Nykyaikainen leikkaussali on täynnä uutta teknologiaa. Etelä-Karjalan keskussairaalan leikkaussaleissa kynä ja paperi ovat olleet kuitenkin käytössä näihin päiviin saakka. Leikkauksen aikana tiedot potilaan tilasta ja tehdyistä toimenpiteistä on kirjattu käsin paperille.
Uusiin tietojärjestelmiin siirtymistä on sairaalassa pohdittu jo parikymmentä vuotta. Lopullisesti asia toteutui kuitenkin vasta viime viikolla.
Uudessa anestesiatietojärjestelmässä potilastiedot menevät joko automaattisesti tietojärjestelmään tai ne kirjataan sinne suoraan leikkauksen aikana.
Sairaalan mukaan potilasturvallisuus paranee.
- Tulkinnanvaraisuus vähenee. Tiedot ovat nyt varmasti tallessa järjestelmässä. Välissä ei ole käsinkirjoitusvaihetta, jossa voi tulla virheitä tai väärinkäsityksiä, tietojärjestelmähankkeen projektipäällikkö anestesiasairaanhoitaja Jussi Laari sanoo.
Lisää leikkauksia
Anastesiatietojärjestelmän lisäksi sairaalaan on tullut leikkaustoiminnan ohjausjärjestelmä. Sen uskotaan tehostavan leikkaustoimintaa ja säästävän kustannuksia.
- Vuositasolla pystymme tekemään 50-100 leikkausta enemmän. Olemme arvioineet, että järjestelmä maksaa itsensä takaisin 2-5 vuodessa, anestesiaylilääkäri Seppo Mustola sanoo.
Kustannussäästöjä syntyy, koska uusi järjestelmä antaa leikkaustoiminnan johtajalle paremmat mahdollisuudet nähdä ongelmakohdat toiminnassa.
- Järjestelmän avulla näemme kuinka kauan missäkin asiassa menee ja onko niissä parantamisen varaa. Näin voimme poistaa pullonkaulakohtia. Toiminta saadaan paljon näkyvämmäksi ja ongelmiin voidaan puuttua, anestesiaylilääkäri Seppo Mustola sanoo.
Kolmantena järjestelmänä leikkausosastolla otetaan käyttöön välinehuollon tietojärjestelmä.
Järjestelmät on toimittanut GE-Healthcare. Kokonaiskustannukset hankkeesta olivat vajaa 3 miljoonaa euroa.