Artikkeli on yli 10 vuotta vanha

Spiegel: Saksan liikenneministeri haluaa ulkomaalaisille tietullin kaikille Saksan teille

Tähän saakka on suunniteltu, että vain Saksan moottoritiet muuttuisivat maksullisiksi ulkomaalaisille henkilöautoille.

liikennemerkki, joka kertoo maksusta tien varressa
Merkki kertoo tietullista Warnowin tunnelin lähettyvillä Rostockissa, Saksassa. Kuva: Epa / Jens Buettner
  • Päivi Kerola

Saksalaislehti Spiegelin mukaan liikenneministeri Alexander Dobrindt aikoo ehdottaa maanantaina, että ulkomaalaisille henkilöautoille määrättäisiin tietulli kaikille Saksan teille.

Aiemmin esillä on ollut suunnitelma, jonka mukaan ulkomaalaiset maksaisivat tietullia vain Saksan moottoriteillä.

Spiegel kertoi lauantaina saaneensa ennakolta haltuunsa Dobrindtin suunnitelmaa esittelevän asiakirjan. Sen mukaan ulkomaalaisten tulisi maksaa tietullia joko 10 euroa 10 päivältä, 20 euroa kahdelta kuukaudelta tai vuosimaksu, johon vaikuttaisi auton ympäristöluokitus ja moottorin iskutilavuus.

Saksalaisen Focus-lehden mukaan Dobrindtin suunnitelma ulkomaalaisten tietullista tulee törmäämään vastustukseen EU-tasolla.

Hollannin infrastruktuuriministeri Melanie Schultz van Haegen sanoi lehdelle lauantaina, että hän ei ole valmis hyväksymään tietulleja suoralta kädeltä.

– Heti kun suunnitelma on käsillä, otan selvää, mihin toimiin voimme ryhtyä, hän sanoi.

Schultz van Hagenin mukaan Itävalta on jo ilmoittanut olevansa hätätapauksessa valmis valittamaan Saksan tietulleista, ja Hollanti voisi ajatella yhtyvänsä valitukseen.

Dobrindtin mukaan hänen suunnitelmansa on EU-säännösten mukainen eikä aseta ulkomaisia autoilijoita eriarvoiseen asemaan.