Pohjoismaisen anestesiologiyhdistyksen kongressi on kerännyt Turun Logomoon koolle 800 asiantuntijaa pohtimaan ihmisen tietoisuuden mysteeriä.
Professori Antti Revonsuo kertoo, että tietoisuustutkimisessa on ollut vuosikymmeniä paljon yliluonnollista painolastia, eikä tiede ole ollut kovin halukas kajoamaan tähän kysymykseen.
- Kysymys ihmisen tietoisuudesta sisältää niin paljon mystiikkaa ja uskomuksia, että tiede on karttanut sitä kauan. Nyt on kuitenkin opittu, että asiaa voidaan tutkia tieteellisesti aivan kuin mitä tahansa muutakin tieteellistä ilmiötä, sanoo Revonsuo.
Anestesian tulevaisuus kuulostaa Star Trekiltä
Pitkään ikuiseksi mysteeriksi uskottu kysymys ihmisen tietoisuudesta näyttäisi kuitenkin olevan pala palalta ratkeamassa.
Amerikkalaisprofessori Michael Alkire uskoo, että kenties vain 15 vuoden kuluttua leikattava potilas voidaan saattaa tiedottomuuden tilaan kokonaan ilman lääkeaineita.
- Kaikki riippuu tietysti siitä miten etenemme itse tietoisuuden tutkimisessa. Uskon kuitenkin, että jopa jo 15 vuoden kuluttua meillä voisi olla laite, eräänlainen skanneri, joka leikkaustilanteessa ikäänkuin kääntää katkaisinta potilaan aivoissa. Näin tietoisuus voidaan kytkeä pois päältä, visioi Alkire.
Myös professori Antti Revonsuo uskoo, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan tällaisen tieteistarinalta kuulostavan laitteen.
- Ehkä tuo kollegan mainitsema 15 vuotta voi kuitenkin olla aika optimistinen aikataulu. Mutta vaikka tämä Star Trekiltä kuulostaakin, voi se joskus olla todellisuutta, sanoo Revonsuo.