja kysellä eikä missään nimessä vaadita. Työväenlauluiltoihinkin tulee kiitettävästi porukkaa, Hakala kuvailee.
Omaa elämää eletään vaatimattomissa pikkumökeissä, mutta esimerkiksi lounaalle kokoonnutaan yhdessä ruokalaan. Yksinkertaisuus ja yhteisöllisyys kiinnostavat, sanoo kesäkodin isäntä Ilpo Hakala.
- Halutaan olla porukoissa. Jos täällä mökki tulee myyntiin, niin ei montaa päivää mene, kun tullaan kyselemään.
