Vuoden 2015 nuoreksi taiteilijaksi on valittu vuonna 1986 syntynyt kuvataiteilija Ville Andersson. Tampereen taidemuseo julkisti valinnan perjantaina iltapäivällä.
Andersson on opiskellut 2007-2012 Kuvataideakatemiassa. Ensimmäisen yksityisnäyttelynsä hän piti vuonna 2010, ja siitä lähtien hänen teoksiaan on esitelty laajasti yksityis- ja ryhmänäyttelyissä sekä Suomessa että ulkomailla.
Anderssonin teoksia on paraikaa esillä mm. juuri avatussa VITRARIA-museossa Venetsiassa.
Tampereen taidemuoseon tiedotteessa Ville Anderssonia luonnehditaan leimallisesti nykytaiteilijaksi, joka käy myös jatkuvaa keskustelua menneisyyden kanssa. Hänen teoksissaan voi halutessaan nähdä runsaasti kulttuurisia ja taidehistoriallisia viitteitä.
Yksityisnäyttely Tampereen taidemuseossa toukokuussa
Andersson käyttää ilmaisunsa välineinä erilaisia tekniikoita, kuten maalausta, tussipiirtämistä ja valokuvausta.
Andersson saa Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin, yksityisnäyttelyn Tampereen taidemuseon kahteen kerrokseen sekä näyttelyjulkaisun.
Vuoden nuori taiteilija 2015 -näyttely on esillä Tampereen taidemuseossa 16.5.-23.8.2015 ja myöhemmin syksyllä Aboa Vetus & Ars Nova -museossa Turussa.
Valtakunnallinen Vuoden nuori taiteilija -tapahtuma aloitettiin vuonna 1984 Tampereen nuorkauppakamarin toimesta.
Vuoden 2015 nuoren taiteilijan valitsi asiantuntijatyöryhmä, johon kuuluivat museonjohtaja Taina Myllyharjun lisäksi professori Leevi Haapala, kuraattori Laura Köönikkä, kuvataiteilijat Janne Laine, Hannu Ojala ja Katariina Salmijärvi sekä näyttelypäällikkö Tapani Pennanen.
30-vuotisen taipaleen kunniaksi Vuoden nuori taiteilija -tapahtumalle on luotusivusto, joka sisältää Vuoden nuorten taiteilijoiden haastatteluvideoita, avajaiskuvia, tapahtuman historiikin sekä Tampereen taidemuseolle vuosien aikana kerätyn VNT-kokoelman esittelyn.