Artikkeli on yli 11 vuotta vanha

Kotihoidon tukeen tulossa tasa-arvopiiska

Yle Uutisten tietojen mukaan kotihoidon tuki aiotaan kiintiöidä vanhemmille. Täyden ajan kotihoidon tukea saa tulevaisuudessa ainoastaan, jos molemmat vanhemmat pitävät osuutensa hoitovapaasta. Asiantuntijoiden mukaan muutos saa isiä tuskin jäämään kotiin nykyistä enemmän.

vauva
Kuva: Pekka Sipilä / Yle
  • Marika Ahonen
  • Anne Pirskanen

Kotihoidon tukea aiotaan muuttaa siten, että se kannustaisi äitejä palaamaan hoitovapaalta työelämään nykyistä nopeammin. Yle Uutisten tietojen mukaan täyden ajan kotihoidon tukea saa jatkossa vain, jos molemmat vanhemmat käyttävät osuutensa hoitovapaasta.

Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen mukaan aiemmat tutkimukset osoittavat, että isät eivät todennäköisesti jää töistä hoitovapaalle nykyistä enemmän.

- Isät eivät välttämättä paljon reagoi tällaiseen muutokseen, mikä tarkoittaisi, että se efektiivinen vaikutus on todennäköisesti kotihoidontuen lyhentäminen äideiltä, sanoo kotihoidon tuen vaikutuksia naisten työllisyyteen tutkinut erikoistutkija Tuomas Kosonen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta.

Hänen arvionsa mukaan hallitus todennäköisesti pyrkii päätöksellä parantamaan työllisyyttä ja saamaan naisia aikaisemmin takaisin työelämään hoitovapaalta.

"Raha ratkaisee, kumpi jää kotiin"

Lastentarhanopettajaliitto kannattaa vastuunjakoa perheissä, mutta epäilee saako "isäkiintiöt" miehiä lopulta jäämään kotiin.

- Kuitenkin tällä hetkellä miesvaltaisilla työpaikoilla on paremmat palkat, ja se yleensä ratkaisee kumpi vanhemmista jää kotiin, sanoo puheenjohtaja Anne Liimola.

Tällä hetkellä miesvaltaisilla työpaikoilla on paremmat palkat, ja se yleensä ratkaisee kumpi vanhemmista jää kotiin.

Anne Liimola

Tuomas Kososen mukaan päätös parantaisi todennäköisesti naisten asemaa työmarkkinoilla.

- Sillä voisi olla pitkällä tähtäimellä ihan merkittäviä vaikutuksia siihen, että ihmisten työkyky ja työelämässä mukana pysyminen paranisi, Kosonen sanoo.

"Osa-aikaista työntekoa kannustettava"

Vanhempainvapaalla lapsiaan hoitava espoolainen Tuire Karjalainen on palaamassa työhönsä ensi keväänä. Hän haluaisin tehdä työtä aluksi osa-aikaisena, mutta tukijärjestelmä ei nykyisellään hänen mukaansa tue sitä.

- Monet tuntemani äidit haluaisivat työskennellä osa-aikaisesti. Siinä pystyy yhdistämään kuitenkin työssäkäymisen, lasten lyhyemmät hoitopäivät ja ratkaisemaan lainanmaksukysymykset, Karjalainen sanoo.

Lastentarhanopettajaliitto ei kuitenkaan pidä osa-aikaisiin töihin kannustamista hyvänä.

- Halutaanko tässä nyt erilaisilla järjestelmillä luoda naisille osa-aikaisia työpaikkoja? Sekään ei ole kyllä hyvä lähtökohta. Ei niillä pienillä palkoilla elä, Liimola sanoo.

Subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen rajoituksia?

Hallitus on tiettävästi keskustellut myös subjektiivisen päivähoidon osittaisesta rajaamisesta niiltä lapsilta, joiden toinen tai molemmat vanhemmat ovat kotona.

Oikeuden rajaaminen on herättänyt vilkasta keskustelua jo etukäteen. Yle uutisten nettikeskustelussa mielipiteet vaihtelevat jyrkästi puolesta ja vastaan.

- "Subjektiivinen oikeus päivähoitoon oli alun alkaen vikatikki ja sitä on laajasti käytetty väärin. Vastuu lapsista kuuluu pääasiallisesti vanhemmille, ei yhteiskunnalle"

Subjektiivinen oikeus päivähoitoon oli alun alkaen vikatikki ja sitä on laajasti käytetty väärin. Vastuu lapsista kuuluu pääasiallisesti vanhemmille, ei yhteiskunnalle

Yle Uutisten nettikeskustelija

- "Jos lapsi joutuu elämään kuukaudesta toiseen vailla ikäistensä seuraa ahdistuneessa ilmapiirissa kotona, jossa vanhemmat ovat esimerkiksi pitkittyneen työttömyyden takia apaattisia, mielenterveydellä rahastavilla yrityksillä tulee olemaan asiakkaita."

Lastentarhanopettajaliitto on samoilla linjoilla: Jos päivähoito-oikeutta rajoitetaan, kotiinjäänti voi pahimmillaan johtaa jopa syrjäytymiseen.

- Myös vanhempien pätkätyöt ja sen myötä poukkoileva arki voivat tehdä lapselle hallaa, liiton puheenjohtaja Anne Liimola huomauttaa.