Jo muinaisessa Babyloniassa perjantai 13. päivä oli epäonnen päivä. Näin kertoo Ari Turunen, joka on kirjoittanut taikauskosta kirjan Hyvän ja pahan merkit.
Babyloniassa viikko jaettiin seitsemän planeetan sekä kuun ja auringon mukaan. Tästä ovat edelleen muistona nykyiset viikonpäiviemme nimet.
- Aikoinaan ajateltiin, että Venus-planeetta oli magian ja noitien symboli. Siksi perjantai on aina ollut noitasapattien juhlapäivä. Kun tämä yhdistetään epäonnenlukuun 13, on syntynyt käsitys epäonnenpäivästä, Turunen sanoo.
Rituaaleista turvaa vaarallisissa ammateissa
Turusen mukaan taikauskoiset tavat tuovat ihmisille turvallisuutta.
Esimerkiksi vaarallisissa ammateissa työskentelevillä ihmisillä on paljon erilaisia rituaaleja ja sääntöjä, jotka voivat vaikuttaa kummallisilta.
- Tähän liittyy sellainen ajatus, että vaarallisessa ammatissa sääntöjä ja symboliikkaa kannattaa noudattaa, koska ei siitä ainakaan mitään haittaa ole, Turunen sanoo.
Ilotulitus karkottaa pahoja henkiä
Onnen säilymistä saatetaan varmistella monin tavoin pitkin vuotta. Myös esimerkiksi uudenvuoden raketteihin liittyy taikauskoa.
- Ilotulituksilla halutaan karkottaa pahat henget, jotta seuraavasta vuodesta tulisi parempi, Turunen sanoo.
Turusen mukaan länsimaissa on haluttu ehkä tietoisestikin unohtaa tapojen maaginen alkuperä.
Kirjailijan itsensä mielestä perjantai 13. päivä ei ole pelottava päivä, eikä hän halua ottaa kantaa siihen, miten siihen pitäisi varautua. Turunen sanoo tutkineensa taikauskoa puhtaasti sen historiallisesta näkökulmasta.
- On kiehtovaa muistella, mistä nämä tavat tulevat, Turunen sanoo.