Kymenlaakson keskussairaalan lastenosaston korjaukset ovat valmistuneet. Sairaanhoitopiiri aloitti korjaustyöt noin kaksi vuotta sitten. Toukokuun alusta saakka lapsia on siirretty pikkuhiljaa takaisin uusitulle osastolle väliaikaisista tiloista.
Maanantaina Lastenosaston tuki ry:n jäsenet saivat käydä tutustumassa uututtaan henkivään osastoon.
Lastenosastolle uusia laitteita
Legojen ja muiden leikkikalujen lisäksi lastenosastolle ostettiin esimerkiksi uusi hengityskone. Varat niihin hankki Lastenosaston tuki ry erilaisin tempauksin, keräyksin ja lahjoituksin.
Kaikkiaan irtaimisto leluineen maksoi noin 44 000 euroa. Itse korjaustöistä vastasi Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalveluiden kuntayhtymä Carea.
Laitteita hankitaan osastolle jatkossakin.
– Järjestämme kesän ja syksyn mittaan tapahtumia rahan keräämiseksi, kertoo Mika Arola Lastenosaston tuki ry:stä.
Korjaustyöt aloitettiin kosteusvaurioiden vuoksi. Erityisesti lapset ovat herkkiä niiden vaikutuksille. Kosteusvaurioiden vuoksi uusittiin myös kaikki irtaimisto lelut mukaan lukien.